Tumpit ja filtterit

Anonyymi-ap

Luin lehdestä:
"Myös Maailman terveysjärjestö WHO vaati viime vuonna ilmestyneessä raportissaan savukesuodattimien kieltoa. Raportin mukaan vuosittain poltetuista noin kuudesta biljoonasta savukkeesta päätyy ympäristöön noin 4,5 biljoonaa tumppia.

Ainakin viiden vuosikymmenen ajan tupakkateollisuudessa on tiedetty, ettei filttereistä ole terveyshyötyjä. Päinvastoin, ne saavat savukkeet palamaan kuumempina, tehostavat nikotiinin saantia ja vahvistavat riippuvuutta."

On se kumma, että sen filtterin jaksaa kantaa sinne missä sen käyttää, mutta millään ei jaksa kantaa sitä pois ja roskikseen!

5

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Fiddu, olen tässä seurannut, kun tuohon kadun toiselle puolelle on valmistunut kerrostalo, johon jengiä muuttaa. Poikkeuksetta, kun tavaraa on ensin roudattu sisään, niin kadulla pistetään tupakaksi, ja kun savut on vedetty, niin natsat heitetään maahan! Kyseessä on vuokrakasarmi, selittäisikö se asian.

    • Anonyymi

      Entä nuuskapussit? Mihin muualle se sylkäistään kuin maahan (ainakin jäljistä päätellen).

      • Anonyymi

        Tässä puhutaankin nyt tumpeista. Nuuskasta voit tehdä oman aloituksen. Eipä yritetä viedä huomiota sivuraiteille.


    • Anonyymi

      Nythän on saatavilla myös muovittomia filttereitä. Mutta onhan se filtteri melko turha. Pelkkä mainos kikka jolla tupakoinnista tehdään mukavampaa . Miksi tupakoinnista pitäisi tehdä mukavampaa? Filtterit pois ja holkit käyttöön

    • Anonyymi

      Miksi ne tumpit sinne kadulle ylipäätänsä joutuvat?

      Sade, niin ne on viemärissä ja meressä.

      Tumpit on muovia ja lisäksi myrkkyä. Niitä sitten syödään kaloissa.

      Tupakan polttajat odottavat että joku kulkee perässä ja kerää tumppeja. Voi v.ttu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1632
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      1012
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      904
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      333
      809
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    Aihe