Silmäunet

Olen viime aikoina nähnyt pelottavia silmäunia. mitä ne oikein minusta kertovat?
Normaalisti en näe painajaisia ollenkaan vaikka uneni ovat aika luovia muuten. Näen alkuja ja loppuja tarinoista tyyliin - kirjoita tähän välille dekkari, tai joskus näen jatko-osia mielekkäisiin uniin tai humoristisia unia, esim. hirvenmetsästysvinkkejä katiskoilla.

Olen nähnyt esim. unta, jossa joudun pokkuroimaan hitlerille. Hän katsoo minua kunnioittavasti. Yhtäkkiä hänen silmänsä rapistuvat kuin kuolleella ja hän muuttuu vanhaksi opettajakseni, josta pidin, ja sitten hän nauraa. Herään ahdistuneena.

Viime yön unessa serkkuni kaveri antoi minulle vauvan, koska ei halunnut sitä itse. Vauva oli muuten suloinen poikavauva mutta silmistä puuttui valkoiset osat niin, että silmänaukot olivat pyöreät, joista näkyi vain värikalvot ja pupillit. Aluksi olin kauhistunut vauvasta. Kun olin kantanut häntä päivän sylissäni, olin jo tottunut silmiin ja täysin valmis ottamaan hänet itselleni.

Olen nähnyt myös unia, joissa ratsastan metsässä mutta puut kuristavat minut.

Elän hankalaa elämäntilannetta. Olen juuri sairastunut johonkin reumasairauteen, joka saattaa olla silti ohimenevä. Opiskelu on sen takia kaatunut viimeisenä yliopistovuotena, ja olen menossa vastentahtoisesti hankalaan leikkaukseen.
Kertovatko silmät jotain normaalia sairaudenpelosta vai olenko tässä oikeasti sekoamassa? Eivätkö silmät kerro psykologiassa vainoharhaisuudesta?
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisiko niin, että silmiin liittyvät unet kertovat sitä, ettet uskaltaisi tällä hetkellä katsoa tosiasioihin. Tosia ovat reumasairauden hyväksyminen, leikkaukseen meno, yliopisto-opintojen keskeytyminen.
Opettajan silmät rapistuvat, niin kuin opiskelusikin kävi... katsot sen rapistumista. Ja miksi opettaja muuttuu Hitleriksi: Hitler on kauhea asia, ja niin on opintojen keskeytyminenkin. Se mikä ennen oli hyvää, entinen pidetty opettaja/opiskelu, se onkin nyt pahaa ja sadistisen epäoikeudenmukaista.
On hyvä enne, että totuit vauvaan, joka kuvaa sinua itseäsi, olet valmis ottamaan vaikkakin oudoin silmin vastaan tulevat asiat.
Puut kuristavat= elämä kuristaa. Ratsastaminen tässä tapauksessa kuvaisi eteenpäin menoa. Nyt se tuntuu ahdistavalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi sentään kirjoitti:

Olen viime aikoina nähnyt pelottavia silmäunia. mitä ne oikein minusta kertovat?
Normaalisti en näe painajaisia ollenkaan vaikka uneni ovat aika luovia muuten. Näen alkuja ja loppuja tarinoista tyyliin - kirjoita tähän välille dekkari, tai joskus näen jatko-osia mielekkäisiin uniin tai humoristisia unia, esim. hirvenmetsästysvinkkejä katiskoilla.

Olen nähnyt esim. unta, jossa joudun pokkuroimaan hitlerille. Hän katsoo minua kunnioittavasti. Yhtäkkiä hänen silmänsä rapistuvat kuin kuolleella ja hän muuttuu vanhaksi opettajakseni, josta pidin, ja sitten hän nauraa. Herään ahdistuneena.

Viime yön unessa serkkuni kaveri antoi minulle vauvan, koska ei halunnut sitä itse. Vauva oli muuten suloinen poikavauva mutta silmistä puuttui valkoiset osat niin, että silmänaukot olivat pyöreät, joista näkyi vain värikalvot ja pupillit. Aluksi olin kauhistunut vauvasta. Kun olin kantanut häntä päivän sylissäni, olin jo tottunut silmiin ja täysin valmis ottamaan hänet itselleni.

Olen nähnyt myös unia, joissa ratsastan metsässä mutta puut kuristavat minut.

Elän hankalaa elämäntilannetta. Olen juuri sairastunut johonkin reumasairauteen, joka saattaa olla silti ohimenevä. Opiskelu on sen takia kaatunut viimeisenä yliopistovuotena, ja olen menossa vastentahtoisesti hankalaan leikkaukseen.
Kertovatko silmät jotain normaalia sairaudenpelosta vai olenko tässä oikeasti sekoamassa? Eivätkö silmät kerro psykologiassa vainoharhaisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu