Sitomis-

Kertokaa, miten syntien sitominen tapahtuu? Miten se suoritetaan ja milloin? Mitä ihmisen pitää tehdä, jotta se tehdään? Pitääkö kieltää Jumala kokonaan, vai voiko sitominen tapahtua myös "pienemmissä" synneissä? Entä kun sitominen on tapahtunut, voiko sitä enää purkaa? Tai entä niiden henkilöiden sitomiset, joita tapahtui esim. 70-luvulla, niin ovatko ne voimassa vieläkin, vaikka onkin tunnustettu että virheitä tehtiin? Vai tulivatko ne Jumalan silmissä edes sidotuiksi, jos lähtökohdat olivat väärät?

t. Otto
161050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

siellä se on hyvin selvästi neuvottu, mutta en muista paikkaa. Jokatapauksessaa jossakin evankeliumitekstissä.
Jos joku joka muistaa kertoisi tarkan kohdan josta voi lukea suoraan vastauksen avaajan kysymykseen.

Eikös se ollut sellaisella nimellä kuin Kristuksen kirkkolaki? missä tämä asia on kerrottu?

Äänestä
  • Minun tietääkseni Raamatussa lukee kyllä sellainen, että "kaikki minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki minkä te vapautatte maan päällä', on myös taivaassa vapautettu".

    Itse en ole kyllä koskaan (!) lukenut Raamatusta, että mitä tämä varsinainen prosessi etenee, sellaista siellä ei voi lukea. Käsittääkseni siellä ei ole mitään suoria vastauksia kysymyksiini!

    t. Otto
    Olisitko sekoittanut Raamatun ja jonkun muun luterilaisen ohjekirjan tms.??

    Äänestä

  • Mitä? kirjoitti:

    Minun tietääkseni Raamatussa lukee kyllä sellainen, että "kaikki minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki minkä te vapautatte maan päällä', on myös taivaassa vapautettu".

    Itse en ole kyllä koskaan (!) lukenut Raamatusta, että mitä tämä varsinainen prosessi etenee, sellaista siellä ei voi lukea. Käsittääkseni siellä ei ole mitään suoria vastauksia kysymyksiini!

    t. Otto
    Olisitko sekoittanut Raamatun ja jonkun muun luterilaisen ohjekirjan tms.??

    ns. Kristuksen kirkkolaki.

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    ns. Kristuksen kirkkolaki.

    tuo vastaa ollenkaan kysymykseeni. Kyllä minä tuon kohdan tiesin, mutta siinähän puhutaan hyvin yleisellä tasolla. Eikä kyllä anna mitään vastauksia. Millaisista synneistä sitominen tapahtuu? Milloin se tapahtuu? Voidaanko sitä purkaa? Ovatko 70-luvun sitomiset edelleen voimassa, tai ne joissa on virheitä myönnetty tehdyn, vai ovatko ne Jumalan silmissä olleet ollenkaan sidottuja?

    Tarkoitin kysymykselläni siis käytäntöä! Siis kyllähän Matteuksen jakeessa lukee miten se toimii, mutta miten on käytäntö? Esim. jos teen jonkun synnin, niin tullaanko minua milloin puhuttelemaan, eli milloin prosessi aloitetaan? Tuntuu, että kovin herkästi se ei ala, mutta mitkä asiat ovat sellaisia, että se alkaa? Ketkä katsovat, että syntiä on tehty ja millaiset synnit aiheuttavat sitomisen?

    Äänestä

  • eihän kirjoitti:

    Kristuksen kirkkolain mukaan? Sehän oli tavallista 70-luvulla. Perusteena käytettiin lausetta "Nuhtele kaiken kansan kuullen että muutkin pelkäisivät!" sekä sitä, että "Hengen vikoihin ei sovelleta Kristuksen kirkkolakia; sitä käytetään vain veljien keskinäisten välien hoitamiseen".

    Äänestä

seikka. O.M. kirjoitti eräässä muussa ketjussa vanhan käännöksen: "23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.""

Tämäkin on minulle hämärän peitossa, eli voidaanko anteeksianto kieltää jos katsotaan henkilön syyllistyneen johonkin seurakunnan tarpeeksi pahaksi katsomaan syntiin? Vaikka henkilö haluaisi anteeksiannon, niin voidaanko se kieltää, vai mitä kohta tarkoittaa? Itse en kyllä usko, että se tarkoittaa tuota mitä yritin ehdottaa.

Sitten vielä: Lutherkinhan laitettiin kirkonkiroukseen ja häneltä kiellettiin anteeksianto. Mitä sanotte tähän? Jos Lutherilta se kiellettiin, niin miten hän on saanut ne taivaassa anteeksi? Luulen, että kaikki ovat sitä mieltä, että Paavalilla ei ollutkaan tätä valtaa, koska oli väärässä hengessä. Olenko oikeassa? Jos näin oli, niin miten vajavainen ihminen voi tietää milloin seurakunta on oikeassa hengessä, jotta sitominen voi tapahtua? Ihmisen on niin helppo eksyä, ja seurakunnankin on helppo eksyä, että on aika vaikea tietää. Tässä on vielä tärkeää se, että millaisista asioista sitominen tapahtuu. Eikö sen pitäisi pohjautua vain Raamattuun? Mistä asioista siis sidotaan?

Äänestä
  • tulee ja sanoo; minä kadun, anna hänelle anteeksi.

    Jos joku ei kadu, hänelle ei voi mitään, hän jää sille sielun tilalleen, eikä pääse synneistään.

    Ei se lopullinen "tuomio" ole, saattaahan olla että Jumala avaa hänen tuntonsa ja hän saa katumuksen ja parannuksen armon.

    Näillekin, jotka tällä palstalla kysyvät "70-luvun kunniansa perään", heillekin toivomme ja rukoilemme tunnon avautumista ja tulemista kaltaisenaan valkeuteen.

    Äänestä

  • kun veljes kirjoitti:

    tulee ja sanoo; minä kadun, anna hänelle anteeksi.

    Jos joku ei kadu, hänelle ei voi mitään, hän jää sille sielun tilalleen, eikä pääse synneistään.

    Ei se lopullinen "tuomio" ole, saattaahan olla että Jumala avaa hänen tuntonsa ja hän saa katumuksen ja parannuksen armon.

    Näillekin, jotka tällä palstalla kysyvät "70-luvun kunniansa perään", heillekin toivomme ja rukoilemme tunnon avautumista ja tulemista kaltaisenaan valkeuteen.

    70-luvulla joku yritti tehdä parannusta seurakunnan edessä, ja hän ei saanut synninpäästöä koska hänen äänensävynsä ei ollut riittävän katuvainen. Ja tämä henkilö sidottiin ja potkaistiin ulos Jumalanvaltakunnasta.

    Miten tällaisen kanssa pitäisi toimia nyt, sillä hän ainakin yritti tehdä tuolloin parannusta, hän katui, mutta anteeksiantokuitenkin evättiin. Eli käytännössä anteeksianto kiellettiin.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    kaikkea mitä kerrotaan.

    Tuokin juttu on pelkkää provokaatiota ja kirjoittajalleen ja kertojalleen häpeäksi.

    Kavahtakaa te, jotka lanseerasitte nuo vääristellyt ja osin silkkaa valheellisuutta sisältäneet kertomukset tänne tietämättömien luettavaksi. - Jotkut näyttää jopa nielleen jutut totena.

    Kova on tunto, että rohkenee tuolla tavoin solvata elävää Jumalan seurakuntaa.

    Se on samaa kuin sorkkisitte Taivaallista Isää silmäterään. En kadehdi, suren, säälin ja rukoilen puolestanne.

    Äänestä

  • usko kirjoitti:

    täällä. Vai ei ole totta??? Minäkin olen kuullut niin monia tosi kertomuksia (omilta vanhemmilta sekä monilta muilta), mitä on hoitokokouksissa tapahtunut.

    Se että esim. joillakin ei ole ollut "tarpeeksi katuva äänen sävy", jonka seurauksena on pois potkaistu, pitää kyllä tasan tarkkaan paikkansa.

    Naurettavan lapsellista tuollainen käytös, että jotkin vielä viitsivät yrittää väittää valheeksi sitä, mitä on tapahtunut.

    Itsenne saatatte vain häpeään te, jotka yritätte vielä tyhjiksi todellisuutta muuttaa. Ei auta kirjoittelut provokaatioiksi, vaikka kuinka yrittäisitte, itsekkin sokeasti uskoa omiin juttuihinne.

    Tämä palsta on yksi hyvä tiedon levitys kanava, jolla ihmisten silmiä saadaan (toivottavasti) aukenemaan.

    Yksikään vääryys / synti ei tule olemaan lopulta salattu.

    Tämä hoitokokous homma ei tule jäämään unholaan. Tässä ei ole ainoastaan kyse siitä, että ihmisiä on eroitettu yhdistyksestä. Henkinen väkivalta ja sen seuraukset eivät olekaan mikään leikin asia.

    Tässä tietysti yksi hyvä syy ottaa netin sallittavuus puheeksi ry:ssä.

    sinun täytyy olla (nimimerkki usko) kyllä tosi tietämätön tapahtuneista asioista. Koska kehtaat väittää provoiksi tosi asioita, ja vielä kirjoittaa näin:

    "Kova on tunto, että rohkenee tuolla tavoin solvata elävää Jumalan seurakuntaa.

    Se on samaa kuin sorkkisitte Taivaallista Isää silmäterään. En kadehdi, suren, säälin ja rukoilen puolestanne."

    Enpä usko, että kenelläkään olisi noin kova tunto mitä luulet. Kannattaisko sinun koittaa ottaa rauhallisesti selville mikä pitää paikkansa? Sama asia pätee kaikille. Olet ilmeisesti "aivopesty" tai asunut todella eristyksissä.

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    enkä eristyksissä asunut; päin vastoin.

    Olen entiset ajat nähnyt ja kokenut ja siksi on kanttia sanoa.

    Kun tietää, ei tarvitse luulla. Kun on rauha Jumalan ja kaikkien ihmisten kanssa, ei tarvitse syyttää ketään. On kiitollisuus taivaallista Isää kohtaan.

    Palstalla on pari kolme henkilöä, jotka masinoivat näitä "kauhujuttuja" eri nikeillä. Tämä aivopesu on jo kestänyt parisen vuotta, ehkä ylikin. Olen seurannut heidän kirjoituksiaan kauan ja kauhistunut. - Tämän tapaiset "sensaatiot" uppoavat totuutena ihmisiin samalla tavoin kuin "lööppitodellisuudet". Virheellistä tietoa on mahdoton pyyhkiä pois.

    Ehkä katkerat kirjoittelijat itse kuitenkin eniten kärsivät myyräntyöstään. Tässä tai tulevassa ajassa.

    Mutta vielä ei ole myöhäistä...."Tulkaa kotiin kaikki, tulkaa...!"

    Äänestä

  • usko kirjoitti:

    kaikkea mitä kerrotaan.

    Tuokin juttu on pelkkää provokaatiota ja kirjoittajalleen ja kertojalleen häpeäksi.

    Kavahtakaa te, jotka lanseerasitte nuo vääristellyt ja osin silkkaa valheellisuutta sisältäneet kertomukset tänne tietämättömien luettavaksi. - Jotkut näyttää jopa nielleen jutut totena.

    Kova on tunto, että rohkenee tuolla tavoin solvata elävää Jumalan seurakuntaa.

    Se on samaa kuin sorkkisitte Taivaallista Isää silmäterään. En kadehdi, suren, säälin ja rukoilen puolestanne.

    Jopa kuljet laput silmillä:( Tai sitten olet niin nuori, ettet ole edes elänyt noita aikoja.

    Minäkin tiedän useita, joilta evättiin anteeksianto, kun ei ollut tippaa silmissä, josta olisi pitänyt päätellä katumisen olevan aito.

    Näin nämä "hoitomiehet" korottivat itsensä Jumalan asemaan päättäessään, kenelle annetaan anteeksi ja kenelle ei. He katsoivat voivansa nähdä ihmisten sisimpään. Tähän asti sinne on nähnyt vain Jumala.

    Jos ihmisten kamalia tekoja arvostellaan, niin se toki ei ole" Jumalan silmäterään kajoamista". Saisit hävetä, jos nimittäin osaat, kun toisten kauheita kokemuksia mitätöit.

    Tulee mieleen uusnatsit, jotka väittävät, ettei mitään juutalaisten joukkomurhaa ollutkaan, että se oli vain propagandaa.

    Sinäkin ilmeisesti väität, ettei mitään erottamisia tapahtunutkaan eikä anteeksiantamisten kieltämisiä. Väität sitä provokaatioksi. Sama kuin uusnatseilla. Hyi:(

    Äänestä

  • aivopesty kirjoitti:

    enkä eristyksissä asunut; päin vastoin.

    Olen entiset ajat nähnyt ja kokenut ja siksi on kanttia sanoa.

    Kun tietää, ei tarvitse luulla. Kun on rauha Jumalan ja kaikkien ihmisten kanssa, ei tarvitse syyttää ketään. On kiitollisuus taivaallista Isää kohtaan.

    Palstalla on pari kolme henkilöä, jotka masinoivat näitä "kauhujuttuja" eri nikeillä. Tämä aivopesu on jo kestänyt parisen vuotta, ehkä ylikin. Olen seurannut heidän kirjoituksiaan kauan ja kauhistunut. - Tämän tapaiset "sensaatiot" uppoavat totuutena ihmisiin samalla tavoin kuin "lööppitodellisuudet". Virheellistä tietoa on mahdoton pyyhkiä pois.

    Ehkä katkerat kirjoittelijat itse kuitenkin eniten kärsivät myyräntyöstään. Tässä tai tulevassa ajassa.

    Mutta vielä ei ole myöhäistä...."Tulkaa kotiin kaikki, tulkaa...!"

    "harmaalle alueelle", mutta pikkusen valotan tätä keskustelua.

    Kun olen vl-kristillisyyttä saanut seurata lähes puoli vuosisataa, tunnen lukemattoman määrän ihmisiä eri paikkakunnilla. Muutamat näiden "kauhukertomusten" kirjoittajat ovat ehkä tahattomasti tulleet paljastaneeksi henkilöllisyytensä ja asuinpaikkakuntansa. Sillä perusteella on ollut helppo tutkia taustoja ja nykytilanteita.

    Ei ole sopivaa repostella yksittäisten ihmisten kertomusten todenperäisyyttä heidän omilla nimillään, joten ei tämän enempää tästä.

    Varoituksen sana vl-sisarille ja veljille; oikean Hengen hedelmät ovat rakkaus, ilo, rauha jne, niinkuin Siionissa koetaan tälläkin hetkellä.

    Älkää antako eksyttää itseänne.

    En ole kiihkossa kenenkään puolesta enkä ketään vastaan, murheellinen olen ikävävstä ja monia hämmennyksiin saattavasta kirjoittelusta.

    Äänestä

  • aivopesty kirjoitti:

    enkä eristyksissä asunut; päin vastoin.

    Olen entiset ajat nähnyt ja kokenut ja siksi on kanttia sanoa.

    Kun tietää, ei tarvitse luulla. Kun on rauha Jumalan ja kaikkien ihmisten kanssa, ei tarvitse syyttää ketään. On kiitollisuus taivaallista Isää kohtaan.

    Palstalla on pari kolme henkilöä, jotka masinoivat näitä "kauhujuttuja" eri nikeillä. Tämä aivopesu on jo kestänyt parisen vuotta, ehkä ylikin. Olen seurannut heidän kirjoituksiaan kauan ja kauhistunut. - Tämän tapaiset "sensaatiot" uppoavat totuutena ihmisiin samalla tavoin kuin "lööppitodellisuudet". Virheellistä tietoa on mahdoton pyyhkiä pois.

    Ehkä katkerat kirjoittelijat itse kuitenkin eniten kärsivät myyräntyöstään. Tässä tai tulevassa ajassa.

    Mutta vielä ei ole myöhäistä...."Tulkaa kotiin kaikki, tulkaa...!"

    samaan tulokseen noita juttuja lukiessani. Henkilökohtaista kokemusta eikä ensikäden tietoa minulla ole, joten en voi ottaa asiaan kummemmin kantaa.

    Äänestä

  • Kiihkoilet kirjoitti:

    täällä. Vai ei ole totta??? Minäkin olen kuullut niin monia tosi kertomuksia (omilta vanhemmilta sekä monilta muilta), mitä on hoitokokouksissa tapahtunut.

    Se että esim. joillakin ei ole ollut "tarpeeksi katuva äänen sävy", jonka seurauksena on pois potkaistu, pitää kyllä tasan tarkkaan paikkansa.

    Naurettavan lapsellista tuollainen käytös, että jotkin vielä viitsivät yrittää väittää valheeksi sitä, mitä on tapahtunut.

    Itsenne saatatte vain häpeään te, jotka yritätte vielä tyhjiksi todellisuutta muuttaa. Ei auta kirjoittelut provokaatioiksi, vaikka kuinka yrittäisitte, itsekkin sokeasti uskoa omiin juttuihinne.

    Tämä palsta on yksi hyvä tiedon levitys kanava, jolla ihmisten silmiä saadaan (toivottavasti) aukenemaan.

    Yksikään vääryys / synti ei tule olemaan lopulta salattu.

    Tämä hoitokokous homma ei tule jäämään unholaan. Tässä ei ole ainoastaan kyse siitä, että ihmisiä on eroitettu yhdistyksestä. Henkinen väkivalta ja sen seuraukset eivät olekaan mikään leikin asia.

    Tässä tietysti yksi hyvä syy ottaa netin sallittavuus puheeksi ry:ssä.

    itsekseenkin, jollei niitä puhkaista ja puhdisteta. Eikö vanha sanonta kuulu, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Vain selvitetyt ja anteeksiannetut asiat on upotettu meren syvyyteen, jossa ei ole onkimisoikeutta, mutta jos on selvittämättömiä vääryyksiä tehty, eikä esim. kunnian takia haluta tuoda häpeällisiä asioita selvitettäviksi ja Jumalan sanan valossa tutkittaviksi, miten voidaan tehdä työtä mätäpaiseen päälle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

prosessi? kirjoitti:

Kertokaa, miten syntien sitominen tapahtuu? Miten se suoritetaan ja milloin? Mitä ihmisen pitää tehdä, jotta se tehdään? Pitääkö kieltää Jumala kokonaan, vai voiko sitominen tapahtua myös "pienemmissä" synneissä? Entä kun sitominen on tapahtunut, voiko sitä enää purkaa? Tai entä niiden henkilöiden sitomiset, joita tapahtui esim. 70-luvulla, niin ovatko ne voimassa vieläkin, vaikka onkin tunnustettu että virheitä tehtiin? Vai tulivatko ne Jumalan silmissä edes sidotuiksi, jos lähtökohdat olivat väärät?

t. Otto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu