Minkä tähden isät alkavat karttamaan omia lapsiaan, kun vanhemmat eroavat? Ei riitä enää koskaan aikaan lapselle. Mikä ihmeen isä sellainen on joka pari kertaa kuussa haluaa nähdä omaa lastaan.
Kaikki lupaukset säretään, kaikki kiva tekeminen loppuu! Lapsi on kuin nukke joka heitetään pois.
Kuin ne voivat elää ilman omaa lastaan? Minusta se on aivan käsittämätöntä.
Tuntuu että isät aivan tieten haluavat lapsistaan etäisyyttä, jotta voisivat alkaa sitten valittamaan, kun ei näe lapsiaan usein, tai että äiti estää heitä näkemästä, tai voidaan marista elatuksista!
Voihan tietysti olla, että he kaipaavat menetettyä vapautta ja näin ollen lasten kustannuksella he ottavat sen takaisin!
Lapselle ei enää osteta yhtään mitään ei vietetä aikaa, eikä kysytä kuulumisia. Ei isät ole kiiinnostuneita lapsen koulusta, ei kavereista ei harrasuksista ym. ei mistään. Ainoa mistä he ovat kiinnostuneita, ovat elatusmaksut negatiivisessa mielessä. Ne ovat mukamas liian korkeat!
Mutta rahaa riittää kuitenkin uuteen autoon, kaljaan, omiin matkoihin ja uusiin naisiin! Se on kumma juttu.
Sitten kaikki haukkuvat lasten äidin, joka lapsista huolehtii! Isä on sankari, kaikkien säälin kerääjä, mutta äidistä tehdään häirikkö, huora, huono kasvattaja, rahan ahne, hullu!
Suomalainen mies on todellinen tossukka, tahvo tyhmä mies! Ei se ymmärrä, mikä elämässä on tärkeintä! Eipä taida paljon tarvita ihmetellä, miksi avio-erot ovat lisääntyneet huimasti, kun miehet eivät arvosta kuin itseään.
Kaikki lupaukset säretään, kaikki kiva tekeminen loppuu! Lapsi on kuin nukke joka heitetään pois.
Kuin ne voivat elää ilman omaa lastaan? Minusta se on aivan käsittämätöntä.
Tuntuu että isät aivan tieten haluavat lapsistaan etäisyyttä, jotta voisivat alkaa sitten valittamaan, kun ei näe lapsiaan usein, tai että äiti estää heitä näkemästä, tai voidaan marista elatuksista!
Voihan tietysti olla, että he kaipaavat menetettyä vapautta ja näin ollen lasten kustannuksella he ottavat sen takaisin!
Lapselle ei enää osteta yhtään mitään ei vietetä aikaa, eikä kysytä kuulumisia. Ei isät ole kiiinnostuneita lapsen koulusta, ei kavereista ei harrasuksista ym. ei mistään. Ainoa mistä he ovat kiinnostuneita, ovat elatusmaksut negatiivisessa mielessä. Ne ovat mukamas liian korkeat!
Mutta rahaa riittää kuitenkin uuteen autoon, kaljaan, omiin matkoihin ja uusiin naisiin! Se on kumma juttu.
Sitten kaikki haukkuvat lasten äidin, joka lapsista huolehtii! Isä on sankari, kaikkien säälin kerääjä, mutta äidistä tehdään häirikkö, huora, huono kasvattaja, rahan ahne, hullu!
Suomalainen mies on todellinen tossukka, tahvo tyhmä mies! Ei se ymmärrä, mikä elämässä on tärkeintä! Eipä taida paljon tarvita ihmetellä, miksi avio-erot ovat lisääntyneet huimasti, kun miehet eivät arvosta kuin itseään.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Puhut asiaa. Kokemusta on yli 10 vuoden yhteishuoltajuudesta, käytännössä tietenkin yksinhuoltajuudesta ja vastuusta. Ja kun lapset kasvavat, vielä vähemmän isällä on aikaa tai edes taskurahaa antaa lapsille. Saatikka jos lapsi menee lukioon ja elatusmaksujen maksu loppuu. Ei sentin hyrrää lapselle, mutta lapsen juhliin kyllä tullaan uuden perheen kanssa nauttimaan lapsen menestyksestä.
Mielenkiitoisia väitteitä. Mitä nämä nykyajan yleistyvät äidit sitten ovat, jotka ilmottavat, että enää ei ole kivaa ja sitten jää lapset, mies ja koti...
Lähipiirissä näin on käynyt jo kolmasti
Omassa tuttavapiirissä käynyt etupäässä juuri näin kuin myös omalle kohdalleni. Äiti alkaa kehittää ongelmia tahallaan tai tahtomattaan ja kohta arki käykin "kestämättömäksi" ja ongelmat "ratkaisemattomaksi". Taka-ajatuksena äideillä on, että miestä vaihtamalla kaikki ongelmat ratkeavat myös oman pään sisällä, siis nekin joiden juuret juontavat aikaan pitkälle ennen jätettyä lasten isää.
Mutta myös ensimmäisen kirjoittajan kuvailemia kuvioita on omassa kaveripiirissä (siis, että mies jättää ja/tai hylkää lapsensa).
Mitä tällä tahdon siis sanoa? Yleistys on typerää ja kunnottomia paskiasia löytyy molemmista sukupuolista. En tiedä mitä tälle avio- ja avoerojen ryöpylle pitäisi tehdä. Itseäkin hirvittää ja surettaa kaikki ne yh- ja uusperheiden mukulat, jotka joutuvat keskenkasvuisten "vanhempien" tulilinjalle tai hylkäämäksi.
Kaikille kunnottoman etän tai lähin kanssa taisteleville tästäkin huolimatta voimia ja hyvää alkavaa kesää. Nauttikaa lapsistanne vaikka exänne eivät siihen pystyisikään.
Eikä edes suurin osa, toki molemmista, sekä iseistä ja äideistä löytyy ihmisiä joille lapsi on vain kuluerä. Heitä en ymmärrä, en vaikka yleensä tahdon kaikille vain hyvää. Otan osaa jos entinen miehesi ei lapsista enään välitä. Yksinäinen vanhuus tulossa.
KERRANKIN ASIAA, EIKÄ ASIAN VIERESTÄ! Näin te juuri toimitte osa suomalaisista miehistä. Mistä muuten lapset olisivat saaneet lisänimen; viikonloppulapset, tai reppulapset???! Vihaksi pistää, että täysin syytön osapuoli, on se suurin kärsijä! ja kaikki vain sen tähden, että aikuiset ihmiset eivät osaa elää keskenään! Sitten vaaditaan kun lapsille tulee riitaa kavereiden kanssa, että kaikki on otettava mukaan, ketään ei saa jättää ja kiusata!!! Niin hyvä se on opettaa asioita, joihin ei itsekkään pysty!
"Mistä muuten lapset olisivat saaneet lisänimen; viikonloppulapset, tai reppulapset???! "
- Sen takia kun äidit ei halua antaa lapsiaan isille pidemmäksi aikaa.
Ei isä aina osaa, mutta osaisi jos haluaisi, mutta ei halua. Kumma kun miesten on niin helppo jättää kaikki taakse, ja unohtaa, ja alkaa uusi elämä, tosin paljon huonompi, mutta yksin kaikki on helpompaa. Äidit sen sijaan, että kaipaakaan elämää ilman lapsia. He ovat vastuuntuntoisia, huolehtivia ja ajttelevia ihmisiä, joille lasten etu on tärkeempi kuin oma. Sen takia lapset useimmiten ovatkin äidin kanssa, hän on se joka osaa.
Liika rankka yleistys mutta oli jutussasi tottakin. Tunnistin oman exäni kirjoituksestasi mutta tunnen monta hyvää ja huolehtivaa eronnutta isääkin ja niitä hulttio äitejä. Kaikkea mahdollista erinomaisen ja kelvottoman välistä löytyy molemmista sukupuolista mutta jokainenhan kirjoittaa siitä omasta tilanteesta ja se heijastuu teksteihinkin.
Montaa isää ei löydy, jotka lapsistaan eronjälkeen välittää! Ne jotka välittävät, ovatkin sitten ainutlaatuisia ja maailman parhaita!
Mutta valitettavsti suurin osa näistä miehistä on niitä kovantason luusereita jotka eivät ansaitse enää uutta mahdollisuutta entisen perheen kanssa eikä ansaitse uuttakaan perhettä! Luusereilla on tapana tehdä samat toistamiseen.
Asun kuuden talon kerrostaloyhteisössä, ja täällä asuu myös paljon yksinhuoltajia. Ja kas kummaa, yksikään yksinhuoltaja ei ole mies! Mistä se siis kertoo? On siis on turha alkaa puolusteleen miehiä yhtään mistään. Heille ei lapset merkitse yhtään mitään, sen verran joskus käydään katsomassa, että kun vastaan tulee voi morjestaa, ettei unohdu minkä näköinen oma lapsi olikaan!
suhteellisuuden tajuton kuin sinä kirjoituksesi perusteella, niin ei ole ihme, että isä ottaa etäisyyttä.
"yksikään yksinhuoltaja ei ole mies!"
- Tarkoittaa sitä, että huoltajuusasioissa ei edelleenkään kohdella äitejä ja isiä tasa-arvoisesti, vaan asiat ratkaistaan tarpeettomasti äitien eduksi.
Miksi joku aina puhuu paskaa, aina, aina ja aina?
Mistähän johtuu, että AINA kun käyn jossain eroperheidne palstalla, siellä on AINA joku äiti, joka ei halua antaa lasta kuin joka toinen vkl -periaatteella? Miksi AINA näin hurskastelusta huolimatta?
Itse hoidin lapsia lähes täysipäivätoimisesti vuoden verran ennen vaimon hakemaa eroa. Toivon lasten jäävän minun luokseni asumaan, mutta tämä ei ex-vaimolle sopinut. Hän ehdotti oikopäätä joka-toinen vkl -järjestelmää. Ei enempää.
Vietiinpä asia sitten raastupaan, aina hovioikeuteen asti ja sain kuin sainkin laajennetun tapaamisoikeuden, joka toinen pe-ma, yksi arki-ilta viikossa, juhlapyhät joka toinen vuosi, samoin koulujen lomat ja kesälomilla kolme viikkoa. Tämäkin oli ex-vaimon mielestä liikaa, emmekä todellakaan eronneet ystävinä ...
Näin mentiin ja mitä sainkaan havaita: vastustelun jälkeen osat kääntyivät niin, että minun olisi pitänyt kyetä ottamaan lapset useaksi päiväksi hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, siis ylimääräistä. Vaan kun minun on, perkele, pakko käydä töissä, jotta voin ne perkeleen elatusmaksut maksaa, jouduin näm ylimääräiset pari kertaa perumaan. Tästä seurasi helvetinmoinen huuto, etten välitä lapsistani ja pakoilen vastuutani.
Jännä juttu. Kun taas hieman aikaisemmin olin kieltäytynyt minulle tarjottavasta ylimääräisestä projektista siksi, että pystyn olemaan lasteni kanssa, alkoi ex-akka sossusa kiljumaan, että järjestelen TAHALLANI raha-asiat niin, ettei tarvitsisi maksaa elareita vaimon vaatimusten mukaan.
Kun kävin töissä elättääkseni kotona lapsia hoitavan vaimon, olin välinpitämätön uraputki-ihminen ja vaimo halusi eron. Kun ehdotin vaimolle töihin menoa, jotta minä voisin jättää vähemmälle, sanoi vaimo, että haluaa hoitaa lapset kotona ja etten minä arvosta kotityön tekemistä.
Kun halusin jättää ylitöitäni vähemmälle jotta voisin olla lasten kanssa, syytti akka tahallisesta asioiden järjestelystä.
Miehen pitäisi siis kyetä olemaan 24 h/vrk kotona, mutta tuotava silti sen verran fyrkkaa kotiin, että sillä elättää neljä henkisen perheen.
Että joo.
Ainoastaan sillä erotuksella, että äiti tajusi vihdoinkin luovuttaa muksut minulle, kun ei niiden kanssa pärjää. Mutta muuten kuulostaa niin julmetun tutulta: nakkisoittoja tulee lyhyellä varoitusajalla ja jos en heti mukisematta suostu niin saan kuulla luistavani vastuusta (vaikka hoidan lapsia enemmän kuin lasten äiti, ironiaa kerrakseen) ja olevani ties mitä painokelvotonta. Eli kyllä näitä ongelma-exiä on ihan riittämiin molemmissa sukupuolissa.
kuin sulla, oikeusjutuista lähtien sama. Mutta vaimo ei anna lapsia minulle. Eka musta tehtíin naapureitten silmissä perheväkivallan harjoittaja. Kun se upposi hyvin heihin samaa tarinaa suollettiin ystäviin ja sukulaisiin. Osa uskoi osa ei. Mutta se puoli, joka ei uskonut, oli hyvin pieni. Tapaamisiin hän ei suostunut ja kun tiesi minulla olevan muuta menoa hän soitti hakemaan lapset. Tällainen tapaus oli esim. se kun jouduin silmäleikkaukseen, velipojan häät Australiassa ja muutama muu juttu. Sitten sai siitä taas kimmokeen pitää lapset itsellään, koska minä en hakenut silloinkaan kun hänelle olisi sopinut...
Pian huomasin olevani syytteessä insestistä. Aivan syyttömänä. Minut kyllä todettiin syyttömäksi, mutta sitä ei juuri kukaan noteeraa. Insesti on syyte, joka ei häviä, vaikka tuomioistuin sen kumoaa.
Jotenkin vielä ymmärrän, että virheitä sattuu, mutta että niitä tahallaan luodaan mustamaalaaminen mielessä, se on jo niin häiriintynyttä toimintaa, että sellaisen tekijä pitäisi laittaa lukkojen taakse eikä ainakaan lasten yksinhuoltajaksi!
Välini lapsiin ovat olleet kokonaan poikki yli kymmenen vuotta. En jaksanut taistella liian suurta ylivaltaa vastaan. Kaikki keinot on naisella ja jos hän on riittävän paha, lopputulos ei ole "siisti". Annoin periksi ja luovuin isyydestäni, koska exäni niin vaati.
Naiset aina valittaa, miksi isät eivät välitä eron jälkeen lapsistaan. Kuinka moni tulee oikeasti ajatelleeksi että mitalilla on sekin puoli, jossa isä ei saa välittää liikaa. Saa rakastaa vain sen verran mihin ex antaa luvan. Tai muuten ei saa edes tavata lapsia. Kuinka moni nainen ja äiti pystyy sisäsitämään ajatuksen siitä, että isälläkin on tunteet? Joskus on helpompaa antaa olla, kuin yrittää väkisin satuttaa itse itseään turhilla toiveilla tapaamisista.
Anteeksi, että sekaannun aikuisten ihmisten asioihin, mutta sallit kai että minäkin piipitän ihmettelyni ilmoille.
Toki arvostan, että olet löytänyt tämän palstan ongelmasi yhdeksi purkamiskanavaksi. Ainä voi löytyä apuja, kun vain osaa asiansa ilmaista.
Lueskelin tuolta alempaa viestiketjua, jossa oli käsitelty aikalailla ongelmaasi. Tilanteesi ei ole varmaankaan helppo, eikä yhtä ulospääsytietä taida olla.
Mikäli oikein käsitin, ongelmanasi vaikutti olevan exäsi oikullinen käytös, joka johtuu ainakin osittain hänen maanisdepressiivisestä sairaudesta?
Tosin tätä sairauttahan ei ole missään todettu, vaan on lähinnä Sinun diagnoosi?.
Ja että pääsisit eroon jatkuvasta "varallaolosta" olisit halukas ottamaan lapsesi luoksesi asumaan.
Elikkä Sinusta tulisikin se lähi ja exästä tulisi se etä.
Tässä sitten kirjoitat, että lastesi äiti "tajusi vihdoinkin luovuttaa muksut minulle,....".
Minä ihan oikeasti ihmettelen Teidän tilannetta, ja etupäässä lastenne tilannetta.
Sinua huolettaa, miten tukiperhe suhtautuisi, jos lapsesi muuttaisivat luoksesi.
Tukiperheen olemassaolon käsitämme vielä paremmin seuraavasta lainauksesta:
"Mutta en ryhdy kiistämään sitä, että en välttämättä pitäisi ajatuksesta, että lapset olisivat kolme viikonloppua kuukaudesta minulla. Minulla on kuitenkin paljon ystäviä, joita olisi kiva nähdä edes joka toinen viikko ja muutenkin on tervettä tehdä välillä jotain muuta kuin olla vain lasten kanssa tai töissä, aikuinen ihminen tarvitsee muitakin virikkeitä jaksaakseen. Jos tämä typistyisi kertaan kuukaudessa, niin en tiedä miten hyvin siihen sopeutuisin.".
Kuinka helvetissä Sinulle on kaverit tärkeämpiä, kuin omat lapset?
Tiedätkö oikeasti, mitä yyhoona oleminen on?
Osaatko kuvitella, kuinka moni yyhoo ei ole viettänyt "vapaata" viikonloppua vuosiin, eikä sitä ole edes näkyvissä?
Mainitset, että jos joku "virikkeitten" hakeminen typistyy kertaan kuukaudessa, niin jaksamisesi vaarantuu!
Käsitätkö oikeasti, että yyhoona olet sitten aikalailla kokonaisvaltaisesti niin viikot, kuin viikonloputkin, ja perheesi on se TÄRKEIN, eikä suinkaan kaverit.
Ne kaverit, jotka ei ole enää sen jälkeen kavereita, eivät ole oikeita kavereita olleetkaan. Ne virikkeet on etsittävä omien lasten kanssa.
Vai onko niin, että itse hoitaisit viikot lapsiasi, ja viikonlopuksi menisit itse etsimään virikkeitä ja lapset menisivät tukiperheeseen, että saisivat virikkeitä elämäänsä?
Minusta tuntuu, että olette molemmat aika hukassa nyt tunteittenne kanssa, eikä oikeasti lapsianne pitäisi antaa kummallekaan teistä, tosin exäsi omaa kommenttia en ole saanut kuulla.
Jotenkin sattui pistävästi mainintasi kunnottomista ja keskenkavuisista vanhemmista.
Anteeksi, jos loukkasin, se ei ollut todellakaan tarkoitus, mutta halusin näin mielipiteeni ilmaista.
mutta ei mitenkään yllättävä.
Siteerataanpa hiukan ja selvennetään sitten:
"Kuinka helvetissä Sinulle on kaverit tärkeämpiä, kuin omat lapset? "
Kuulostat aika paljon exältäni hänen huonona päivänään. Voihan tuon noinkin tulkita, mutta jos ajattelet asiaa hyvässä tahdossa, ymmärrät, että vaikka lapset ovat minulle se tärkein asia, ovat ystävät se toiseksi tärkein ja oman elämänkin rikkaus on aika korkealla listalla. Toisin sanoen, se että välittää lastensa hyvinvoinnista ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että haluaa joskus laittaa jälkikasvunsa hoitoon. Mielestäni hyvään elämään kuuluu muutakin kuin lapset ja on lapsillekin varmasti virkistävää olla välillä josssain muualla kuin isänsä kanssa (tukiperhe, mummola, ÄITI, kummit, etc.)
Olen täysin tietoinen siitä, että on ihmisiä, jotka mittaavat vanhemmuutta sen mukaan, että kuinka monta viikonloppua aikuiset viettävät lastensa kanssa ja pitävät lasten hoitoonlaittoa hylkäämisenä. Itse tiedän olevani AKTIIVISESTI LÄSNÄ lasteni elämässä joka päivä (noita kahta viikonloppua lukuunottamatta), joten jos tässä jonkun mielestä ongelma on, vaikuttaa se hivenen keinotekoiselta.
"Tiedätkö oikeasti, mitä yyhoona oleminen on?
Osaatko kuvitella, kuinka moni yyhoo ei ole viettänyt "vapaata" viikonloppua vuosiin, eikä sitä ole edes näkyvissä?"
En tiedä, enkä ole koskaan väittänyt tietäväni. En ole itse YH enkä ole asumisjärjestelyiden muutoksenkaan jälkeen YH eli meillä on edelleen YHTEISHUOLTAJUUS. En oikein ymmärrä tätä kommenttia. Onko mielestäsi niin, ettei minulla ole moraalista oikeutta tuoda murheitani esille koska (joillakin) YH:lla menee vielä huonommin? Pitääkö minun viettää vuoden jokainen päivä lasteni kanssa ja heidän minun kanssani, jotta elämämme ei olisi vaihtelevampaa kuin YH:lla ja olisit tyytyväinen? Tuskinpa. Ja sitä paitsi, veikkaan, että on monia yksinhuoltajia, jotka käyttävät reilusti omaa sosiaalista turvaverkkoaan ja kunnan tarjoamaa apua omaa "taakkaa" keventääkseen, niin kuin pitääkin. Itse en ole koskaan neuvonut mitään muuta.
"Mainitset, että jos joku "virikkeitten" hakeminen typistyy kertaan kuukaudessa, niin jaksamisesi vaarantuu!"
Ei, vaan sanoin, että en tiedä miten siihen sopeutuisin. Jos aiot panna sanoja suuhuni, tee se edes oikein. Toisin sanoen, totta kai, jos valinta on minun, vietän muutamia iltoja kuukaudesta mielelläni kavereideni kanssa jotain puuhaten. Sinulle tämä on ilmeisesti ongelma (en tiedä miksi). En sanonut, että jaksamiseni vaarantuu. Varmasti ajan kanssa sopeutuisin siihen, mutta miksi pitäisi kun ei ole tarvetta, eikä se palvele mitään tarkoitusta? Tämän unohdit selittää. Ikään kuin lasten hoitoon laittamisessa olisi jotain itseisarvollisesti pahaa.
Kohtuus kaikessa lienee se pointti tässäkin ja minun/perheeni tilanteessa on kyse aivan muusta. Mutta täytyy myöntää, etten yllättynyt tippaakaan, kun luin kirjoituksesi. Arvasin, että joku vielä suivaantuu siitä, että vaikka ajattelen lapsiani ja exääni, ajattelen myös itseäni. Joidenkin mustavalkoisen maailmankuvan mukaan se ei ilmeisesti ole mahdollista. OMASTA MIELESTÄNI ihminen on kokonaisuus, samoin kuin ihmiselämä ja hyvä elämä löytyy oikeiden asioiden oikeasta yhdistelmä, ei marttyyrimäisestä yksin puurtamisesta, enkä tarkoita tässä nyt niitä ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoa, voimia heille ja virtuaalinen ruusukimppu jaksamisesta.
"Käsitätkö oikeasti, että yyhoona olet sitten aikalailla kokonaisvaltaisesti niin viikot, kuin viikonloputkin, ja perheesi on se TÄRKEIN, eikä suinkaan kaverit."
Edelleen, en ole YH, vaan lasten yhteishuoltaja-isä, jolla on onneksi myös mummola. Ja jos käyn kahtena viikonloppuna kuussa jossakin, ei se mielestäni ole alkuunkaan kavereiden laittamista lasten edelle, mutta kuten sanoin, tämä on sitä provoa, jota lasteni äitikin käyttää mielellään syyllistäessään minut tekemään jotakin.
"Ne virikkeet on etsittävä omien lasten kanssa."
Vain ja ainoastaanko? Osaatko/kykenetkö selittämään tai perustelemaan, miksi näin pitäisi olla?
"Vai onko niin, että itse hoitaisit viikot lapsiasi, ja viikonlopuksi menisit itse etsimään virikkeitä ja lapset menisivät tukiperheeseen, että saisivat virikkeitä elämäänsä?"
Aika tylyä provoa jo. Hoidan lapsia sekä viikolla että VIIKONLOPPUNA, tunnut unohtavan tuon jatkuvasti. Lapset menevät tukiperheeseen kerran kuussa ÄIDIN hoitovuorolla niin kauan kuin ÄITI näin haluaa. Kun ei enää halua, lapset saavat olla enemmmän myös ÄITINSÄ kanssa. Ja lopuksi, puuhaan lasteni kanssa niin paljon kaikenlaista, että jos tietäisit miten elämme, pitäisin tuota viimeistä lausetta jo loukkavana. Mutta koska et tiedä elämästämme kovinkaan paljoa, pistän tuon kommentin ajattelemattomuuden piikkiin.
"Minusta tuntuu, että olette molemmat aika hukassa nyt tunteittenne kanssa, eikä oikeasti lapsianne pitäisi antaa kummallekaan teistä"
Tunteitteni kanssa voin olla hukassa jossain määrin, mutta en milliäkään mitä tulee lapsiini. Ja jos olet valmis esittämään, että lapsia ei tulisi antaa minullekaan, siis lasten huolehtivalle isälle, olisi hyvä esittää edes jokin uskottavampi peruste kuin se, että lasten isä haluaa käydä jossakin ilman lapsia kahdesti kuussa.
"Anteeksi, jos loukkasin, se ei ollut todellakaan tarkoitus, mutta halusin näin mielipiteeni ilmaista."
Hivenen tyhjänpäiväinen anteeksipyyntö...
'Et ole mielestäni riittävän hyvä isä lapsillesi vaikka minulla ei näkemykseni tueksi argumentteja juuri ole, mutta anteeksi jos loukkasin'. Hienoa, ensin mitätöit isyyteni ja sitten ilmoitat ettet halua loukata. Mutta ole huoleti, en loukkaantunut, koska et osunut yhteenkään arkaan paikkaan. Olen erittäin sinut isyyteni kanssa.
Näillä saiteilla on erittäin yleistä mitätöidä vastapuoli tavalla tai todella (yleensä henkisellä väkivallalla, ns. määrittelyllä) ja sen jälkeen "pyytää anteeksi, jos loukkasin". Empaattinen ja ajatteleva ihminen poistaisi tekstistään ne kohdat, joiden epäilee loukaavan eikä tee noin.
Ehkäpä yyhooisä on sen verran metroseksuaalinen joka-alanluuseri, että hän on unohtanut, ettei sota seiso yksinpuolin. Ja että yyhoosakin voi olla vikaa, eikä sen myöntäminen tarkoita sitä, että kaikissa olisi.
(anteeksi jos loukkasin yh-isä xD)
taidan ymmärtää mitä yh-isä tarkoitti.
jos ei tukiperhettä olisi, eikä äiti jaksaisi olla lasten kanssa edes viikonloppua?
mites sinun jaksamisesi sitten?
entäs jos ei mummolassakaan voitaisiin ottaa lapsia viikonlopuksi?
olisit lasten kanssa koko kuukauden sekä kävisit töissä.
lapset olisivat mukanasi tapaamassa kavereita.
miten sitten jaksaisit?
voisitko tottua olemaan töissä ja työajan loputtua aina vaan lapset?
sitä se meillä monilla on..ikävä kyllä.
käydään tapaamassa kavereita, käydään hammaslääkärissä, gynegologilla, kaupassa etc aina lasten kanssa. ei ole tukiperheitä, ei isää/äitiä joka ottaisi lasta edes tunniksi.
Mutta kyllä me jaksetaan. ei ole muuta mahdollisuutta. Olemme tähän kasvaneet.
Me olemme aktiivisesti läsnä aina, vaikka toki toivoisimme viikonloppu taukoja.
minulla ei tänä vuonna ole ollut yhtään lapsivapaata viikonloppua, taikka kokonaista ilta-yötä.
mutta so what, se on normaalia.
Miten on sinun laita? Mieti teoriassa sitäkin mahdollisuutta, että äiti ei jaksa, entä jos tukiperhe "lopetetaan".
minua jäi myös "vaivaamaan" sama kohta tuolla aiemmassa kirjoituksessasi, jossa kerroit tilanteestasi.
(jonka yh-isä oli kopioinut)
luulen että moni ns "totaali-yh" päästi syvän huokaisun siinä kohtaa, että olisihan se ihanaa...
Mukavaa, että jaksoit lukea jupinani loppuun ja jopa kommentoida sitä.
Tähdennän vieläkin, etten kuitenkaan halunnut loukata, vaikka aikalailla kärkevästi kirjoitinkin.
Se oli kyllä tarkoituskin.
Sille on voi mitään, jos vedät hernettä nenään kommentistani, sehän on ihan Sinun oma tunne.
Ja mainintasi, "..koska et osunut yhteenkään arkaan paikkaan." on turha, sillä mitään Sinun arkoja paikkoja en toki ollut satuttamassakaan sen kummemmin. Eiköhän koko tämä Sinun kuviosi ole tarpeeksi arka paikka? Mutta jossain joku kolahti, mikäli tekstisi sävyn oikein nyt tulkitsin. Ja se on hyvä asia.
Minua ihan oikeasti kummastutti pohdiskelusi oman vapaa-ajan menetyksestä, mikäli lapsesi olisivat jatkuvasti Sinulla.
Kun ja jos aikuinen ihminen oikeasti joutuu tilanteeseen, jossa omat lapset tarvitsevat vankan vanhemman tuen ja turvan, vuosikausien kasvatustyön, huolenpidon ja koko nuoren elämän sisällön, niin ei herrajumala silloin mietitä kavereita, joita olisi mukava käydä parin viikon välein tappaamassa.
Ei ainakaan minulla juolahtanut mieleenikään omat kaverit, ei oma jaksaminen, ei taloudelliset resurssit, ei mummolat, ei mitkään, vaan kaikki oli aivan satavarmaa, kun eksäni ilmoitti olevan parempi, että minä huolehtisin lapsistani.
Minusta se oli itsestäänselvyys ja kaikki muu tulee menemään sitten niin kuin menee.
Mutta se oli minun näkemys asiaan. Ja on edelleen.
Mitä sitten tarkoittanet sillä "pari kertaa kuussa" - vapaalla, että voisit käydä jossain?
Tarkoitatko kaupassa käyntiä? Vessassa käyntiä? Kapakassa käyntiä? Niin.
Aika monessa touhussa voi lapset olla mukanakin.
Vai onko elämisen malli se, että viikot ollaan kotona ja isi käy töissä.
Viikonloppuna mennään mummolaan/äidille/tukiperheeseen, että isi saa olla vapaa? Sitten taas tullaan kotiin ja isi menee töihin.....
Epävarma asenteesi vastuutasi kohtaan minua tarinassasi kiusaa ja ihmetystä aiheuttaa.
Voisin neuvoa, että älä ota perhettäsi vastuullesi, jos se pelottaa.
Mutta itsepä tilanteesi tarkemmin tiedät.
Enkä suinkaan tarkoita sitä, että isä olisi perheensä hylännyt, jos hän jossain käy.
En minäkään mene lasten mukana mummolaan silloin kun he sinne menevät. Syy on siinä, että he haluavat olla itse mummon hoivissa ja mieluummin vielä yksin, että saavat varmasti mummon jakamattoman huomion.
Ilmeisesti teit minustakin maanisdepressiivisen diagnoosin, koska vertasit minua eksääsi noinkin hanakasti.
Jostain syystä et kuitenkaan sitä kohtaa siteerannut ja selventänyt?
Enkä edelleenkään mitätöi isyyttäsi, siinä olet totaalisen väärässä.
Pirustako minä voisin tietää kuinka monelle lienet isä.
Että tukiperheitä tarvitaan.
Tämä oli viimeinen tikki:
"Pirustako minä voisin tietää kuinka monelle lienet isä."
Olet jo analyysisi minusta tehnyt eikä mielesi varmaankaan muutu vaikka kuinka argumentoisin. Eli olkoon. Onneksi en joudu olemaan kaltaistesi kanssa juuri tekemisissä. Hyvää päivänjatkoa sinulle ja muille kommentaattoreille.
Niin, jos lapseni olisivat aina minulla niin ne olisivat aina minulla. Onhan tuossa teoreettinen vaihtoehto. Tai voisinhan minäkin vaikka kuolla kupsahtaa ja muksut menisivät kunnan huostaan. Siinä toinen hypoteesi. Tai voihan olla, että maailma loppuu huomenna ja kaikki on ollut turhaa.
Tahdon sanoa tällä sitä, että lienee melkoista ajanhukkaa puntaroida mitä jos -skenarioita. Jos olisin yksin lasteni kanssa niin sitten olisi sopeuduttava siihen. Tuntuu vain siltä, että saan paskaa naamaan palstan yh-isiltä, jotka ovat tuossa tilanteessa ihan vaan siitä syystä, että itse en ole tuossa tilanteessa. Onko kyse katkeruudesta vai vihamielisestä dogmaattisuudesta eli ajatuksesta, että 'minä tiedän miten lapsia hoidetaan oikein ja kaikki muut tekevät sen väärin, niinpä saan halveksia heitä'? Ota tuosta selvää, mutta sen olen elämäni aikana oppinut, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää ja aina on ihmisiä, jotka haluavat vain haastaa riitaa ja purkaa paskaa oloaan kanssaihmisiin. Ja näiden ihmisten kanssa on aivan hyödytöntä ryhtyä peistä taittamaan.
eihän kukaan ole väittänyt tietävänsä miten lapsia hoidetaan ja ettet sinä tietäisi.
kirjoituksiesi asenne vain hiukan särähtää oudolta paikoittain. ei siis ihme että sinuun suhtaudutaan hieman negatiivisesti.
mikä niissä tarkalleen ottaen on "outoa" ja miksi tuo antaisi syyn suhtatutua minuun "hiukan negatiivisesti"?
Koska itseltäni tämä menee täysin yli hilseen..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000008618616
Tosin viestin loppuosa ei koske sinua mitenkään.
Mutta jos asennoituu siihen, että vapaat on harvinaista herkkua, niin silloin kun vapaalle pääsee, siitä nauttii täysin rinnoin. Ja taas jaksaa viikkotolkulla.
Mutta jos ajattelee, että jes, taas vapaa viikonloppu ja sitten sitä ei, syystä tai toisesta olekaan, niin hermostuu lapsille.Syyttää tiedostaen tai tiedostamattaan heitä siitä, että ei itse pääsekään hengähtämään.
Vaikka sen yrittää olla näyttämättä lapsille, se paistaa kuitenkin omasta käytöksestä läpi.
Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Ymmärrän toki tuon mitä sanoit, siis perhe-elämään liittyvänä ilmiönä, mutta en ymmärrä miten se liittyisi erityisesti minuun tai siihen mitä tuo nimim. yh-isä on provoillut. Ellet sitten tarkoita sitä, että kun joillakin on pinna kireällä niin he purkavat sen täällä sitten sivullisiin, siis tässä tapauksessa minuun.
ja tämä on vain minun mielipiteeni!
Me kaikki täällä muodostamme mielipiteemme kirjoitusten perusteella emmehän muuta voi.
Minusta oli outoa, että kirjoitit exäsi olevan maanisdepressiivinen, vaikka mitään diagnoosia hänellä ei siitä ole. Mutta se on sinun näkemyksesi asiasta. Nykyään ei kyllä edes tuota diagnoosia enää käytetä kyseisestä sairaudesta.
Kirjoitat ottavasi vastuun lapsista, enemmänkin kuin exäsi, et kuitenkaan tunnusta olevasi yh, koska teillä on yhteishuoltajuus, ok näinhän se virallisesti tietysti on.
Lapsilla on ollut tukiperhe jo yhdessäoloaikananne, niitäkään ei ole aivan helppo saada. Syytä täytyy olla jos saa. Eikö?
Siitä saa kirjoitustesi perusteella kuvan, että jostain syystä, vaikka sinä olet vastuun kantanut lapsista tukiperhettä on tarvittu.
Mietit omia tekemisiäsi kavereiden kanssa,
kun ja jos lapset ovat sinulla pääsääntöisesti.
Eihän se estä tapaamasta muita ihmisiä, riippuu tietysti harrastusten laadusta,mutta harrastukset yms. voi tietysti sovitella sellaisiksi että lapset voivat olla mukana. Lapset kuitenkin kasvavat aivan liian nopeasti vaikkei se siltä juuri tänään tunnu.
Sen ymmärrän, että exäsi menot sun muut nakitukset aiheuttavat sinussa katkeruutta, koska hän katsoo oikeudekseen olla vapaa tekemään niinkuin haluaa, mutta vastuun lapsista kantaa se jolla siihen on kyky. Lapset kuitenkin ovat elämän rikkaus!
Nämä olivat vain minun mietteitäni kirjoitustesi pohjalta.
ovat mielenkiintoinen asia. Ihminen voidaan hirttää sanoistaan moneen kertaan, jos halutaan. Ehkä oli virhe käyttää sanaa maanis-depressiivinen. Alleviivasin kyllä, että kyse on omasta arvelustani, ei virallisesta diagnoosista ja jotenkinhan minun on asia tuotava perille. Tuo vain esimerkkinä.
Totuushan on se, että toista voi joko yrittää ymmärtää tai toista voi alkaa piinaamaan ja vääristelemään sanomisia. Siinä sitä alkaa sitten itse asia hukkua kaikkeen epäolennaiseen.
Niin, tukiperhettä tarvittiin, koska sosiaalinen turvaverkkomme koostuu peräti yhdestä ihmisestä eli omasta äidistäni ja lasteni mummosta, jolla on rajallinen kyky ottaa lapsia. Eron jälkeen korostui lasten äidin tarve säilyttää jokin hoitopaikka hänen tarpeisiinsa, siis tukiperhe. Eli tarvetta tukiperheelle on.
Lapset todellakin kasvavat nopeasti. Siksi haluankin viettää heidän kanssaan aikaa. En kuitenkaan halua tehdä sitä kaikkina vuorokauden tunteina ja tämä on se punainen vaate joillekin ihmisille. Ilmeisesti joillekin tämä ambivalentti väite on kertakaikkisen käsittämätön: että haluaa olla lastensa seurassa, mutta ei koko ajan. Ja vielä hupaisamman asiasta tekee se, että en ole kuullut yhtäkään perustetta sille, mikä tässä olisi ongelmallista, mutta sitäkin enemmän vihjailuja, että näin ei saa ajatella saati sanoa sitä ääneen.
Mutta kuten totesin, mielipiteisiin ja kertomuksiin voi suhtautua monella tapaa. Sinä, Muija1, suhtauduit asiallisesti ja kiitos siitä, mutta valitettavasti sama osoittautui ylivoimaiseksi joillekin muille.
Palstaa seuranneena olen hieman lueskellut kirjoituksiasi. Tilanteesi on haastava, mutta olet mielestäni analysoinut tilannetta rauhallisesti ja tarkkanäköisesti vailla pahempaa katkeruutta. Kirjoituksistasi aistii vahvan, vastuullisen vanhemmuuden ja empatian myös lastesi äitiä kohtaan= kypsän ihmisen puhetta.
Edellä sinua on arvosteltu mm. oman ajan miettimisestä aika tuomitsevasti. Ehkä on vanhempia ( ? ), jotka kokevat yksinhuoltajuuden niin, että lasten kanssa ollaan AINA, mutten usko sen olevan hyväksi lapsillekaan. On hyvä jo etukäteen miettiä omaa vapaa-aikaansa ja mahdollista tukiverkostoa ( tukiperhe/ystävät ). Uupunut vanhempi ei ole hyväksi lapsille, senhän me kaikki tiedämme.
tuossa jo muija aikalailla selvittikin.
ja myös se särähtää välillä korvaan,
että ymmärrät ex-vaimosi ongelmat, mutta toisaalta kirjoitat "siitä akasta" ym.
se vaan kuulostaa jollain tavalla negatiiviselta.
Ymmärrän toki että olet täysin kypsä ja tilanteenne on aikalailla hankala, kuluttava.
En silti näe yh-isän provoilleen.
Kuten sanottua, me muodostamme mielipiteemme kirjoituksista. ja sen takia, välillä tulee kritiikkiä, mutta sehän on keskustelupalstan tarkoitus. ja tilannetta voi selvittää, oikaista väärinkäsitykset.
hyvää jatkoa.
Lainaan tekstistäsi pari eri kohtaa, lue ajatuksen kanssa:
"Ehkäpä yyhooisä on sen verran metroseksuaalinen joka-alanluuseri,..."
"..ajatteleva ihminen poistaisi tekstistään ne kohdat, joiden epäilee loukaavan eikä tee noin."
Anteeksi, jos loukkasin :-))
Älä hyvä ihminen kanna enää murhetta olemattomista asioista.
Kun kerran mielestäsi en ole "osunut yhteenkään arkaan paikkaan", niin miksi sitten vielä itket myötätuntoja melkein joka kirjoituksessasi?
Jos minua on ihan oikeasti asenteesi kummastuttanut, ja kummastuttaa edelleenkin, niin miksi minun kummasteluni Sinua niin suuresti häiritsee?
Eikö maailmassa saisi kummastella itselle outoja asioita?
Lisäksi voisit kertoa ne kohdat, joissa minä olen provoillut. Minä en mielestäni yhtään ole provoillut, ainakaan ilkeässä mielessä. Minulla on ihan seesteinen elämä, eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta ketään kurmoottaa millään tavalla.
Mutta onko se niin, että on mukavaa kirjoitella esimerkiksi eksästä mitä tahansa, hyvinkin negatiivisia asioita, ja saada myötätuntoa siitä osakseen ja jatkaa samaa linjaa hehkuttaen omaa erinomaisuuttaan esimerkiksi kaikesta huolehtivana isänä, mutta sitten kun joku ihmettelee kuvion kokoonpanoa, niin se onkin provoilua?
Miksi et kestä nähdä oikeita asioita, vaan keskityt kaatamaan koko paskan eksäsi niskaan, joka on Sinun diagnosoimana henkisesti sairas? Miksi itse haluat kaataa ongelmat sen heikomman ("henkisesti sairaan" eksän) niskaan?
Näytäpä tämä viestiketju eksällesi ja pyydä häntä kommentoimaan tilannettanne omalta näkökulmalta, niin saataisiin ehkäpä kattavampi kuva koko kuviosta.
Tohtisitko sen tehdä?
Olin lukevinani yhdestä vastauksestasi, että tukiperhe olisi sen takia Teidän lapsillenne järjestetty, että eksäsi sosiaalinen turvaverkko on olematon.
Ei kait se tukiperhe ole järjestetty eksällesi?
Eikö se ole järjestetty lapsillenne?
Ja siksi juuri lapsillenne, että heillä olisi mahdollisuus nauttia vastuullisista vanhemmista.
Oikaise mikäli olen väärässä.
Tietysti tämäkin on mielestäsi provoa, mutta et kait tosiasioita voi ohittaa?
Ja kun kerran jo kirjoitit, ettet halua kommentoida, niin koetan kommenttisi tähän teksiin hakea muista tulevista kirjoituksistasi.
Enkä edelleenkään halua loukata.
"Kuinka helvetissä Sinulle on kaverit tärkeämpiä, kuin omat lapset?
Tiedätkö oikeasti, mitä yyhoona oleminen on?
Osaatko kuvitella, kuinka moni yyhoo ei ole viettänyt "vapaata" viikonloppua vuosiin, eikä sitä ole edes näkyvissä?
Mainitset, että jos joku "virikkeitten" hakeminen typistyy kertaan kuukaudessa, niin jaksamisesi vaarantuu! "
Mitähän tuolla tarkoitit. Onko yh:ous sitä, että ollaan aina lasten kanssa? Oletko itse?
Puhut kai totaaliyksinhuoltajuudesta, onko se hyvä vaihtoehto mielestäsi? Itse olen ypöyksinhuoltaja ja tarvitsisin kipeästi vapaa-aikaa. Jaksamiseni on usein vaarantunut, enkä ole ollut tarpeeksi läsnä lapselleni. Tarvitsen aikuisia ihmisiä, vapaa-aikaa, onneksi nyt lapseni kasvettua on enemmän omaa aikaa.
On ollut aikoja, jolloin omaa aikaa ei ole ollut vuosiin, en ole silti katkera toisille vanhemmille -toivon kaikille lapsille ja vanhemmille kaikkea hyvää.
Kiitos vastauksestasi.
Varmasti ymmärsit, mistä nuo kopioimasi kysymykset minulla kumpusi.
Kysymys on asenteesta. Jos ensimmäinen kompastuskivi lapsia vastuulleen otettaessa on se, miten pääsen parin viikon välein bilettämään, tai tunne siitä ettei kuitenkaan haluaisi lastensa olevan jatkuvasti läsnä, niin mielestäni kypsyys vanhemmuuteen on heikko.
Monella yyhoolla on juuri se valitettava tilanne, ettei juuri omaa aikaa ole ollut, mutta silti haastattelemani henkilöt ovat jämäkästi seisoneet sen takana, että kantoivat vastuunsa siitäkin huolimatta lasten parhaaksi.
En todellakaan tarkoita sitä, että yyhous olisi totaalikieltäytymistä omasta sosiaalisesta ympäristöstä, mutta itse en ainakaan yhtään sitä miettinyt. Lapset oli toki niin paljon jo ennen eroakin minun mukana melkein joka paikassa, etten osannut niitä rajoitteena pitää.
Jaksaminen vaarantuu varmaan jokaisella joskus, olipa sitten yksin, tai ydinperheessä.
Moni voi olla ydinperheessäkin yksin.
Kyllä tietysti aikuinen ihminen tarvitsee aikuista seuraa itselleen, se on selvä.
Mutta miksi se olisi vaihtoehto lapsille?
Eikö sosiaalista kanssakäymistä pysty kertakaikkiaan käymään, jos on lapset mukana?
Jos menet lapsien kanssa kaverisi luokse yökylään, niin mitä siellä on sellaista jota lapset ei voisi olla kokemassa?
Tietysti ne hhhmmmm.... aikuisten hommat :-)))(jos niistä on kyse) ei ole lapsille soveliasta, mutta kyläilystä saavat lapsetkin virikkeitä.
Omat lapseni ovat tässä minulla aikalailla koko ajan, eikä minua se kyllä mitenkään ahdista.
Jonkun yön ovat joskus mummolassa, mutta tässähän nuo pyörivät muuten.
Tosin tytöt jo alkavat olla sen verran isoja, että kohtapa ne taitavat ukkokotiin minut kyörätä haitolta.
Eksä asuu muutaman sadan metrin päässä, mutta eivät oikein halua siellä olla. En tiedä miksi.
Jaksamista toivotan, enkä todellakaan loukata tahdo. Ja nimenomaan kaikille.
Luimme/koimme viestit eritavalla, mieleeni ei tullut ajatus "lähteä bilettämään" vaan vapaa-aika sen kummemmin määrittelemättä mitä se sisältää.
"Kyllä tietysti aikuinen ihminen tarvitsee aikuista seuraa itselleen, se on selvä.
Mutta miksi se olisi vaihtoehto lapsille?
Eikö sosiaalista kanssakäymistä pysty kertakaikkiaan käymään, jos on lapset mukana?"
- Riippuu tilanteesta, lapsiperheiden kanssa on tietysti kiva nähdä lasten kanssa -lapsetkin viihtyvät hyvin. "Aikuisten hommat" eivät tulleet mieleeni vastauksessani, mutta mikäli niitä on, siihen on hyvä saada aikaa -eiköhän sekin ole aika terveellistä elämää :)..ja tottakai, mikäli on seurusteluaikeita, eiköhän silloin tarvitse hieman extra-aikaa, hankalaa tutustua ( henkiselläkin tasolla ), jos lapset ovat ihan aina läsnä.
Lapsesi ovat ilmeisesti "helppoja"? Omani on aina ollut vaativa lapsi ja jo senkin takia tarvitsen joskus ihan omaakin aikaa. Kotonani on nyt jo nuori, joka yrittää irtautua äidistään, pieni tauko tuntuu joskus hyvälta meille kummallekin ja kuuluukin asiaan.
En tiedä, ovatko lapseni helppoja, koska ei minulla muita ole ollut. Pärjätty kuitenkin ollaan jotenkin.
Kyllähän se tietysti on ollut revittävä yöllä se aika siihen suerusteluun ja henkiseen tutustumiseen...
Vanhat puhelinlaskut voisivat todistaakin sitä asiaa...
Itse välillä liikkuvaa työtä tehdessäni olen saanut kyllä olla muuallakin, kuin kotona, mutta kotiin sitä on aina ollut mukava tulla.
Varmasti se irtautumisvaihe vielä repii monet kerrat sydänjuuria, mutta sehän kuuluu asiaan.
Se on vain varauduttava kestämään.
Miten sen sitten kestäisi, jos lapsi ei koskaan irtautuisi?
Eipä olisi oikein hyvä vaihtoehto sekään.
Mutta nyt unille.
Rauhaisaa unta kaikille.
"Kuinka helvetissä Sinulle on kaverit tärkeämpiä, kuin omat lapset?"
"eikä oikeasti lapsianne pitäisi antaa kummallekaan teistä"
"Pirustako minä voisin tietää kuinka monelle lienet isä."
"Kun kerran mielestäsi en ole "osunut yhteenkään arkaan paikkaan", niin miksi sitten vielä itket myötätuntoja melkein joka kirjoituksessasi?"
"Mutta onko se niin, että on mukavaa kirjoitella esimerkiksi eksästä mitä tahansa, hyvinkin negatiivisia asioita, ja saada myötätuntoa siitä osakseen ja jatkaa samaa linjaa hehkuttaen omaa erinomaisuuttaan esimerkiksi kaikesta huolehtivana isänä, mutta sitten kun joku ihmettelee kuvion kokoonpanoa, niin se onkin provoilua?"
"Miksi et kestä nähdä oikeita asioita, vaan keskityt kaatamaan koko paskan eksäsi niskaan, joka on Sinun diagnosoimana henkisesti sairas?"
------------
Ehkä tarkoituksesi ei ole toisia loukata, mutta teet sitä silti. Sävysi on vihamielinen, analyysisi keskeneräinen sekä tarkoituksenhakuinen ja useassa kohdassa tyydyt mieluummin provosoivaan vinoiluun kuin asian tasapuoliseen erittelyyn (viimeinen sitaateistasi loisto-esimerkkinä, juuri näinhän se menikin..). Harkitse ensi kerralla sanavalintojasi, niin kenties ei tule niin pahaa jälkeä. Pahoittelet joka viestisi lopussa, ettet halua loukata, mutta silti viskelet täysin puolivillaisia kommentteja selonteoistani. Toisin sanoen, joko esität tyhmää tai et oikeasti ymmärrä sanomisiesi laatua.
Kyselyjesi/mielipiteidesi asiasisältöä en viitsi kommentoida enkä selventää, koska olet jo mielipiteesi minusta muodostanut, jonka valossa tulkitset kaiken kuten piru raamattua.
Toki ymmärrän exäni ongelmat. Mutta en ole Jeesus tahi Gandhi, vaan silloin tällöin hän on minulle se 'kaheli akka', kun meno on ollut hankalaa. Toisinaan hän on taas 'ihana ihminen' ja muuta kivaa. Ehkä joukossamme on robottejakin, jotka suhtautuvat kaikkeen systemaattisesti, mutta me inhimilliset ihmiset rakastamme ja vihaamme, ihailemme ja halveksumme - joskus ihan vuoroperään ja tuhkatiheään, varsinkin kun on vaikeaa ja stressaavaa.
Tässä sitä juuri pääsee harjoittamaan sitä kuuluisaa empatiaa ja omaa päättelykykyä eli yrittää muodostaa asioista kokonaiskuva sen sijaan että ruotii toisten sanomisia etsien ristiriitoja. Kaikilla meillä niitä nimittäin piisaa.
Mutta olet oikeassa siinä, että jos haluaa käydä asiallista keskustelua tai kysyä objektiivista neuvoa, niin kirjoitus kannattaa muotoilla mahdollisimman neutraaliksi, eli kaikenmaailman "akoittelu" tai "rentuttelu" on syytä jättää vähemmälle.
Hän ei osaa muuta. Älkäämme olko hänenlaiselleen vihaisia, he eivät tiedä muusta elämästä kuin omastaan.
Täällä on kaksi vakinimimerkkiä, palstan mielipidevartijoita, jotka äkkiä keräävät laumansa kokoon eri mieltä olevan erehtyessä palstalle. Kumpikin vaatii jostain ihmeen syystä enkelikuoron ympärilleen hehkuttamaan kuinka oikeassa taas ollaan. Mielipiteen vapaudesta ei taida olla tietoakaan, mikäli ei sitten halua sinun kohtaloasi.
Erimielistä haukutaan, vittuillaan, joka ainoa sana ymmärretään väärin ja lyödään loputtomasti kuin vierasta sikaa. Jos ei itse ymmärrä häipyä näiltä kahdelta onnistuu sen vaatiminenkin! Ja kuoro säestää. Kukapa sen haluaa omalle kohdalleen?
Omasta mielipiteestä eriävän mielipiteen hyväksyminen on ylivoimaista hyvin monelle. Koko yksinhuoltajajengistä annetaan kuva, jotta he ovat kuin nuo kaksi: kritiikkiä kestämättömiä, aina oikeassa olevia.
Puhutaan empatiasta, mutta sitä ei heidän tule tuntea, vain niiden jotka heidän toimiaan arvostelevat. Puhutaan sosiaalisuudesta ja vastapuolen kunnioittamisesta, mutta miten se ilmenee? Heillä, ei mitenkään.
Sanon vielä, että tämä palsta oli joskus hyvä palsta. Täällä ei ollut vain yhtä tai kahta kirjoittajaa, jonka mukaan tanssivat kaikki muut. Vaan täällä sentään uskalsi tuoda julki omat mielipiteensä, niin ei enää ole. Valitettavasti. Keskustelua asioista ei enää synny, syntyy vain sotatila, jossa pommitetaan sitä, jonka ei suoda olevan oikeassa. Missään. Edes omissa mielipiteissään.
Oletpa osittain oikeassa.
Sen verran heikosti tunnen tämän palstan käytäntöä, etten ole vielä päässyt sisäistämään, keitä nämä kaksi tarkoittamaasi mielipitten vartijaa ovat, mutta eiköhän sekin joskus selviä.
Oikeassa olet myös tuosta enkelikuorosta.
Minullekin on joskus joku urpo vittuillut muka provoilusta, jos olen esittänyt oman mielipiteeni ja muutamia ihmetteleviä kysymyksiä. Kun tämä joku urpo sitten vetää hernettä nenäänsä, eikä kykenekään enää uskottavasti vastailemaan, niin hän saa jonkun kaarinan tukemaan enkelikuoroksi taaksensa.
Tällainen toiminta on todella ala-arvoista, kuten tekstistäsi ilmeni.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Ei sitä omaa mielipidettään saisikaan tuoda julki ilman teilaamista.
Onneksi ainakin me kaksi olemme ainakin osittain samaa mieltä näistä palstanpilaajista.
Voi hyvä "urpo". Olet hiukan hakoteillä tuon provoilukäsitten kanssa.
Yksikään kopioimistasi lauseista ei missään nimessä ollut provoilua, vaan ihan oikeita ihmetteleviä kommentteja.
Itse tekstissäsi asetit vastakkain lapset ja kaverisi. Itse emmit omaa lastensietokykyäsi jatkuvasti, mitä lastenhoito oikeasti vaatii.
Jossain arvelit minulta puuttuvan argumentteja teksteilleni, mutta itsehän olet argumentit pistänyt tänne kaikkien luettavaksi.
En kait minä muuten voisi tilannettasi kommentoisa, ellet olisi itse niitä asioitasi naputellut.
Teksteistäsi ilmenee se suurenmoinen epävarmuus teidän lastenne tulevaisuuden kannalta ilman tukitoimia, joten arvelin, ettei oikeasti lapsia pitäisi siksi antaa teille kummallekaan.
Tämä oli minun ihan oma mielipiteeni, johon ei kuulemma olekaan täällä oikeutta joittenkin "mielipiteenvartioitten" mielestä.
Ilmoittautukoot he välittömästi, mikäli aikovat minun mielipiteenvapauteen puuttua.
Ja oikeasti en tiedäkään, monelleko olet isä. Mitä siinä on kummallista, tai provoa?
Tiedätkö Sinä monelleko minä olen?
Ei sillä ole mitään merkitystä, vaan sillä, miten aikoo isyytensä mukanaan tuomat vastuut hoitaa.
Niin, aloitit helvetillisen itkun säälipisteiden keräämiseksi, vaikka totesit etten osunut yhteenkään arkaan paikkaan.
Kuten jo aiemmin ilmoitin, en mitään arkoja paikkoja ollutkaan osumassa, enhän niitä tiedä edes Sinulla olevan. Kysyn edelleen: miksi siis näyttelet loukkaantunutta, vaikka en Sinua loukannutkaan?
Ja edelleenkin kysyn onko mukavaa kirjoitella esimerkiksi eksästä negatiivisia asioita jotka ovat itsesi keksimiä todennäköisesti, (kuten se mielisairaus) ja sitten loukkantua, kun joku tohtii tuoda julki oman mielipiteensä asiasta?
Etkö itse koe syyllistyneesi jonkin asteiseen provoiluun eksääsi koskevissa teksteissä?
Aihetta olisi.
Etkä edelleenkään kestä toisenlaista mielipidettä, koska katsot minun syyllistyneen provoiluun, jos huomautan Sinulle Sinun syyllistävän eksääsi ja hänen "mielisairauttaan" kaikesta teidän sotkuista.
"Kyselyjesi/mielipiteidesi asiasisältöä en viitsi kommentoida enkä selventää, koska olet jo mielipiteesi minusta muodostanut, jonka valossa tulkitset kaiken kuten piru raamattua."
Ymmärrän, että et halua puuttua asiasisältöön enää jostain syystä.
Mietipä itse mistä syystä.
Voit ihan vapaasti analysoida minun kirjoitustyyliä ja sanavalintoja. Epäilet, etten ymmärrä kirjoittamaani tekstiä, mutta siitä voit olla huoleti, seison kyllä sanojeni takana.
Mutta keskittymällä minun ilmaisukykyyn voit saavuttaa näennäistä hyötyä; eipähän sinä aikana tarvitse keskittyä itse asiaan.
Se on totta, että olen Sinusta mielipiteen muodostanut, siitä olemme yhtä mieltä.
Sinullakin on oikeus muodostaa mielipiteesi minusta.
Se on siitä hyvä, että kesä kuuluu kaikille.
Että meidän mielipiteemme siitä, kuka/ketkä palstaa pilaavat eriävät toisistaan melkoisesti.
Luulisin.
pelleillä ja esittää tietämätöntä. Lapsikin sen tajuaa, että sanavalinnoilla on valtava merkitys. Tutkailepa puhetapaasi ja "viattomia" kysymyksiäsi. Provokaatiota on nimenomaan se, kun toisen asiallisista mielipiteistä ja kysymyksistä tulee "itkemistä" ja "sympatian kerjäämistä" puhumattakaan viljelemistäsi, täysin asiattomista pohdinnoistasi lasteni mahdollisesta lukumäärästä. Tuollaiset vastuullisuuteen ja sukupuolisiveellisyyteen liittyvät kommentit eivät tuo mitään lisäarvoa keskusteluun, päinvastoin ja pöljempikin sen tajua, että kyseessä on puhdas provokaatio.
Ironista tässä on se (ja mihin olen törmännyt aikaisemminkin ihmisten kohdalla surullisen usein), että et ole eri mieltä minun kanssani, vaan eri mieltä itse luomasi mielikuvan kanssa, joka pohjautuu omiin ennakkoluuloihisi ja jokseenkin käsittämättömään tarpeeseesi vinoilla täysin tuntemattomille ihmisille. En ole esimerkiksi missään vaiheessa asettanut lapsiani ja kaveripiiriäni vastakkain, vaan olet tehnyt sen ihan itse, tarkoitushakuisesti ja vääristellen, jotta saisit ammuksia tähän minun vastaiseen kampanjaasi.
Toinen loistoesimerkki hölmöilystäsi on suora väite, että keksin asioita exästäni. Tämä väitehän ei perustu yhtään mihinkään ja on itsessään täysin käsittämätön. Koko foorumeiltahan putoaisi pohja, jos ottaisimme saman perusasenteen kuin YH-isämme tässä. Voisinhan minäkin esimerkiksi alkaa kyseenalaistaa kaiken lähtien yksinhuoltajuudestasi, lastesi määrästä ja vaikka sukupuolestasi. Mietipä sitä solipsistista labyrinttia, johon se johtaisi. En ole myöskään exäänin mielisairaaksi väittänyt (selvennettäköön tämäkin nyt jo ties kuinka monennen kerran), maanis-depressiivisyys on termi joka kuvaa edes jollakin tapaa niitä mielialan vaihteluita, joita exäni käy lävitse, ja ironista kyllä, exäni on itsekin käyttänyt tätä termiä mielenliikkeitään kuvatessaan, mutta tämä tuskin sopii luomaasi mielikuvaan minusta, joten otaksuttavasti jätät nämäkin selvitykset huomiotta.
Ja se, että sanon sinun provoilleen ei suinkaan johdu siitä etten "kestäisi mielipidettäsi" vaan se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olet todellakin asiattomasti ja syyttä suotta provoillut, enkä ole ainoa, joka tämän asian on todennut. Itse puolestasi olet ainoa, jonka mielestä en muka "kestä mielipiteitä". Kätevä selitys tietenkin, näinhän sinun ei tarvitse katsoa peiliin ja miettiä vuorovaikutustaitojasi. Turha on myöskään yrittää luoda tulkinnanvaraa syyhyn, miksi en jaksa horinoittesi asiasisältöä pohtia, koska olen sen jo selvästi kertaalleen ilmaissut: asiatasolla argumentointi menee tässä tapauksessa täysin harakoille, koska sinua kiinnostaa vain persoonani mustamaalaaminen. Olen esimerkiksi jo kertaalleen tarkentanut, että exäni ei ole maanis-depressiivinen, mutta YH-isälle tämä ei mene jakeluun vaan päinvastoin, korotetaanpa panoksia ja väitetään että urpo-vai-turpo keksi koko jutun kerjätäkseen sympatiaa ja sääliä. Ei pitäisi olla kovinkaan suuri mysteeri, että minua ei huvita jankata riidanhaluisten provokaattoreiden kanssa.
Ei mene jakeluun se, että mitä saat irti tuosta noitavainostasi, mutta onneksi olet mielipiteinesi suhteellisen yksin. Jos se sinut viihdyttää, niin jatka toki fantasioidesi kehittelyä, mutta ei sillä mitään tekemistä enää minun kanssani ole.
Tukiperhe-asia on lastesi äidin ja sos.toimen välinen asia. Mielestäni asia ei kuulu sinulle (vaikka teillä yhteishuoltajuus onkin = Y!hteisH!uoltajuus). Vasta jos äiti väsähtää kesken tapaamisviikonlopun, sinä mietit tarvitsetko tukiperhettä vai riittääkö myötätuntosi exäsi sairautta kohtaan kattamaan keskeytyneen rentoutumisen.
Olet harvinaisen onnellisessa asemessa oleva tuleva yh-isä, koska tiedät jo nyt sinulle suotavan säännöllisen rentoutumisen. Jokainen meistä olisi sen tarpeessa. Älä uhoa kateudella, ole onnellinen etuoikeudestasi!
Olet oikeutettu saamaan joka toisen vikkonlopun vapaata lapsistasi, mutta automaatio se ei ole. Tukiperheelläkin on menoja ja esteitä voi tulla. Kannattaa miettiä etukäteen sitäkin mahdollisuutta.
Olen aiemminkin kirjoittanut sinulle, ehkä vihjaillen, että olet liian paljon kiinni eksässäsi ja ITSE aiheutat valtaosan ongelmista tällä hetkellä. Jos tilanne on niin paha kuin sen kerrot olevan, sinun sietäisi ottaa lapset jo nyt kokonaan itsellesi, lasten parasta ajatellen ja unohdettava tilanahtaus ja exäsi korkeat vuokrat, koska ne ovat vain tekosyitä.
Toivottavasti asiasi selviävät pikaisesti ja saat annettua lapsillesi tasapainoisen ja rauhallisen kesän.
Minun mielipiteeni sinusta kirjoitustesi perusteella: Olet hyvin asioista perillä oleva aktiivinen mies,olet huolissasi ja lapsillesi paras isä. Mutta jahkaat, etkä ota vastaan kokeneimpien sanoja, neuvoja ja mielipiteitä, vaikka niitä pyydät, elleivät ne sinua miellytä, olet ehdoton, näin luullen lasken sinut vielä hiukan raakileiden kastiin ;)
Suljen silmäni ja klikkaan postin lähteväksi :)
Samanlaisen kuvan minäkin olen muodostanut kirjoitusten perusteella ja kuinkas muuten mielipiteensä voi muodostaa täällä kun ei muuta tiedä......
Exän kanssa asiat ovat menneet suht hyvin viime aikoina. Tein pelisäännöt selviksi, eikä niistä ole sen jälkeen tarvinnut vääntää. Lapset on mulla nyt valtaosan ajasta ja sen myötä exäkin on jaksanut paremmin. Uusi iso asuntokin on löytynyt, jonne muutamme kuukauden kuluttua, joten sitä myöten asiat alkavat olla hanskassa, kunhan muutto saadaan alta pois.
Olet aivan oikeassa, et tukiperhe on exän,t-perheen ja sossun välinen juttu, eikä se minulle kuulu enkä itse sellaista tarvitse (edes siinä tilanteessa, että exä ei voisi ottaa). Itse toivon, että t-perhettä ei esim vuoden päästä enää tarvita vaan lasten äiti jaksaa olla lasten kanssa joka toinen viikonloppu, koska lapset luonnollisesti haluavat olla äitinsä kanssa.
Tiedän myös olevani hyvässä tilanteessa - varsinkin luettuani näitä nettipalstoja, joilla törmää kaikenlaisiin ihmiskohtaloihin. Kysehän ei ole siitä, että parkuisin koko maailman myötätuntoa, vaan kysyn neuvoa omista lähtökohdistani. Toivottavasti suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää sen, että jokaisella on murheita ja ei neuvon kysymisen ehtona pitäisi olla se, että onko nyt asiat mahdollisimman huonolla tolalla ja että kenelläkään ei mene vielä huonommin.
Vaikka asiat ovat nyt selkiytyneet, tiedän toki, että en ole edennyt kaikkein määrätietoisimmalla tavalla, josta osa menee oman läheisriippuvaisuuteni piikkiin (josta yritän koko ajan päästä eroon, vaihtelevalla menestyksellä). En tiedä kuinka moni teistä on kokenut saman, mutta on äärimmäisen vaikea sanoa ei ihmiselle, josta välittää ja joka itkusekaisella raivolla ilmoittaa saavansa hermoromahduksen, jos ei saa apua, siis aivan pienissäkin askareissa. Kun tuollainen tilanne aktualisoitui, sitä tuli lähes aina kuitenkin taivuttua, koska tilanne herättää pelon siitä, että mitä jos jotain kamalaa tapahtuu, kun kieltäydyn. Nyt asia on onneksi selkiytynyt sillä, että olen ottanut enemmän lapsia luokseni. Eli en tiedä onko kyse niinkään siitä, etten ottaisi neuvoja vastaan, vaan siitä, että tilanne on ollut ajoittain erittäin vaikea, ja hyvätkin neuvot ovat olleet vaikeita toteuttaa. Mutta kuten sanoin, tilanne on ollut jo muutaman viikon parempi, kun exä on saanut olla enemmän yksikseen.
Jossu ja muija taas samaa mieltä kuin minäkin.
Tsemppiä tulevaisuudelle.
ps. en siltikään pidä yh-isän kirjoituksia provoina, vaikka sinä niin väität.
Kirjoituksiasi voi ymmärtää monelta kantilta.
Mun vanhemmat eros viime keväänä ja jäin asumaan isäni luokse. Isäni on huolehtinut minusta, elättänyt, kuunnellut huoliani. Ollut mitä parhain isä sekaantumatta kuitenkaan elämääni liikaa.
Näen äitiänikin. Olen luultavasti todella onnekas, koska joidenkin vanhemmat eivät piittaa paskaakaan. Etenkään isät.
Tuo pitää kyllä paikkansa useimpien miesten kohdalla, rakas alkuperäinen.
miksi olet joskus mennyt yhteen tuollaisen miehen kanssa ja vieläpä tehnyt lapsia hänen kanssaa?
Niin hyvä kysymys!
Jos olisinkin tiennyt, että mies jättää lapsensa, en tietenkään olisi huolinutkaan, mutta mistä voit tietää etukäteen yhtään mitään????
Hyvä se on olla jälkiviisas, ja kysysä että miksi menit???
Jos olisin aikoinani tiennyt myös että vakituinen työpaikkani menee konkkaan, en olisi mennytkään sinne! Niin helppoa se olisi jos kaiken tietäisi, mutta kun sitä ei tiedä.
... se mies tuollainen kun ne alkoi seurustelemaan? Enpä usko. Nythän on puhe siitä mihin tilanne on menny. Ei toisesta koskaan tiedä.
eipä juuri lisättävää.....
Rahasta sen verran, että nämä lakkoilevat paperimiehet ovat sen verran hyvin tienaavia ihmisiä, että luulisi heillä ainakin lapsille liikenevän rahaa yllin kyllin! On heidän aivan turha väittää, ettei ole varaa maksaa!! Heiltä vois aivan huoletta kyniä 400 ekeä per lapsi, ja vielä heille jää tuhlattavaa yllin kyllin. Kunhan kitsoilee. Isien kaljarahat lapsille parempaan käyttöön, niin kaikilla on hyvä mieli!
voi helv..i älä yleistä!! olen pahoillani, että joillein on näin käynyt, mutta yleistys ei ole oikeutettua!! missään tapauksessa.
olen yh-äiti, exäni on aina hoitanut lapsiaan eromme jälkeen enemmänkin kuin sovitusti. vienyt ja hakenut harrastuksista-ohi siis sovitun joka toinen viikonloppu. käynyt lomilla reissuissa ja huolehtinut. hyvänen aika mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa tästä miehestä.
samaten nykykumppanini. hän huolehtii ja pitää huolta tapaamisistaan tyttärensä kanssa. eikä nekään näkemiset jää sovittuihin jokatoinenviikonloppu tapaamisiin.
millaisia miehiä te naiset olette oikein ottaneet itsellenne kun eivät elämän perusasioita osaa laittaa järjestykseen. vai onko tuo kaikki edes totta. minun lähipiiristä ei ihmeemmin löydy miehiä jotka käyttäytysivät niin että unohtaisivat elämän tärkeitä asioita-lapsia.
yleistäminen ei ole oikein. tulikohan se selväksi.
Noin se just menee, ekan ainakin kolme vuotta.
Sitten kun isi "herää" siihen, ettei tiedä lasten arjesta mitään, ja että on aivan pihalla joka asiasta,
homma kääntyy:
aletaan ostella tavaroita,
ja jopa kysyä,
mitä tenavat oikeasti tahtoisivat tehdä vaikka yhteisellä kesälomalla.
Ja äidillekin jopa saatetaan puhua niin kuin ihmiselle!
Mutta tarkkailkaa niitä viikonloppuisiä:
aina kun niitä ahistaa niiden oma elämä tai kun ne huomaa/älyää että äiti itse asiassa on palljon onnellisempi ilman heitä,
ne alkaa kiukutella ja ovat niin yhteistyökyvyttömiä kuin vain mies tai uhmaikäinen nelivuotias voi olla ;))
Pitäkää te, äidit, vain itsellänne se pinna pitkänä, ja olkaa "ymmärtäväisiä"
t murkkuikäisten tytärten 5 v sitten eronnut äiti
Joillakin muuttuu ja joillain ei.
Isät ehkä haluavat näin lapsellisella tavalla tulla huomatuksi, ja se onnistuu vain satuttamalla lapsia.
Vuosikin on liikaa heräämiseen. Tämä on asia johon ei saisi nukahtaa. Kun isä on joskus vanha, ja lapset eivät käy häntä katsomassa, toivon silloin, että tuntee sen, miltä tuntuu kun kukaan ei välitä!!!
Olen pahoillani, että sinusta tuntuu tuolta. Älä kuitenkaan yleistä, sillä suurin osa miehistä rakastaa lapsiaan ja haluaa olla kiinteä osa heidän elämää. Näin on myös meillä. Jos aikanasi olet valinnut mieheksesi tossukan, tyhmän ja tahvon miehen, niin ei se silti kaikista miehistä tee samanlaisia.
Itselläni ei ole lapsia, mutta meihelläni on alle kouluikäinen lapsi. Hän halusi ilman muuta yhteishuoltajuuden vaikka äiti halusi yksinhuoltajuutta. Onneksi tilanne on nyt tasoittunut, mutta alussa äiti nimen omaan halusi erottaa lapsen isästä mm. muuttamalla asumaan todella pitkälle ja itse vielä myönsi, ettei halunnut isän olevan missään tekemisissä lapsen kanssa, koska itse oli katkeroitunut avioerosta. Välillä tuntuu käyvän niin, että jos isä on avioeroa haluava osapuoli, niin äiti ei ymmärrä, että mies haluaa erota hänestä, mutta ei missään tapauksessa lapsistaan.
Minun tajuntaan ei mene se että isä pikku hiljaa jättää lapsensa. Ensin ollaan joka toinen viikonl. ja sitten laitetaan vain viesti yhdelle lapselle että isä rakastaa ja älkää unohtako. nähdään joskus!!!! siis haloo ei tuommoista viestiä saa lapselle laittaa....... nyt lapset kyselee että milloin saadaan mennä isän luo??? no vaikea on äidillä vastata kun ei ole kuulunut mitään ,ei tietoa missä on ....... Sitten vielä ollaan syytetty äitiä erosta vaikka oli toisin päin eli isän syy miksi erottiin .... puhutaan todella kauheita asioita pitkin kaupunkia.... milloin äiti on huora milloin narkkari..... haloo mitä isä voittaa tuolla p.... puhumisella??? ja miksi ei enään omat lapset kiinnosta?? eikö ole tunteita omia lapsia kohtaan?? lapset rakastavat ja odottavat että isä edes soittas!
Eikö voi olla enemmän siitä, että mies kyllästyy siihen, että äiti käyttää lapsia koko ajan aseena isää vastaan?
Tohon vastakysymys, että kuinka hyvin isät osaavat erottaa äidin epätoivoisen yrityksen saada isän ja lasten suhteen pelaamaan ja lasten aseena käytön???
Ei varmasti kovinkaan hyvin, jos isät pitävät noita kahta samana asiana.
Eikö ole enemmän epätoivoiset yritykset päästää lasista eroon kun äitiä huvittaa?
ne lapset on vaan vääriä? Saaneet alkunsa valheella, väärän ihmisen kanssa, rumia, lihavia ei-rakastettavia??? Ja ennen kaikkea siellä on niiden lasten äiti, joka tekee kaikkensa, että lapset muistuttaisivat äitiään... Ja mitäs jos se mies vihaa nimenomaan sitä äitiä? Kysymysten suo? Jaa. Miksi Luoja loi kaksi sukupuolta?
Tuollaisia tyhjiä kysymyksiähän voi keksiä ja aivan päättömiä! Luulisin, että koskaan normaalissa parisuhteessa elävien ja olevien lapset eivät ole heille vääriä! Millä perusteella mies voi vihata lastensa äitiä? Kyllä se on toisinpäin, jos mies jättää kaikki vain sen takia, että ei ollut enää hauskaa, niin kyllä se on mies jota vihataan!
On täysin onnesta kiinni, että suomesta löytyy miehiä, joilla on järkeä päässä ja omaa vastuun! Niitä ei varmaan ole monta.
Suomalaiselle miehelle tärkeintä on kalja ja piereminen! Suomalainen nainen on maailman arvokkain asia, joka hoitaa vastuunsa, kun mies katoaa. Joten lakatkaa valittamasta miehet ja leikkimmästä kovaa, sillä teidän päässäne olevat aivot ei ole pähkinänkään kokoiset!