Tuleva hallitus on päättänyt poistaa asumistuen omistusasujilta, joutuvat nyt myymään pilkkahintaan asuntonsa pakon edestä. Niin käy myös yhä useammalle työttömäksi joutuvalle, tai sairastapauksessa.
Kansan enemmistö alkaa siirtymään vähitellen vuokra-asuntoihin, mikä parantaa vuokranantajan asemaa ja nostaa vuokria.
Loppuu sitten pienituloisten asuminen omassa asunnossa
10
672
Vastaukset
- Anonyymi
Pienituloisten omaisuus siirtyy ökyporvarille. Sen jälkeen nöyrästi leuka rintaan, anomaan ökyhintaista vuokra-asuntoja ökyporvarilta.
- Anonyymi
Tähän asti SDP & co on tiukasti pitänyt huolen, että duunarit pysyvät köyhinä ja riippuvaisina SDP:n jakamista almuista. Jolloin muistavat kiitollisina äänestää "hyväntekijäänsä".
Ei voi nostaa opettajien, sairaanhoitajien yms. palkkoja ja mainostetut vappusatasetkin suurimmalta osin tyhjiä lupauksia. Ei ole rahaa maksaa kunnon palkkaa.
Mutta pienintäkään ongelmaa ei ole kaataa miljoonia toisensa perään asumistukiin ja kaikenlaiseen vuokra-asumisen tukemiseen (Hitas, alle markkinahintojen myydyt tai vuokratut tontit, korkotuetut lainat ja suorat rakentamistuet), VAIKKA tukirahat suurelta osin katoavat asuntosijoittajien eli kapitalistisikojen taskuihin.
Nykyään iso osa rahasta päätyy kansainvälisille suursijoittajille, mutta tämäkin on OK, kun rahan kaatamisesta sijoittajien taskuun hyötyvät myös demarit ja kepulit omien lehmänkauppojensa kautta plus rahan jakamisesta myös äänestäjät palkitsevat.
Systeemi on rakennettu pitämään kansa köyhänä ja riippuvaisena hallituksen jakamista almuista.
Holtiton rahan jakaminen vuokra-asumisen tukemiseen on pumpannut vuokria ylös, mutta sehän on vain hyvä juttu demarien logiikalla. Pääsee haukkumaan pahaa markkinataloutta ja pääsee jakamaan lisää rahaa sijoittajien taskuun.
Tukimiljoonilla on asuntotuotanto ohjattu tuottamana just mitä tarvitaan eli keskikooltaan 40 m² asuntoja (väljyydessä palattu 50-luvun tasolle) ankeilla materiaaleilla ja kelvottomilla pohjaratkaisuilla. Mutta OK, kun vuokra maksetaan sossun luukulta eikä lahjahevosen suuhun katsota!
Tosin nyt nämä eivät enää kelpaa sijoittajille eikä muillekaan. No, saatiin sentään verovaroilla asuntokauppa hetkellisesti sekaisin. Ihan OK, kun pelataan taikaseinästä saadulla rahalla. Silloin ei tuhlaus ole keltään pois?
Omistusasuminen on paha juttu, josta pitää päästä eroon. Mokomat omistusasujat kun saattavat ryhtyä ajattelemaan omilla aivoillaan ja omaa etuaan, kun pitäiis ajatella muita tasa-arvoisempien puoluepamppujen ja hyväveliverkoston etua. Anonyymi kirjoitti:
Tähän asti SDP & co on tiukasti pitänyt huolen, että duunarit pysyvät köyhinä ja riippuvaisina SDP:n jakamista almuista. Jolloin muistavat kiitollisina äänestää "hyväntekijäänsä".
Ei voi nostaa opettajien, sairaanhoitajien yms. palkkoja ja mainostetut vappusatasetkin suurimmalta osin tyhjiä lupauksia. Ei ole rahaa maksaa kunnon palkkaa.
Mutta pienintäkään ongelmaa ei ole kaataa miljoonia toisensa perään asumistukiin ja kaikenlaiseen vuokra-asumisen tukemiseen (Hitas, alle markkinahintojen myydyt tai vuokratut tontit, korkotuetut lainat ja suorat rakentamistuet), VAIKKA tukirahat suurelta osin katoavat asuntosijoittajien eli kapitalistisikojen taskuihin.
Nykyään iso osa rahasta päätyy kansainvälisille suursijoittajille, mutta tämäkin on OK, kun rahan kaatamisesta sijoittajien taskuun hyötyvät myös demarit ja kepulit omien lehmänkauppojensa kautta plus rahan jakamisesta myös äänestäjät palkitsevat.
Systeemi on rakennettu pitämään kansa köyhänä ja riippuvaisena hallituksen jakamista almuista.
Holtiton rahan jakaminen vuokra-asumisen tukemiseen on pumpannut vuokria ylös, mutta sehän on vain hyvä juttu demarien logiikalla. Pääsee haukkumaan pahaa markkinataloutta ja pääsee jakamaan lisää rahaa sijoittajien taskuun.
Tukimiljoonilla on asuntotuotanto ohjattu tuottamana just mitä tarvitaan eli keskikooltaan 40 m² asuntoja (väljyydessä palattu 50-luvun tasolle) ankeilla materiaaleilla ja kelvottomilla pohjaratkaisuilla. Mutta OK, kun vuokra maksetaan sossun luukulta eikä lahjahevosen suuhun katsota!
Tosin nyt nämä eivät enää kelpaa sijoittajille eikä muillekaan. No, saatiin sentään verovaroilla asuntokauppa hetkellisesti sekaisin. Ihan OK, kun pelataan taikaseinästä saadulla rahalla. Silloin ei tuhlaus ole keltään pois?
Omistusasuminen on paha juttu, josta pitää päästä eroon. Mokomat omistusasujat kun saattavat ryhtyä ajattelemaan omilla aivoillaan ja omaa etuaan, kun pitäiis ajatella muita tasa-arvoisempien puoluepamppujen ja hyväveliverkoston etua.Huvittavaa, että jos se on noin SDP:n vika, niin eikö se ole silloin kaikkien vika? Ei SDP tai muukaan puolue ole tehnyt asialle mitään, hallituksessa puolueet vaihtuvat säännöllisesti joten kaikilla on ollut mahdollisuus korjata tilanne jonka väität olevan rikki.
Mitäpä siis ehdottaisit tunnistamasi tilanteen korjaamiseksi syyllistämisen sijasta?- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Huvittavaa, että jos se on noin SDP:n vika, niin eikö se ole silloin kaikkien vika? Ei SDP tai muukaan puolue ole tehnyt asialle mitään, hallituksessa puolueet vaihtuvat säännöllisesti joten kaikilla on ollut mahdollisuus korjata tilanne jonka väität olevan rikki.
Mitäpä siis ehdottaisit tunnistamasi tilanteen korjaamiseksi syyllistämisen sijasta?SDP on menneinä vuosikymmeninä tutkinut jo ko. asian.
Jos duunari saa taloutensa tarpaaksi hyvään tilanteeseen niin hänestä tulee kokkari.
Irtonainen raha sijoitettiin asuntoihin ja ne vuokrattiin, myös osakkeita ostettiin. Äänestäjät katosivat mutta sopivasti tulonsiirroilla elävä tuntee itsensä uhatuksi, jos tilanne muuttuu. Anonyymi kirjoitti:
SDP on menneinä vuosikymmeninä tutkinut jo ko. asian.
Jos duunari saa taloutensa tarpaaksi hyvään tilanteeseen niin hänestä tulee kokkari.
Irtonainen raha sijoitettiin asuntoihin ja ne vuokrattiin, myös osakkeita ostettiin. Äänestäjät katosivat mutta sopivasti tulonsiirroilla elävä tuntee itsensä uhatuksi, jos tilanne muuttuu.Korjaisin tätä lausetta "Jos duunari saa taloutensa tarpaaksi hyvään tilanteeseen niin hänestä tulee kokkari." muotoon jos "Jos kuka tahansa saa taloutensa tarpaaksi hyvään tilanteeseen niin hänestä tulee kokkari."
Tuo minua sangen suuresti huvittaa kun etuuksien saajat äänestävät Kokoomusta ja laitaoikeistoa. Kysyin kerran yhdeltä kaverilta sitä miksi näin. Hän sanoi olevansa porvari. Omaisuutta nuorella herralla oli tuulen huuhtoma perse ja tuloina opintotuki, lainalla eleli :)
- Anonyymi
Asumistuki poistuu kokonaan vain niiltä joilla on paljon varallisuutta.
Asuntoa ei lasketa varallisuudeksi.
Jos varallisuutta on 50 000-100 000 euroa niin ei se elämän aikana ehdi kulua rahoitusvastikkeeseen tai vuokraan. - Anonyymi
Jos yksiön yhtiövastiketta ei pysty maksamaan niin on syytä jättää muutama lonkero kauppaan.
- Anonyymi
Edellinen hallitus vei jo rahoitusvastikkeilta tuen. Sekä SDP että kokoomus saavat anteeksi, jos riittävän moni heistä suorittaa itsemurhan.
- Anonyymi
Ei mesota täälä perättömiä. Olen pienen eläkkeen saaja, asun omassa talossa ja ajan autolla.
Ei mulla tarvitse olla mitään sossun tukia. Lämmitän puilla joita hankin kesisin n. 6 mottia ja pienin niitä talven aikana tarvittaessa takkaan ja puuhellaan. Vesi ja sähkölasku on ongelma, kun maksavat aivan järjettömiä hintoja.
Jätteen keräystä kiristetään jatkuvasti ja siihen menee kans paljon, kun pitää maksaa kerääjälle, jäteyhtiölle ja vielä kunnalle.
Nyt pitää vielä eläkeläisen liittyä biojätteen keräykseen vaikka jokainen tajuaa, että ei eläkeläiselle tule biojätettä kuukaudessa kuin keitettyjen perunoitten kuoria. Pitää hankkia sille oma pönttö ja maksaa tyhjennys alle puolen kilon jätteestä /kk. - Anonyymi
Eikös vain velaton asunto ole omistusasunto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861699Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171075Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981027Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146759Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs49681- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661