Kirjauutuus: Julkkisten katuanarkia opas

Kirjastot ovat tilanneet jo yhden teoksen:

Kadulla kävelemisen taito rikkaille
kirjoittanut Suomen köyhin rakki.

Mun toinen teos ilmestyy seuraavaksi ja otsikko koskettaa otsaa:

Julkkisten katuanarkia opas. Kuinka töhriä jäämättä kiinni.

Kirjassa käsitellään samoja teemoja rikkaiden ja julkisten ihmisten suhteen,
mutta osoitetusti katuvandalismin muodossa.

On ihan ymmärrettävää, että rikkailla kaikki on kiellettyä.
Heillä on tosi vaikea ilmaista itseään,
joko omaa tyhmyyttään tai kontrollin takia
tai niiden lakien takia, joita he synnyttivät Eduskuntatyössään.
On aika kehnoa jäädä kiinni omiin lakeihinsa.
Ei kannata silloin olla ylijohtaja.
Johtajien kannattaa valehdella minkä kerkeävät säilyttääkseen paikkaansa.

Kehittelen kirjassani tapoja rikkaita varten, kuinka he voivat toimia sutjakkaammin köyhien maailmassa. Myös palautan muistiin köyhien elämän tapoja rikkaita varten, joilta sellainen ajattelumalli joko puuttui kokonaan tai on pääsyt unohtumaan.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pohdin miksi rikkailla on materiaalia vaikka kuinka paljon, koska veivät vuosi vuodelta itselleen kaikki apurahat, mutta kuitenkaan rikkailla ei ole oikeutta sotkea ja rähinöidä katutilassa, muuten syntyy haloota, joka tuhoaa rikkaan.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍑 ­­­N­y­­m­­f­o­­­m­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17906389R

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kirjastot ovat tilanneet jo yhden teoksen:

Kadulla kävelemisen taito rikkaille
kirjoittanut Suomen köyhin rakki.

Mun toinen teos ilmestyy seuraavaksi ja otsikko koskettaa otsaa:

Julkkisten katuanarkia opas. Kuinka töhriä jäämättä kiinni.

Kirjassa käsitellään samoja teemoja rikkaiden ja julkisten ihmisten suhteen,
mutta osoitetusti katuvandalismin muodossa.

On ihan ymmärrettävää, että rikkailla kaikki on kiellettyä.
Heillä on tosi vaikea ilmaista itseään,
joko omaa tyhmyyttään tai kontrollin takia
tai niiden lakien takia, joita he synnyttivät Eduskuntatyössään.
On aika kehnoa jäädä kiinni omiin lakeihinsa.
Ei kannata silloin olla ylijohtaja.
Johtajien kannattaa valehdella minkä kerkeävät säilyttääkseen paikkaansa.

Kehittelen kirjassani tapoja rikkaita varten, kuinka he voivat toimia sutjakkaammin köyhien maailmassa. Myös palautan muistiin köyhien elämän tapoja rikkaita varten, joilta sellainen ajattelumalli joko puuttui kokonaan tai on pääsyt unohtumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu