Kyllä kannatti äänestää Persuja

Anonyymi-ap

Karenssi päivä,irtisanomis suoja,asuntotuki leikkaukset,ym.pientä kivaa. Ex työnantajana pistää miettimään pitäisikö perustaa yritys uudelleen ei ay ja lusmut hypi silmille.

16

800

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yrittäjänäkö kö luulet vähemmällä selviäväsi? Yrittämisen perusedellytys menestyäkseen on oikeinkirjoitus ja luetun ymmärtäminen sekä tiedon soveltaminen. Muuten persut on hyvä valinta. Toivat hallitukseen erittäin hyviä uudistuksia joista eräät tyrmätään perustuslakivaliokunnissa. Samoin käy kokoomuslaisten köyhät kyykkyyn pyrkimyksille. Tosin ulkomaalaiset ovat aina riemunamme, mutta kantasuomalaisia on lupa kurmoottaa vähän isommalla kädellä. Tietysti omavastuun lisääntyminen päätöstensä tueksi on aivan tervettä toimintaa. Jos työttömyys jatkuu täytyy kituuttaa entistä vähemmällä, jos haluaa työttömänä perustaa perheen ei tule enää työmarkkinatukeen lapsikorotusta. Jos aikoo elää pitkän elämän joutuu maksamaan lääkkeistä enemmän, ja kiinteistöverokin nousee niin kuin kaikilla muillakin. Sotepalvelujen käyttäminen kallistuu entisestään. Lista on pitkä ja loputon. Itse olen ajatellut että pyrin karttamaan sairaanhoitopalveluja, ja lääkkeitä, sekä sekin että jos saisin syövän menisin kitkuttelun jälkeen kuulemaan kerran kuolemantuomioni ja sitten kuolisin pois mahdollisimman nopeasti. Tähän on tultu ja menty.

      • Anonyymi

        Näkyy vastaajalla olevan vikaa oikeinkirjoituksessa.Samoin luetun ymmärtämisessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy vastaajalla olevan vikaa oikeinkirjoituksessa.Samoin luetun ymmärtämisessä.

        Ja miten tuo kaikki ilmenee? Tosi asioita tosi asioita..


      • Anonyymi

        "Yrittämisen perusedellytys menestyäkseen on ".

        Minä en ole tarvinnut menestymiseen kuin hyvän käytöksen.
        Miksi hakea toisestahenkilöstä vikoja, kun siitä ei ole mitään hyötyä.


      • Anonyymi

        Arvostelit oikeinkirjoituksesta. Sinulla on virheitä runsaasti, taidat olla ulkomaalainen.

        Toiseksi, vältät sairaanhoitopalveluja, minä olen ollut ahkera lääkärissä käyvä. Työaikana lääkäri teki verikokeita ja vaati kuntopyörään. Lääkettä ei antanut, yksityiseltä hain kolesterolilääkken kun kolestrolimeni lähelle neljää. Minä taas olen sitä mieltä, kun käy usein lääkärissä, saa terveemmän ja pidemmän elämän. 1932.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvostelit oikeinkirjoituksesta. Sinulla on virheitä runsaasti, taidat olla ulkomaalainen.

        Toiseksi, vältät sairaanhoitopalveluja, minä olen ollut ahkera lääkärissä käyvä. Työaikana lääkäri teki verikokeita ja vaati kuntopyörään. Lääkettä ei antanut, yksityiseltä hain kolesterolilääkken kun kolestrolimeni lähelle neljää. Minä taas olen sitä mieltä, kun käy usein lääkärissä, saa terveemmän ja pidemmän elämän. 1932.

        Ai neljällä kolestorilääkettä? Mitä hyllua! Itselläni kokonaiskolestrolini lähenteli kahdeksaa. Lääkäri tykkäsi määrätä statiineja. En huolinut vaan jatkan urheilua. Kontrollikäynti olisi ollut vuoden päästä. En mennyt enkä mene. Pitkä elämä on yliarvostettua. Kuolkaamme kaikki kohtuullisissa ikävuosissa, mahdollisimman terveinä. Näin toimien kevennämme yhteiskunnan taakkaa, toisin kuin, kansakunnan kituessa lääkkeiden voimalla rajallisia voimavarojamme turhaan tuhlaten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy vastaajalla olevan vikaa oikeinkirjoituksessa.Samoin luetun ymmärtämisessä.

        Pisteen jälkeen tulee väli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pisteen jälkeen tulee väli.

        Pistettä seuraa välilyönti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pistettä seuraa välilyönti.

        Mutta ilman Persuja olisi Konosenkin aiheet F-Lehdessä aika vähissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ilman Persuja olisi Konosenkin aiheet F-Lehdessä aika vähissä.

        Niinpä, muutenkin hän aina konisee 'aidasta ja aidan seipäästä.' Mutta onneksi on aina helppoa ohittaa hänen koninansa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, muutenkin hän aina konisee 'aidasta ja aidan seipäästä.' Mutta onneksi on aina helppoa ohittaa hänen koninansa..

        Persuille kiitokset koko kesä kivaa seurattavaa. Toivottavasti myös syksy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille kiitokset koko kesä kivaa seurattavaa. Toivottavasti myös syksy.

        Demarit taitaa olla kohta Persujen tilalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit taitaa olla kohta Persujen tilalla?

        Sittehän Konoseltakin loppuisi aiheet,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy vastaajalla olevan vikaa oikeinkirjoituksessa.Samoin luetun ymmärtämisessä.

        Ei sinultaan se oikeinkirjoitus täysin onnistunut.


    • Anonyymi

      Aivan loistava ohjelma

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe