Luin näiltä sivuilta, kuinka sinä, Snna Antikainen, olit eduskunnan suuressa salissa julistanut, että Keskusta on tarpeeton porukka Suomen puoluekartassa. Jonkin verran tunnen Sanna sinun taustojasi ja näin olen en yhtään imettele hampaatonta ulostuloasi. "Kun on vain teelusikalla annettu, ei voi edes vaatia palautetta ruokalusikalla puhumattakaan soppakauhasta".
Rohkenen epäillä, että tuollaiset puheet jonkin puolueen tarpeellisuudesta saattavat koitua puolueellesi tuhoisaksi tai ainakin hankaloittavat toimintaa. Keskusta ei tule unohtamaan myöskään Persujen viime aikojen takinkäännöksiä ja ministerijäsentensä poikkeamisia hallitusohjelmasta. Sanna, mieti mikä on roolisi hajoavassa Persupuolueessa?
Tunnen syvää sääliä Sanna Antikaisata kohtaan.Luin
27
1244
Vastaukset
- Anonyymi
Laulajapojjalla laulattaa
- Anonyymi
Kepu kerää petturi persujen äänet seuraavissa vaaleissa.. Sääli on sairautta varsinkin persuihin liittyen...
- Anonyymi
Suomalaiset änestivät hänet päättäjiemme joukkoon.
En minäkään hänestä ole mielissäni, pelottaa mitä sanoo kyselytunnilla.
Mutta kai oppii vähitellen.
Sellaiset edustajat minkä kansa on ansainnut.- Anonyymi
Tyhmän kansan edustaja Sanna nolaa itsensä vielä monen monta kertaa. Oikein odotan jälkiviisauksiaan ja jo päätettyjen asioiden esille nostoa.. Sanna ja liuta kohtalotovereitaan vaan ei osaa olla hiljaa kun tuovat kilpaa tyhmyyttään esille.
Ihmetellä pitää kuinka yhteen puolueeseen mahtuu tyhmiä ja rikollisia, natseja, rasisteja ja muita hörhöjä niin helvetisti. Vihapuhemies Halla-aho johtaa 199 muuta, onneksi näin mutta on suuri mainehaitta Suomelle jonka tunnettavuuden eteen Sanna Marin teki paljon.
Ulkomailla Suomi saa palautetta paljon natsismiin ja rasismiin liittyen, se on varmaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmän kansan edustaja Sanna nolaa itsensä vielä monen monta kertaa. Oikein odotan jälkiviisauksiaan ja jo päätettyjen asioiden esille nostoa.. Sanna ja liuta kohtalotovereitaan vaan ei osaa olla hiljaa kun tuovat kilpaa tyhmyyttään esille.
Ihmetellä pitää kuinka yhteen puolueeseen mahtuu tyhmiä ja rikollisia, natseja, rasisteja ja muita hörhöjä niin helvetisti. Vihapuhemies Halla-aho johtaa 199 muuta, onneksi näin mutta on suuri mainehaitta Suomelle jonka tunnettavuuden eteen Sanna Marin teki paljon.
Ulkomailla Suomi saa palautetta paljon natsismiin ja rasismiin liittyen, se on varmaa.......sanoo hävinneen puolueen kannattaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
....sanoo hävinneen puolueen kannattaja?
Tyhmyys ei häviä;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
....sanoo hävinneen puolueen kannattaja?
Ärkoopee poistuu ja sitten uudet vaalit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
....sanoo hävinneen puolueen kannattaja?
Jep niin sanoo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmän kansan edustaja Sanna nolaa itsensä vielä monen monta kertaa. Oikein odotan jälkiviisauksiaan ja jo päätettyjen asioiden esille nostoa.. Sanna ja liuta kohtalotovereitaan vaan ei osaa olla hiljaa kun tuovat kilpaa tyhmyyttään esille.
Ihmetellä pitää kuinka yhteen puolueeseen mahtuu tyhmiä ja rikollisia, natseja, rasisteja ja muita hörhöjä niin helvetisti. Vihapuhemies Halla-aho johtaa 199 muuta, onneksi näin mutta on suuri mainehaitta Suomelle jonka tunnettavuuden eteen Sanna Marin teki paljon.
Ulkomailla Suomi saa palautetta paljon natsismiin ja rasismiin liittyen, se on varmaa...Valeinsinöörin maalituksia juopottelun väliajoilla, mersumiehet hänen kiusa, todennut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valeinsinöörin maalituksia juopottelun väliajoilla, mersumiehet hänen kiusa, todennut
stepanohvi se vain jaksaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmyys ei häviä;)
Ei näytä loppuvan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmän kansan edustaja Sanna nolaa itsensä vielä monen monta kertaa. Oikein odotan jälkiviisauksiaan ja jo päätettyjen asioiden esille nostoa.. Sanna ja liuta kohtalotovereitaan vaan ei osaa olla hiljaa kun tuovat kilpaa tyhmyyttään esille.
Ihmetellä pitää kuinka yhteen puolueeseen mahtuu tyhmiä ja rikollisia, natseja, rasisteja ja muita hörhöjä niin helvetisti. Vihapuhemies Halla-aho johtaa 199 muuta, onneksi näin mutta on suuri mainehaitta Suomelle jonka tunnettavuuden eteen Sanna Marin teki paljon.
Ulkomailla Suomi saa palautetta paljon natsismiin ja rasismiin liittyen, se on varmaa...Kepuissa on paljon rikollisia ja lusmuja joita veroeurot elättää siispä tutkikoot omat ekaks
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepuissa on paljon rikollisia ja lusmuja joita veroeurot elättää siispä tutkikoot omat ekaks
Essayah-Saarikko-Essayah koirat haukkuu
- Anonyymi
Sanna ei sääliä kaipaa, roskajoukon edustaja on ei sen kummempi kuin muutkaan PS jäsenet.. Roskajoukon johdolla pienituloisilta viedään tuhkatkin pesästä, miksi ??
Kuinka suu pannaan kun PS petti äänestäjänsä, pienituloiset pahemman kerran..`??
Kokoomus toinen hyvä, velkaelämisen piti loppua mutta 10 mrd euroa velkaa pitää saada, Sanna otti tarpeeseen mutta nyt ei ole kriisejä olemassa..
Suomen historian paskin hallitus, Sipilän k***sipään hallituksen rosvoamisen peittoaa tullen mennen. - Anonyymi
Keskusta on tarpeeton porukka, meidän kulmilla akateeminen edustaja, joka ei ymmärrä tasa-arvosta yhtään mitään. Pyttyilee vaan ja luulee olevansa kunkku/tar.
Minäkin äänestin ennen keskustaa ja tuon ihmisen takia vaihdoin puoluetta.
Että.... kaikenlaista - Anonyymi
Annetaan Sannan olla rauhassa.
- Anonyymi
eihän hän osaa olla rauhassa vaan sotaisa joka suuntaan
- Anonyymi
Odotellaan kun työväenpuolue ilman sosialismia pääsee kokoomuksen kanssa leikkaamaan köyhältä kansalta oikein kunnolla. Siinä se Sannakin painaa ilomielin nappia ja äänestää äänestäjiensä leikkauksista ja PETTÄÄ näin äänestäjänsä oikein kunnolla.
Tyhmempikin äänestäjä tajuaa seuraavissa vaaleissa jotka voivat olla lähitulevaisuudessa, äänestää oikein kenties kepua, demareita tai vasemmistoliittoa.
Odotan hallituksen kaatumista vuoden sisällä, onhan kyseessä Suomelle erittäin tuhoisa hallitus. Fasistinen, rasistinen lamaan tähtäävä toiminta joka ei ollut kansan tahto vaan valheellisilla lupauksilla saaduilla äänillä kokoon kasattu sysimusta paska. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotellaan kun työväenpuolue ilman sosialismia pääsee kokoomuksen kanssa leikkaamaan köyhältä kansalta oikein kunnolla. Siinä se Sannakin painaa ilomielin nappia ja äänestää äänestäjiensä leikkauksista ja PETTÄÄ näin äänestäjänsä oikein kunnolla.
Tyhmempikin äänestäjä tajuaa seuraavissa vaaleissa jotka voivat olla lähitulevaisuudessa, äänestää oikein kenties kepua, demareita tai vasemmistoliittoa.
Odotan hallituksen kaatumista vuoden sisällä, onhan kyseessä Suomelle erittäin tuhoisa hallitus. Fasistinen, rasistinen lamaan tähtäävä toiminta joka ei ollut kansan tahto vaan valheellisilla lupauksilla saaduilla äänillä kokoon kasattu sysimusta paska.Punikit hiljaa
- Anonyymi
Eihän Kepusta kannata olla huolissaan kun sen johtajat itse huolehtivat
puolueen kutistumisesta ja kannatuksen menetyksestä.
Saarikollakin suuret talouden tervehdyttämisestä ja säästöistä, mutta
todellisuudessa oli kuin rakkikoira vihervasureiden talutusnuorassa. - Anonyymi
Keput ei sääliä kaipaa vuosikymmenet kupanneet veroeuroista leijonanosaa omaan laariinsa kepu joutaa lakkauttaa vaalien kautta niin tapahtuukin
- Anonyymi
Sanna oli omissa ajatuksissaan eduskunnassa, puhui täysin eri asiasta kuin mistä keskustelu. Onneksi puhemies järkevästi keskeytti höpinät
- Anonyymi
Kyselytunnilla Sanna oli kännissä tai aineissa, puhui sekavia aivan eri asiasta mistä oli puheet.. Olisiko aihetta mennä hoitoon jos ryyppää polttelee höpöheinää töissä ollessaan...
- Anonyymi
Eipä sitä muuten persuksi pääsisikään
- Anonyymi
useat naurut on ainakin saatu pöljän toilailuista
- Anonyymi
Tunnen sääliä aloittajaa kohtaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931