EF Malta kielikurssi

Anonyymi-ap

Olin tänä kesänä EF kielikurssilla Maltalla. En henkilökohtaisesti suosittele kenenkään lähtemään tämän järjestön matkalle ainakaan kyseiseen kohteeseen. Maltan kurssissa on toki omat hyvät puolensa, kuten lämmin ilmasto ja kauniit rannat, muttei niistä kuitenkaan pysty täysin nauttimaan maha tyhjänä, huonosti nukutun yön jälkeen ja kun niihin vielä saapuu myöhässä. Olin kurssilla perhemajoituksessa. Huomasin, että perhemajoituksen tasoissa on suuria eroja, ja että se on käytännössä 50/50 saako hyvän perheen vai joutuuko aivan kamalaan majoitukseen. Itse asuin perheessä, joka oli ihan ok lukuunottamatta sitä että ruokaa tarjottiin vain niukasti. Sain kolme ”ateriaa” päivässä, joista ainoastaan yksi oli vähän suurempi ateria ja kaksi muuta melko olemattomia. Kurssilla ei ollut myöskään läheskään tarpeeksi aikaa nukkua. Kaikki päivät viikonloput mukaan lukien ovat aivan täynnä aktiviteetteja, missä on hyvät ja huonot puolensa. Vapaa-aikaa ei ollut kurssilla käytännössä ollenkaan ja pisin väli vuorokaudesta, jolloin ei ollut aktiviteetteja oli 9h, missä välissä piti ehtiä nukkua ja tehdä ilta- ja aamutoimet. Käytännössä tämä oli aivan liian vähän ja kärsin univajeesta läpi matkan. Kyyditykset olivat myös todella heikosti organisoituja, ja kavereilleni sattui tapauksia, jolloin he joutuivat enimmillään odottamaan kyytejä 1h 30 min ajan, jonka seurauksena he myöhästyivät paljon aktiviteeteista, jotka oli maksettu. Kielitasoryhmät ovat myös puutteellisesti kootut, koska moni opiskelija valehtelee omasta tasostaan käyttämällä apua kielitasotestiä tehdessä. Moni vaihtoihin kielitasoryhmää kurssin aikana. Opetus ei pärjännyt Suomen lukioiden englannin opetukselle ja oppitunteja oli myös melko vähän. Jos mietit Maltan kielikurssille lähtöä, en suosittele sitä. Suosittelen käyttämään 3k vaihtoehtoisesti perheen lomamatkaan sekä Word Driven mahtaviin englannin abikursseihin. Jokin toinen kohde tai järjestökin voisi myös toimia paremmin.

1

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Rakastatko?

        Ala kertomaan se ja heti
        Ikävä
        71
        3115
      2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

        1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
        Ikävä
        92
        2885
      3. Kosiako meinasit?

        Voi sua rakas ❤️
        Ikävä
        51
        2115
      4. Mietin että

        Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
        Ikävä
        20
        1575
      5. Oot ilkee paha noita

        Paha babushka Luulitko etten tienny
        Ikävä
        15
        1349
      6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

        Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
        Vimpeli
        5
        1338
      7. Aaamu on täällä taas!

        Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
        Ikävä
        13
        1301
      8. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

        Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
        Vimpeli
        18
        1280
      9. Tajusin vaan...

        Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
        Ikävä
        13
        1273
      10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

        Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
        Ikävä
        24
        1232
      Aihe