Yksinäisyys masentaa

Yksin vietän minäkin yleensä juhlapäivät, kuten nyt taas juhannuksenkin. Pienestä eläkkeestä ei ole varaa lähteä edes tansseihin mihinkään kun pitäisi yöpyäkin jossain ja majoitukset näin sesonkiaikana kalliimpia. Autottomana ei muuten pääse mihinkään tansseihin kun ei kuljetuksia. Kaupungilla kai joku pubi auki, mutta kun en niissä tykkää istua niinpä kökötän yksin kotona. Käyn lenkillä ja näpertelen käsitöitä, illalla vähän telkkarista katson jotain. Ei ole ketään kenen kanssa edes puhelimessa höpöttelisi kun kaikilla tutuilla ne omat menonsa ja touhunsa joihin ei yksin elävä mahdu sekaan. Näin on mennyt jo useampi juhannus sen jälkeen kun tanssikuljetukset aikoinaan loppui. Yhdelle kauempana olevalle lavalle vielä olisi kuljetus, mutta aika pitkä kävely ensin bussin lähtöpaikalle ja myös yöllä takaisin eikä bändit houkuta niin en viitsi lähteä yli 40€ mokomasta ilosta maksamaan, säästän nekin rahat päivätansseihin joihin menen sitten juhannuksen jälkeisillä viikoilla. Tylsää mutta tähän olen jo niin tottunut.

Hyvää juhannusta Sinullekin kaikesta huolimatta. t. mummo 68v

Sitähän se on se yksin olo , entiset tutut ei enää käske kylään sen jälkeen kun mies kuolin, sitä ennen kyllä paljon heidän kanssaan pareittain.
Lapset isojakaan omien perheittensä kanssa viettävät aikaansa omilla tavoillaan .
Eikä kenenkään luokse viitsi tuppaantua väkisin.äniin että yksin on yksinäinen.

Pitäisi ehkä keksiä jotain mukavaa tekemistä mutta nekin ajatuskin on jotenkin jonkin asteen pakkoa jollain lailla .
Sitä pitää vaan ehkä ymmärtää että silloin kun mies häipyy elämästä niin jää todella yksin sanan varsinaisessa tarkoituksessa, ja tulee ajatus että siedettiinkö minua aikaisemmin vaan mieheni tähden .hyvää Jussia

Yksinäisyys on sitä, että ei todellakaan ole puolisoa, lapsia, sisaruksia ja heidän perheitään, kummilapsia, ei yhtään ystävää eikä läheistä ihmistä tai sukulaista. Ei siis ketään, johon voisi edes hätätilanteessa ottaa yhteyttä (paitsi viralliset tahot ja terveydenhoito). Ei voi puhua viikonloppuina tai juhlapyhien aikaan kenenkään kanssa, vain työpaikalla on työtoverien seura. Toisaalta tähän tottuu, ja oikeastaan en pidä ihmisistä.

Aloittaja toivoo, että joku kutsuu viettämään jotain juhlia, tms.
Tuttaviakin on.
Voisiko sitä vaikka itse kutsua niitä tuttavia kyläilemään? Josko se auttaisi siihen yksinäisyyteen.
Ihan aina kaverit ja tutut eivät tule kotoa hakemaan tai pyytämään joka paikkaan, itsekin voi olla aloitteen tekijä.

Täällä yksinäinen nainen. Kysyin naapurissa asuvalta naiselta ,lähtisikö hän jonain päivänä kanssani kävelemään,käytäis vaikka kirpparilla, ei lähtenyt koska kaikki on niin kallista, sanoin että ei mitään tarvii ostaa jos ei tarvii mitään. Pyh,hän vastasi. Eikä häntä kuulemma kiinnosta kävellä muutenkaan mun kanssani. Oli siis tosi törkeä vastaus. Muita tuttuja ei ole keneltä voisin kysyä kävelyseuraa. Silloin vielä kun olin työelämässä, saman osaston Naisten kanssa oli juttua että mennään kirppareille tai kahville, mutta pariin kertaan se jäi,ei heistä kenestäkään ollu lähtijäksi,vaikka lupasivat lähteä. Kun mä jäin töistä pois,niin yhteydenpito loppui, yritin pitää kaveruutta yllä, ja soitin tai tekstasin, mutta lopetin kun huomasin että en saanut vastakaikua. Olen nähnyt muutaman heidän istuvan yhdessä kahviossa, ja kun olen moikannut,päät kääntyvätkin yhtäkkiä toiseen suuntaan. Eli se siitä ja loput kirjeessä,olkoot. En mä heitä kaipaa !!!

Mulla on tytär,ennen käytiin kävelylenkeillä,pyöräiltiin . Mutta ei hän enää ehdi, kun hän tulee ,hän on pari tuntia ja lähtee taas. Hänellä on omat kiireet.
Tytär on joskus ollut yötä,ja kysyinkin yhtenä päivänä koska tulisi taas. En tiedä hän vastasi. En uskalla kysyä enää ,kun hän on niin tiuskiva joskus. No mulla on kirjoja joita lukea,katella telkkaa, ja käydä sit vaan yksin kävelemässä. Kyllä mä yksinkin viihdyn,ehkä vaan sitten oonkin sellainen yksinäinen susi.

voihan perse!liiallinen yksinäisyys... olet ulkona koko pelistä ......kyllä vituttaa kaikki tämä paska,kun lopetin kaman käytön.sitä ennen kaikki loisti !

mummolaan kun pyöräilemme pilven hattaraa ei näy

Tiedän millaista on olla täysin yksin. Ei ole sisaruksia, ei ystäviä, suku on pieni eikä muutenkaan koskaan kokoonnu. Kaikki viettävät aikaa vain oman perheensä kanssa.
Tähän asti en ole kokenut useinkaan yksinäisyyttä, sillä onhan minulla yksi aikuinen lapsi ja lapsenlapsikin, mutta nyt heillä on oman perheensä menot ja kiireet ja en yhtäkkiä mahdukkaan enää mukaan. Soittamisenkin lopettivat kokonaan. Viestiin ja soittoon ei vastata. Olen yrittänyt pyytää anteeksi jos olen loukannut, mutta ei vastausta. Jäin siis ihan yksin. Terveys on alkanut tästä syystä rakoilla. Välillä toivon, että tulisi äkkilähtö, jolloin ei enää tarvitsisi kokea tuskaa ja yksinäisyyttä.

Jokainen yksinäinen voi mennä selaa Punaisen ristin sivuja.Löytää sietä otsikon kenenkään ei tarvitse olla yksin tai vastaava.Ilmasiksi punanen ristikuin kirkomme diakoni järjestää ystävän yksinäiselle ikään sukupuoleen katsomatta.Molemat tahot myös kursseja ryhdy ystäväksi ITSE yksinäiselle.nekin on ilmaset kurssit.

Se on olennainen ilmiö esim jos joku jää leskeksi tai eroaa, entiset ystävät ( parit)eivät kutsu illanviettoon . Joten moni tuntee olevansa hyljätty.
Yksi ystäväni sanoi että hänen entinen ystävätär oli sanonut hänelle että hän hakisi yksinäisiä ystäviä seurakseen , nyt kun on jäänyt leskeksi , joten aika ilkeästi sanottu sinänsä että oikein huomauttaa että toinen on yksinäinen.siis entinen ystävä hänelle nykyisin kun huomasi ettei ilman miestään ole kylään käskeminen arvoinen edes .äjoten pelkääkö ne entiset ystävät yksinäistä naista jotenkin kun lopettavat kanssakäymisen kun toinen jää yksin.
Itse kutsun niin pareja kun yksinäisiäkin silloin harvoin kun vaivaudun laittamaan jotain ruokaa tarjottavaksi, kahvilla kyllä käyvät useammin.
Niin että mistähän tälläiset asiat johtuu, onko ne ystävät koskaan olleet aitoja ystäviä edes

Minulla aikuiset lapset viestiä laittaa. Muuten aika yksinäistä. Sisko jonkun verran tekemisissä. Äiti kuoli,isä dementoitunut. Semmosta elämä on .

"Yksinäisyys lyö sanomatta nimeään"

Mitä jos kuitenkin pysähtyisit tähän tunteeseen ja miettisit kuka olet sekä pohtisit arvoja. Itse koetin joskus ystävystyä vääränlaisten ihmisten kanssa ja tänä päivänä ymmärrän sen. En edes koeta pyytää ihmisiä kahville, vaikka haaveilen uudestaan laajasta tuttavapiiristä ja toisaalta en.

Olen sinua todennäköisesti nuorempi, mutta ainakin äitiäni seuratessa, olen huomannut hänen viihtyvän itsensä kaltaisten seurassa. Siskoaan ei kuulemma siedä...Hän tekee niitä asioita, joista pitää.

Parisuhteessa olin todella yksin kun lapset muutti kotoa ja koira kuoli. Puoliso oli jo vuosia pitänyt salaista suhdetta. Erosin lopulta sillä se hylätyksi tuntema oli nujertava, tuli myös väkivaltaa joka kohdistui minuun. Eron jälkeen hain nopeasti uuden suhteen, en kestänyt yksin oloa. Kunnes huomasin et oli päihdeongelmainen ja vuoden katsoin sitä taas erosin. Eipä se siihen jääny, jälleen ahdisti yksin olo ja uutta suhdetta hain, oli taas päihdeongelmainen. Nyt elän yksin mutta yksinäisyyttä en koe, olen viimeinkin itseni paras ystävä. Elämä opettaa ja pidän kyllä ihmisistä mutta itseäni en enää hylkää.