Muistaako joku vielä Köyhyys-palstalta tänne paenneen Pötköpölvästin? Siinäpä vasta seko muija. Silti jäin kaipaamaan.
Pötköpölvästi
17
424
Vastaukset
- Anonyymi
Jokainen on oman elämänsä sankari. Varsinkin itseoppinut perutuslakimies ja tupauuuno.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17897316T
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Mielenterveysongelmainen täti, joka suolsi palstalle tajunnanvirtaa, eikä käyttänyt kappakejakoa. Oli kuitenkin oikeinkirjoitus hallussa ja oli joskus opiskellut yliopistossa mm. sosiologiaa, kuitenkaan valmistumatta.
Viimeisin kirjoitus taisi olla niihin aikoihin, kun kuvitteli että joku oli pöllinyt sen nimimerkin, vaikka joku oli ottanut kiusausmielessä vain samalta vaikuttavan nimimerkin (pölvästi vs. pö1västi).- Anonyymi
Pötköpölvästi oli köyhyys-palstalle kirjoittaessaan ehkä noin 40-vuotias nainen. Juttuja ei voi enää tarkistaa. Pötköpölvästi on pyytänyt poistamaan ne. Hän oli kova feministi ja vasemmistolainen omalla tavallaan. Luultavasti myös autisti, sen verran outoa oli sen kirjoittelu. Otti pulttia ties mistä. Haukkui kermaperseiksi kaikkia. Kertoi menettäneensä neitsyytensä 26-vuotiaana. Asui Jyväskylän Kortepohjassa lutikkatalossa. Hävisi aina välillä lataamoon pariksi kuukaudeksi. Vainoharhainen. Luuli häntä vastaan kootun salaliiton jäsenten hakkeroineen hänen koneensa. Kun köyhyys-palstalaiset savusti sen ulos, siirtyi tänne ehkä 5+ vuotta sitten. Tunnistaako joku tyylin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötköpölvästi oli köyhyys-palstalle kirjoittaessaan ehkä noin 40-vuotias nainen. Juttuja ei voi enää tarkistaa. Pötköpölvästi on pyytänyt poistamaan ne. Hän oli kova feministi ja vasemmistolainen omalla tavallaan. Luultavasti myös autisti, sen verran outoa oli sen kirjoittelu. Otti pulttia ties mistä. Haukkui kermaperseiksi kaikkia. Kertoi menettäneensä neitsyytensä 26-vuotiaana. Asui Jyväskylän Kortepohjassa lutikkatalossa. Hävisi aina välillä lataamoon pariksi kuukaudeksi. Vainoharhainen. Luuli häntä vastaan kootun salaliiton jäsenten hakkeroineen hänen koneensa. Kun köyhyys-palstalaiset savusti sen ulos, siirtyi tänne ehkä 5 vuotta sitten. Tunnistaako joku tyylin?
Ilmeisesti joulukuun alusta 2017 lähtien on ollut virallisesti työkyvyttömyyseläkkeellä.
- Anonyymi
Pötkis, perutuslakimies, on kylläkin miespuolinen
- Anonyymi
Ei se saletti juttu ole paitsi jos sinulla on ensi käden tietoa. Sen verran akkamainen hörhö kyseessä voisi olla naispuolinenkin. Valittaa kuin wanha ämmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se saletti juttu ole paitsi jos sinulla on ensi käden tietoa. Sen verran akkamainen hörhö kyseessä voisi olla naispuolinenkin. Valittaa kuin wanha ämmä.
Ei ole toki ensikäden tietoa, mutta välillä noi puheet kuullostaa niin ruokottomilta et tulee mieleen joku 50 luvulla syntynyt max. kansakoulun käynyt isältään ruokottoman kielenkäytön oppineen juipin puheilta.
- Anonyymi
Perustuslakimies on hieman yli 50-vuotias savolaismies
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslakimies on hieman yli 50-vuotias savolaismies
”Kun savolainen perustuslakiasiantuntija puhuu, niin vastuu siirtyy kuulijalle.”
- Anonyymi
Perseilevä tupapölvästi on laatumies. Varsinainen miesten mies!
- Anonyymi
Kaikki seijjat mukavia, jotkut muijjat sekavia. Ellei noita pötköpölvästejä olisi niin aloittajan kaltaisten persläpien pitäisi etsiä itsetuntoaan kohottava nälvittävä muualta. Kun ei itse asiasta ymmärrä mitään niin voi sitten solvata aina lataamokeikkojen välillä muita kirjoittajia perättömillä jutuillaan. Kuluuhan se nuoruus silläkin tavalla.
- Anonyymi
Pötköpölvästi siellä viestittelee? Sun ruokoton kirjoitustyylisi tunnetaan, vaikka yrität sitä välillä muunnella🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötköpölvästi siellä viestittelee? Sun ruokoton kirjoitustyylisi tunnetaan, vaikka yrität sitä välillä muunnella🤭
Idioottinälvijä näkee pötköpölvästejä kaikkialla. Oliskos aika käydä välillä lataamossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötköpölvästi siellä viestittelee? Sun ruokoton kirjoitustyylisi tunnetaan, vaikka yrität sitä välillä muunnella🤭
Mikä tuollaisen pötköpölvästijahdin tarkoitus ja tavoitteet on? Mihin pyrit nimittelemällä muita kirjoittajia pötköpölvästeiksi? Onko sinulla muita ajojahdin kohteita?
Tuollaiseen vainoharhaisuuteen on saatavissa ammattiapua.
- Anonyymi
Shit happens ☹️
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2184077Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112573Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382295Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801400Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861288- 481149
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58881- 45856