Tänään tein valintani

Tää oli kaikille elämäni ihmisille. Entisille nykyisille ja tuleville. Tiedätkös, joskus ihmiset luulevat, että voivat vaatia toisiltaan jotakin. Enemmän, kuin heille vapaasti haluaisit antaa. Tottuneet tiettyyn palvelutasoon, kuvitelleet, sen kuuluvan heille. Vetoavat vielä välittämiseen, vaikka manipuloivat omistushaluisesti omiin tarpeisiinsa. Eivät ole välttämättä pahoja ihmisiä, saati ryöstäjiä. Mutta rajat ja vastuut voivat joskus mennä sekaisin.

Se on sitä, ettei pyritä muuttamaan toista. Hyväksytään, kuka kukin on. Tullaan vastaan samassa suhteessa, molemminpuolisesti, vastavuoroisesti. Ja ilman manipulointia, saati syyllistämisiä, tai vaatimuksia. Vaan, koska niin aidosti tahdotaan. Kykyä kokea aitoa iloa toisen puolesta, asioista, jotka eivät liity itsekkäästi vain omaan itseen. Vapaus rakkaudessa antaa toiselle ihmiselle vapauden ja turvan. Sataman, jossa olet tervetullut, mutta laskee sinut käymään omalle merellesi, ja vieläpä varustaa laivasi hyvin. Kysymys ei ole velvoitteista, vaan ilosta, koska näin tahdotaan.

Anonyymi kirjoitti:

Se on sitä, ettei pyritä muuttamaan toista. Hyväksytään, kuka kukin on. Tullaan vastaan samassa suhteessa, molemminpuolisesti, vastavuoroisesti. Ja ilman manipulointia, saati syyllistämisiä, tai vaatimuksia. Vaan, koska niin aidosti tahdotaan. Kykyä kokea aitoa iloa toisen puolesta, asioista, jotka eivät liity itsekkäästi vain omaan itseen. Vapaus rakkaudessa antaa toiselle ihmiselle vapauden ja turvan. Sataman, jossa olet tervetullut, mutta laskee sinut käymään omalle merellesi, ja vieläpä varustaa laivasi hyvin. Kysymys ei ole velvoitteista, vaan ilosta, koska näin tahdotaan.

Lue lisää

Tuon mukaan oon pyrkinyt toimimaan eikä sekään ole kelvannut, joten jossain on oltava vikaa. Minussako vai hänessä, joka kanssani suhteessa ei pysty tuohon samaan?

Anonyymi kirjoitti:

Tuon mukaan oon pyrkinyt toimimaan eikä sekään ole kelvannut, joten jossain on oltava vikaa. Minussako vai hänessä, joka kanssani suhteessa ei pysty tuohon samaan?

Se alkaa pelottamaan monia, ja eivät ymmärrä olevansa osa yhtälöä, vaan menettävänsä sen. Sitten alkaa sen toisen puolelta sabotaasi tätä turhaa pelkoa vasten. Se vasta surullista onkin. Ja silloin saattavat vetää sen tästä surullisen syylliseksi johonkin, josta eivät ole, ja vastuulliseksi, josta eivät ole. Nyt alkaisi sitten tämä todistus taakka, päinvastaisesta, jolle ei oikeastaan tule loppua. Teeskennellään, ettei välitetä, defenssinä tietenkin, alkaa tämä toisen arvottaminen millon miksikin, ja halutaan näin määritellä, sitoa, tai omistaa tämä toinen, menettämisen tai ulosjäämisen pelon takia. Ja absurdius on siinä, että mitään syytä ollut, muu kuin tuo väärä pelko.

Silti sitä ei osata arvostaa, kun sellainen sattuu kohdalle ja tulee elämääsi. Sen olen huomannut.

Anonyymi kirjoitti:

Silti sitä ei osata arvostaa, kun sellainen sattuu kohdalle ja tulee elämääsi. Sen olen huomannut.

Vastavuoroisuus tässä lajissa on usein hankalaa.

Anonyymi kirjoitti:

Vastavuoroisuus tässä lajissa on usein hankalaa.

Joko otetaan itselle kuuluvana, eli ajatellaan, että ollaan oikeutettuja ja ansaitaan se. Tai sitten toinen alkaa pelkäämään, koska tuntuu niin hyvältä, ja siitä kehkeytyy pidemmän päälle peli, jossa se pelokas pyrkii voittamaan sen, joka ei pelkää. Siinä, se toinen unohtaa omista syistään, miksi se toinen on kiitollinen ja vapaa rakastamaan, juuri tätä toista osapuolta. Surullinen skenaario, jossa inhimillinen kipeys syistä monista monituisista, kääntyy itse tarkoitustaan vastaan. Mutta näitä vastuita ei voi toinen kantaakseen ottaa, eikä toista kokonaiseksi rakastaa. Vain jaetussa vajavaisuudessa, rikkinäisyydessä, inhimillisyydessä ja yhteisessä totuudessa tästä, on se lahja mahdollista ottaa kiitollisina ja turvallisesti vastaan. Elää siinä, ja ymmärtää miten onnekas onkaan ja kuinka kaunis ja ihmeellinen rakkaus on.

Kiitos kauniista sanoistasi. Aloittaja on omantienkulkija nainen, ja kiitollinen niistä, joita olen saanut rakastaa, ja niistäkin, joista joutunut luopumaan. Jokaiselta olen oppinut jotakin, itsestäni, ihmisistä, ja elämän mysteeristä. Mummoikään on vielä monia monia kymmeniä vuosia. Jos sinne asti saan elää, olisihan tuo ihanaa olla rakkaiden ympäröimänä. Kuka tietää, en pahakseni laittaisi, jos tuon vaiheen saisin lopuksi elää.
Nyt olen kuitenkin vielä tässä, ja onneksi suuntani kirkastunut, ja tiedän, mitä todella etsimässä.
Monia polkuja itsekin kulkenut, ja onneksi tähän oivallukseen vihdoinkin tullut.
Auttaa jatkossa ja monissa tulevissa seikkailuissa. Toivon, että tulee jatkossakin värikästä, kiitän elämän oppaista ja elämän nälästä.