Millä tavalla vanhemmat ovat suhtautuneet opiskeluunne/yo-tuloksiin?
Onko muilla kuin minulla ja muutamalla kaverilla vastaavia kokemuskia, että lukion käynyt vanhempi on ymmärtäväinen eikä vaadi niin paljon kuin ammattikoulun tms. käynyt vahempi?
Äitini kirjoitti ällän paperit aikanaan. Hän ei painostanut minua lukioon, ei pettynyt vaikka joskus tuli huonompikin koearvosana ja yrittää nyt lohduttaa minua sanomalla etteivät paperini ole niin huonot kuin minä niitä itse pidän.
Ammattikoulun käynyt isäni taas saattoi todeta esim. koearvosanaan 8puol, että on siinä vielä ysiin matkaa.
Kavereillani on vastaavia kokemuksia. Arvostelu/ymmärtäväisyys ei ole sidoksissa sukupuoleen, vaan koulutukseen.
Onko muilla kuin minulla ja muutamalla kaverilla vastaavia kokemuskia, että lukion käynyt vanhempi on ymmärtäväinen eikä vaadi niin paljon kuin ammattikoulun tms. käynyt vahempi?
Äitini kirjoitti ällän paperit aikanaan. Hän ei painostanut minua lukioon, ei pettynyt vaikka joskus tuli huonompikin koearvosana ja yrittää nyt lohduttaa minua sanomalla etteivät paperini ole niin huonot kuin minä niitä itse pidän.
Ammattikoulun käynyt isäni taas saattoi todeta esim. koearvosanaan 8puol, että on siinä vielä ysiin matkaa.
Kavereillani on vastaavia kokemuksia. Arvostelu/ymmärtäväisyys ei ole sidoksissa sukupuoleen, vaan koulutukseen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kumpikaan vanhempani ei ole käynyt kuin kansakoulun joskus kivikaudella. Sisareni suoritti lukion ja minua on silloin tällöin vertailtu häneen sanoin "no ei se X:lläkään ollut helppoa" yms. Isäni ylistää hyviä tuloksia, mutta jos saan huonompia hän toteaa vain, että no onhan se läpi. Äitini taas on aika sanaton molemmissa tapauksissa. Ei ylistä eikä alista ;). Ärsyttää tosin, että isä hokee nykyään aina välillä, että "ei mitään L:iä" mun papereissa ja jotenkin vaikuttaa pettyneeltä. Matikkani läpimenosta ilahtui kyllä kovasti. Äitini ei sano oikeastaan mitään suorituksistani tai sitten jotain, että "ihan hyvinhän se meni" yms. Eli tällaista meidän taloudessa :)
Pettyneitä olivat tuloksiini mutta erittäin iloisia siitä että pääsin ylioppilaaksi. Kumpikaan ei ole käynyt lukiota, ja välillä aikamoista valitusta sai kotona kuulla kun ei lukeminen maistunut. Setäni ja tätini ovat olleet paljon ymmärtäväisempiä ja he ovat molemmat käyneet lukion.
Meillä ona aina löytynyt ymmärrystä, vaikka äitini on itse monen L:n ylioppilas.. Tosi kannustavaa on ollut. Onneksi ei missään vaiheessa ole saanut kuulla mitään siitä, että hän on pärjännyt niin hyvin niin miks ei sitten tyttäret. Tosi onnellinen on ollut kaikista arvosanoista niin A:sta ja M:stäkin, ja nyt se touhottaa juhlien suunnitelua!! =) Isää en ookaan tavannut sitten ku viimeksi 3-vuotiaana... mutta taas kerran laitoin sille kutsun menemään..*huoh*
Vanhemmat eivät kumpikaan ole käyneet lukioa. He eivät ikinä ole sanonut mitään valituksia koulustani, ovat antaneet mun hoitaa omat juttuni. Ykkösellä oli kinaa ainoastaan siitä kun enkun kussit ei mennyt läpi. Mä silloin totesin useamman riidan jälkeen, että "te ette ole käyneet lukioa, mitä valitatte? Jos toi juttu ei lopu, mun lukio loppuu" (vaikkei tuo mun juttu pitänyt paikkaansa:D) Mutta se tepsi eikä mitään riitoja sen jälkeen tullut. Kyllähän mäkin ymmärrän että haluaa sanoa kun oli huolsetuneita mut se teki mulle vain paineita. Hyvä että lopetti sanomisen, nyt olen ylioppilas:D Kakkosel ja kolmosel tuli aina kommenttia kun enkun kurssi meni läpi, et hyvä et meni läpi:) Ja jos ei menny, ni ei siitä enää huutoa tullut. Muissa aineissa ne on tyytyväisiä mun kasi linjaan, kun kuulen et kavereiden vanhemmat valittaa kaseistakin (lukion käyneet vanhemmat) että jos olisit tehnyt töitä, olisit saanut ysin. Must tuo on tyhmää.. Ja samaiset kaverit ihmetteli kuinka uskalsin viedä todistuksen kotiin jos enkku oli nelonen, ja mä vaan nauroin:D
Ymmärrystä on aina löytynyt, eikä minua ole koskaan patistettu. Isä on kuuden ällän ylioppilas, äiti sai kirjoituksista noin C:n paprut. Itse ylsin yhteen L:ään (ja kahteen E:n).
Edes lukioon ei missään vaiheessa oltu pakottamassa, sain valita itse mitä haluan.
Koen tämän kannustavan kohtelun ansioksi sen, että nautin koulusta ja uuden oppimisesta. Tämä taas on pitkälti syynä siihen, että koulumenestykseni on ollut hyvää.
Kotona on myös aina jaksettu kannustaa ja "kiitellä" hyvistä tuloksista. Välillä kun on asiat tuntuneet vaikeilta, olen kysynyt vanhemmilta apua.
Tuskin se sentään on koulutuksesta kiinni. Veikkaisin pikemminkin, että ihmisestä itsestään, hänen asenteestaan, joka ei riipu koulutuksesta.
En tosin voi mennä mitään vannomaan, kun kokemusta on vain näistä ei-ylioppilaista vanhempina. Tyytyväisiähän nuo ovat olleet, tosin on aihettakin ollut. En sano, että itse olisin ällän ylioppilas, mutta een kuitenkin.
Voi kyllä olla niin, etteivät "amikset" ymmärrä, miten rankkaa lukiossa on, ja sen takia odottavat, että kaikki, jotka menevät lukioon, ovat kympin tyttöjä ja poikia.
Mutta silti pidän kiinni mielipiteestäni, että ei ole kiinni koulutuksesta tuo suhtautuminen.
Äitini ei ole käynyt lukiota, eikä hän tunnu ollenkaan tajuavan mitä mitkäkin arvosanat merkkaavat ja kuinka rankkaa se on. Valitusta vain... Yritti piilotella yo-todistustani vierailtakin kun siinä ei ollutkaan ällän ällää, ja kaikilla edes keskiverto-oppilaillahan niitä tunnetusti löytyy vähintään se 7, että voi kamalaa. *huokaus*
No, olen itse tyytyväinen, ja tiedän mitä olen saavuttanut.