Nyt hän myöhästelee arvovaltaisista tilaisuuksista, vaikka on vielä valtion pääministeri.
Käyttäytyy kuin pahainen peruskoululainen.
Käyttäytyy kuin pahainen peruskoululainen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Nimenomaan.
Ja biletyskin jatkuu nyt , EU- sosialidemokraattitasolla Belgian vastaavan korean puheenjohtajapojan kanssa, joka myös on jo kohahduttanut kansaansa tanssivideoillaan. Hän on myös kertonut, ettei viehäty pelkästään miehistä.
Tämä Belgian kuvankaunis, kunnianhimoinen ja biletystä rakastava hra Sosialidemokraattien pj.on siis kertonut, ettei hän viehäty pelkästään NAiSISTA, joten lehdistömme into naittaa juuri avioeronnutta pääministeriämme joutununee odottelemaan.
Näyttäs olevan Iltiksen etusivun huoli mistä ihimeestä saahaan suomineitolle sulho.
Toivottavastk lehti pääsee vähemmällä huolella Petterin kaa.
Jättäkää Marin jo vihdoinkin rauhaan, olette te olleet neljävuotta pahimpia koulukiusaajia. Ei ole ihme että lapset ovat samanlaisia kuin kasvattajansa. Hän on nyt tästä eteenpäin kansanedustaja, kohdistakaa kiusaamisenne johonkin toiseen ellette voi sitä lopettaa.
Puhut asiaa.
Marin on kaksinaamainen: hän itkee haastatteluissa, miksiei kirjoiteta asiaa, vasn aina menee henkilöön.
Samalla hän tietoisesti ja erittäin harkitusti tuo itseään esille, mitä pieninkin risaus,ei -asia, saa hänet tuomaan itsensä esille.
Sitäpaitsi, niin kauan kuin me elätämme poliitikkomme, me myös arvioimme heitä ja vaihdamme myös, kuten tapahtui.
Tuskin kukaan muu poliitikko on niin ulalla yksityisen ja julkisen elämän suhteen kuin vielä virassa oleva Prime Minister. Naiset usein erehtyvät yksityiselämäänsä esittelemään- ja aina se on kääntynyt esittelijälle tappioksi.
Mikäs sää sitte oot?
Mää oon äänestäjä ja politiikan seuraaja.
Marin on tyypillinen demari joka kiukuttelee ihan kaikesta niinhän tekee myös Jutta Urpilainen kokkolan kuuluisuus hahaha miksi aina demarit munaa kaiken? saisivat lähteä pois Suomesta menkööt heippa
Kaiken lisäksi lapsi taitaa olla vain riesa tälle muijalle.
Tämä puolue ei koskaan ole ymmärtänyt mitään taloudesta ja niin kävi myös nyt. En ymmärrä että hän pääministeri saa jatkaa edelleen tuhlaamista. Haki itselleen jonkun arvon ja kansa maksoi raakasti. Hän saa kehuja ulkomailta mutta siinä on syynsä. Kuka ei saisi niitä jos lahjoittaa miljaardeja jokaiseen savuun. Törkeätä omaa kansaa vastaan. Pistää mummut ja vaarit maksamaan hänen reissujaan. Eikä osaa edes hävetä. Hän on pilettäjä ja piste.
Jos joukkue pelaa huonosti tekee huonoa tulosta eikä saa suoritettua tehtäviään muuta kuin maksamalla niin hänet tulee vaihtaa välittömästi. Saarikkokin ihan turhaan lässyttää tuolla takarivissä kuin myös koko puolue ja SDP siinä sivussa. Anderssonnilla oli vuosia aikaa laittaa koulukiusaaminen ja muut kuntoon SDP rinnallaan. Kiusaamista ennätysmäärä, ja nyt joku tälläkin forumilla pitää näiden sievien neistosten mollaamista kiusaamisena. He ovat saanneet sen mitä pyytävät. Jos yksi pilettää ja leimassa Pääministeri hänen tulee ottaa opiksi ensimmäisestä lapsellisesta seikkailustaan. Mutta tämä pyyhkii jutun pöydän alle ja jatkaa seuraavalla viikolla. Olisko lastentarha käymättä. Vai missä on kasvatuksessa mennyt pieleen. Tämä pääministeri on ollut floppi alusta saakka. Nyt pullistelee WEFn jäsenenä ja turvattu tulevaisuus. Mitä tuota sääliä. Hän on maksanut maamme kautta itselleen omaisuutta. Sitäkö pitää sääliä. Hänen elämänsä on turvattu niin kuin kaikkien WEF jäsenten . Saarikko mukaanluettuna STUBB ja mone muut sadat suomalaiset roistot.
Kansahan nuo on asemiinsa äänestänyt. Seuraavaksi alkaa vuorostaan nousta viha ja kannatus laskea seuraavaa oikeistoporvarihallitusta vastaan.
Ainakin hallitusneuvottelut veivät läpi kuin sivistyneet ohmiset ja aikuiset, kokeneet pomiitikot. Ezes Purra ei sortunut esittämään ja tekemään itsestään " ilmiötä", vaikka oli vaalivoittaja.
Kylläpä se melkoista kiristyskisaa oli. Kokoomus kuitenkin taisi olla tämän psykologisen sodankäynnin voittaja. Myös ne pahimmat persupaviaanit eivät saaneet ministerisalkkua. Lienee sekin kokoomuksen ansiota.
Ei todellakaan tarvitse ihmetellä mistä tulevat koulukiusaajat. Omaa pahaa oloa voisi käydä puhumassa asiantuntijoiden kanssa ettei tarvitsisi purkauksien kohteena käyttää ihmisiä jotka hoitavat yhteisiä asioitamme.
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
MARIN
JANKUTI JANKUTI....
Pikku tytöt kiukuttelee joskus .Muuttaakohan ulkomaille ?
Eikö ison poliitikon pidä ollenkaan kestää palautetta?
Kyllä valta turmelee niin nopeasti, että juuri vallankäyttäjiä on pidettävä silmällä. Että voidaan vaihtaa
Ei pitäisi niin värilliset silmälasit olla kannattajillakaan että ovat TÄYSIN KRITIIKITTÖMiÄ.
SAMA SAATANAN DEMARI VOUHKA TEKI HÄN MITÄ HYVÄNSÄ, VAIHTAKOON ALAA JOS EI KESTÄ IHMISTEN RUOTIMISTA.
3 aukon nukke