Tunnettu tosiasia on, että maatalous on kiinteästi kytkeytynyt muuhun kansantalouteen. Maatalouden merkityksen muutoksia kansantaloudessa voidaan kuvata elinkeinon työvoima- ja kansantuoteosuuksilla. Vuonna 1950 maatalous työllisti lähes 40 % ammatissa toimivasta väestöstä ja maatalouden bruttokansantuoteosuus (arvonlisäys tuottajahintaan) oli noin 16 %. Vuonna 1994 maatalouden bruttokansantuote oli 1,95 mrd. euroa (1,38 mrd. euroa v.1995), mikä on enää 2,6 % kaikkien toimialojen yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Samana vuonna maatalous työllisti suoranaisesti noin 142 000 henkilöä (130 000 v. 1995), mikä on 7 % koko maan työllisestä työvoimasta. Maatalouden BKT-osuus on pudonnut jatkuvasti siitä syystä, että maatalouden tuotannon kasvu on ollut hitaampaa kuin muun kansantalouden. Samanaikaisesti maatalouden yhteydet kansantalouden muihin sektoreihin ovat kuitenkin lisääntyneet. Maatalouden ostamien tarvikkeiden ja palvelujen määrä on lisääntynyt, joten osa jalostusarvosta on siirtynyt maatalouden ulkopuolelle. Ja on uskottavaa että maatalous ostaa tarvikkeita ja palveluita yhä enenevässä määrässä tilan ulkopuolelta tulevaisuudessa.
Koko elintarvikeketjun merkitys kansantaloudessa on huomattavasti suurempi kuin mitä pelkkä maatalouden BKT-osuus osoittaa. Maatalous on voimakkasti sidoksissa toisaalta sille tuotantopanoksia valmistavaan teollisuuteen sekä toisaalta maataloustuotteita jalostavaan teollisuuteen. Maatalous perustuu suurelta osin tilan ulkopuolelta hankittavien ostopanosten käytölle (lannoitteet, rehut, öljytuotteet jne.). Useat tuotannonalat valmistavat maatalouden tarvitsemia tuotantopanoksia kuten esimerkiksi kemian teollisuus ja metalliteollisuus. Esimerkiksi vuonna 1994 noin 60 % maatalouden kokonaistuotosta eli runsas 2,19 mrd. euroa käytettiin tuotantopanosten hankintaan kansantalouden muilta toimialoilta. Toisaalta viljelijät myyvät suurimman osan tuottamistaan maataloustuotteista edelleen muille toimialoille. Vuonna 1994 runsas 70 % maatalouden tuotoksesta siirtyi jalostettavaksi elintarviketeollisuuteen.
Elintarviketeollisuus puolestaan hankkii maatalousraaka-aineet pääosin kotimaiselta maataloudelta, mutta muut tuotantopanokset ja palvelukset monilta muilta toimialoilta ja lisäksi myös ulkomailta. Elintarviketeollisuus on mielletty Suomessa perinteisesti kotimaisten maataloustuotteiden jalostamiseksi. Maatalouden tuottamat raaka-aineet ovatkin välttämätön panos elintarviketeollisuudelle, mutta EU-Suomessa raaka-aineostoja ei kuitenkaan automaattisesti tehdä kotimaiselta maataloudelta. Kotimaisen elintarviketeollisuuden ja maatalouden välillä vallitsee kuitenkin läheinen riippuvuus. Meijeri-, liha- ja kananmunateollisuuden yhteys perusmaatalouteen on lähes saumaton, koska näillä toimialoilla käytetty raaka-aine on lähes sataprosenttisesti kotimaista.
Elintarvikkeiden jalostus on ollut viime vuosina teollisuutemme kolmanneksi suurin toimiala. Vuonna 1994 elintarviketeollisuuden bruttoarvo oli 8,07 mrd. euroa eli runsaat 13 % koko teollisuuden bruttoarvosta (59,87 mrd. euroa). Elintarviketeollisuuden arvonlisäys oli 2,10 mrd euroa eli noin 10 % koko teollisuuden vastaavasta. Elintarviketeollisuus on tuottanut noin 3% kaikkien toimialojen bruttokansantuotteesta ja työllistänyt hieman alle 3% koko maan työvoimasta.
Kotimainen tukku- ja vähittäiskauppa ovat tähän saakka tukeutuneet elintarvikkeiden hankinnoissaan suurelta osin kotimaisen maatalouden raaka-aineisiin ja niistä jalostettuihin elintarvikkeisiin. EU-jäsenyyden myötä ulkomaiset elintarvikkeet ovat kuitenkin yhä useammin todellisena vaihtoehtona kaupan hankinnoissa. Elintarvikekaupan riippuvuus kotimaisesta maataloudesta on siten paljon löyhempää kuin suurimmassa osassa elintarviketeollisuutta. Kaupan ja viimekädessä kuluttajien valinnat elintarvikkeiden hankinnoissa ovatkin erityisen ratkaisevia niin maataloutemme kuin elintarviketeollisuutemme tulevaisuudelle.
Elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppaporras vie huomattavan markkamääräisen osuuden kuluttajien elintarvikemenoista. Kaupan osuuden suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida tarkasti, sillä käytettävissä olevien tilastojen luokittelu ei erottele riittävän yksityiskohtaisesti elintarvikkeiden myyntiä muiden päivittäistavaroiden myynnistä. Myöskään tukku- ja vähittäiskaupan myyntikateprosenteista ei ole saatavissa täsmällisiä tietoja, sillä varsinkin tyypillisimpiä elintarvikkeita kuten voi, margariinit, maito, kananmunat, sokeri, kahvi jne. myydään vähittäiskaupassa usein kampanjatuotteina varsin pienellä katteella. Lisäksi kaupan palkkioiden voimakas tuotekohtainen vaihtelu estää täsmällisen käsityksen saamista kaupan osuudesta koko elintarvikeketjussa.
Muutokset elintarvikeketjun eri osissa heijastuvat kansantalouteen ja aluetalouksiin sekä kauppataseeseen. Esitetty arvio elintarviketaloudessa liikkuvista kokonaisrahavirroista. Laskelmassa on päädytty lähes 13,46 mrd. euron kokonaisrahavirtaan vuonna 1994. Kysymyksessä ei ole ns. kuluttajan elintarvikeeuro, vaan kaikki ne rahavirrat, jotka liittyvät kiinteästi elintarvikeketjuun. Vuoden 1994 kansantalouden tilinpidossa kotitalouksien elintarvikkeiden kulutusmenot olivat 9,08 mrd. euroa. Laskelmaan on sisällytetty myös elintarviketalouden välittömät tukimäärät, alkoholijuomien vähittäis- ja anniskelukulutusmenot sekä arvio kotitalouksien ulkopuolisesta elintarvikekulutuksesta.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden yhteenlaskettu tuotannon bruttoarvo on ollut viime vuosina ilman tukia noin 11,27 mrd. euroa ja arvonlisäys noin 4,20 mrd. euroa. Elintarviketalous onkin kotimarkkinoiden suurin yksittäinen tuontia korvaava sektori. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus bruttokansantuotteesta ja työllisyydesta vaihtelee suuresti maan eri osissa.
Elintarviketalouden arvoketju on myös suuri työllistäjä. Kotimaisen maatalouden aikaansaamat välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset ovat runsaat 300 000 henkeä eli noin 14 % ammatissa toimivasta väestöstä. Noin 150 000 maatalouden ulkopuolisen työpaikan arvioidaan olevan vahvasti riippuvainen kotimaisesta maataloudesta. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden työllisyysnäkökohdat korostuvat entisestään, kun niitä tarkastellaan aluetalouden näkökulmasta. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden yhteenlaskettu osuus työllisestä työvoimasta on Etelä-Suomessa maan muita alueita pienempi. Maatalousväestön alhaisesta suhteellisesta osuudesta huolimatta sijaitsee neljän eteläisimmän läänin alueella lähes 50 % koko elintarviketaloudessa toimivasta työllisestä työvoimasta.
Maatalousväestön ja elintarviketeollisuudessa työskentelevien suhteellisen osuuden suuruus riippuu maatalouden tuotantoedellytysten ja työllisten absoluuttisen määrän lisäksi merkittävästi myös kullakin alueella vallitsevasta elinkeinorakenteesta. Kaupungistuneessa ja teollistuneessa Etelä-Suomessa väestöpohja on laaja ja elinkeinorakenne monipuolinen, mistä johtuen elintarviketalouden ulkopuolisten toimialojen merkitys on keskeinen. Itä- ja Pohjois-Suomessa tuotanto-olosuhteiden epäedullisuus, karjatalousvaltainen maataloustuotanto ja vaihtoehtoisten ansiomahdollisuuksien vähäisyys ovat keskeisiä syitä varsinkin maatalousväestön suureen suhteelliseen osuuteen näillä alueilla. Suomessa on noin 250 kuntaa, joissa varsinaisen maatalouden osuus työllisistä on yli 20 %.
Hieman on vanhoja vuosilukuja ja muita numeroita, mutta tilanne ei ole suurerstikaan muuttunut kymmenessä vuodessa.
Koko elintarvikeketjun merkitys kansantaloudessa on huomattavasti suurempi kuin mitä pelkkä maatalouden BKT-osuus osoittaa. Maatalous on voimakkasti sidoksissa toisaalta sille tuotantopanoksia valmistavaan teollisuuteen sekä toisaalta maataloustuotteita jalostavaan teollisuuteen. Maatalous perustuu suurelta osin tilan ulkopuolelta hankittavien ostopanosten käytölle (lannoitteet, rehut, öljytuotteet jne.). Useat tuotannonalat valmistavat maatalouden tarvitsemia tuotantopanoksia kuten esimerkiksi kemian teollisuus ja metalliteollisuus. Esimerkiksi vuonna 1994 noin 60 % maatalouden kokonaistuotosta eli runsas 2,19 mrd. euroa käytettiin tuotantopanosten hankintaan kansantalouden muilta toimialoilta. Toisaalta viljelijät myyvät suurimman osan tuottamistaan maataloustuotteista edelleen muille toimialoille. Vuonna 1994 runsas 70 % maatalouden tuotoksesta siirtyi jalostettavaksi elintarviketeollisuuteen.
Elintarviketeollisuus puolestaan hankkii maatalousraaka-aineet pääosin kotimaiselta maataloudelta, mutta muut tuotantopanokset ja palvelukset monilta muilta toimialoilta ja lisäksi myös ulkomailta. Elintarviketeollisuus on mielletty Suomessa perinteisesti kotimaisten maataloustuotteiden jalostamiseksi. Maatalouden tuottamat raaka-aineet ovatkin välttämätön panos elintarviketeollisuudelle, mutta EU-Suomessa raaka-aineostoja ei kuitenkaan automaattisesti tehdä kotimaiselta maataloudelta. Kotimaisen elintarviketeollisuuden ja maatalouden välillä vallitsee kuitenkin läheinen riippuvuus. Meijeri-, liha- ja kananmunateollisuuden yhteys perusmaatalouteen on lähes saumaton, koska näillä toimialoilla käytetty raaka-aine on lähes sataprosenttisesti kotimaista.
Elintarvikkeiden jalostus on ollut viime vuosina teollisuutemme kolmanneksi suurin toimiala. Vuonna 1994 elintarviketeollisuuden bruttoarvo oli 8,07 mrd. euroa eli runsaat 13 % koko teollisuuden bruttoarvosta (59,87 mrd. euroa). Elintarviketeollisuuden arvonlisäys oli 2,10 mrd euroa eli noin 10 % koko teollisuuden vastaavasta. Elintarviketeollisuus on tuottanut noin 3% kaikkien toimialojen bruttokansantuotteesta ja työllistänyt hieman alle 3% koko maan työvoimasta.
Kotimainen tukku- ja vähittäiskauppa ovat tähän saakka tukeutuneet elintarvikkeiden hankinnoissaan suurelta osin kotimaisen maatalouden raaka-aineisiin ja niistä jalostettuihin elintarvikkeisiin. EU-jäsenyyden myötä ulkomaiset elintarvikkeet ovat kuitenkin yhä useammin todellisena vaihtoehtona kaupan hankinnoissa. Elintarvikekaupan riippuvuus kotimaisesta maataloudesta on siten paljon löyhempää kuin suurimmassa osassa elintarviketeollisuutta. Kaupan ja viimekädessä kuluttajien valinnat elintarvikkeiden hankinnoissa ovatkin erityisen ratkaisevia niin maataloutemme kuin elintarviketeollisuutemme tulevaisuudelle.
Elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppaporras vie huomattavan markkamääräisen osuuden kuluttajien elintarvikemenoista. Kaupan osuuden suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida tarkasti, sillä käytettävissä olevien tilastojen luokittelu ei erottele riittävän yksityiskohtaisesti elintarvikkeiden myyntiä muiden päivittäistavaroiden myynnistä. Myöskään tukku- ja vähittäiskaupan myyntikateprosenteista ei ole saatavissa täsmällisiä tietoja, sillä varsinkin tyypillisimpiä elintarvikkeita kuten voi, margariinit, maito, kananmunat, sokeri, kahvi jne. myydään vähittäiskaupassa usein kampanjatuotteina varsin pienellä katteella. Lisäksi kaupan palkkioiden voimakas tuotekohtainen vaihtelu estää täsmällisen käsityksen saamista kaupan osuudesta koko elintarvikeketjussa.
Muutokset elintarvikeketjun eri osissa heijastuvat kansantalouteen ja aluetalouksiin sekä kauppataseeseen. Esitetty arvio elintarviketaloudessa liikkuvista kokonaisrahavirroista. Laskelmassa on päädytty lähes 13,46 mrd. euron kokonaisrahavirtaan vuonna 1994. Kysymyksessä ei ole ns. kuluttajan elintarvikeeuro, vaan kaikki ne rahavirrat, jotka liittyvät kiinteästi elintarvikeketjuun. Vuoden 1994 kansantalouden tilinpidossa kotitalouksien elintarvikkeiden kulutusmenot olivat 9,08 mrd. euroa. Laskelmaan on sisällytetty myös elintarviketalouden välittömät tukimäärät, alkoholijuomien vähittäis- ja anniskelukulutusmenot sekä arvio kotitalouksien ulkopuolisesta elintarvikekulutuksesta.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden yhteenlaskettu tuotannon bruttoarvo on ollut viime vuosina ilman tukia noin 11,27 mrd. euroa ja arvonlisäys noin 4,20 mrd. euroa. Elintarviketalous onkin kotimarkkinoiden suurin yksittäinen tuontia korvaava sektori. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus bruttokansantuotteesta ja työllisyydesta vaihtelee suuresti maan eri osissa.
Elintarviketalouden arvoketju on myös suuri työllistäjä. Kotimaisen maatalouden aikaansaamat välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset ovat runsaat 300 000 henkeä eli noin 14 % ammatissa toimivasta väestöstä. Noin 150 000 maatalouden ulkopuolisen työpaikan arvioidaan olevan vahvasti riippuvainen kotimaisesta maataloudesta. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden työllisyysnäkökohdat korostuvat entisestään, kun niitä tarkastellaan aluetalouden näkökulmasta. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden yhteenlaskettu osuus työllisestä työvoimasta on Etelä-Suomessa maan muita alueita pienempi. Maatalousväestön alhaisesta suhteellisesta osuudesta huolimatta sijaitsee neljän eteläisimmän läänin alueella lähes 50 % koko elintarviketaloudessa toimivasta työllisestä työvoimasta.
Maatalousväestön ja elintarviketeollisuudessa työskentelevien suhteellisen osuuden suuruus riippuu maatalouden tuotantoedellytysten ja työllisten absoluuttisen määrän lisäksi merkittävästi myös kullakin alueella vallitsevasta elinkeinorakenteesta. Kaupungistuneessa ja teollistuneessa Etelä-Suomessa väestöpohja on laaja ja elinkeinorakenne monipuolinen, mistä johtuen elintarviketalouden ulkopuolisten toimialojen merkitys on keskeinen. Itä- ja Pohjois-Suomessa tuotanto-olosuhteiden epäedullisuus, karjatalousvaltainen maataloustuotanto ja vaihtoehtoisten ansiomahdollisuuksien vähäisyys ovat keskeisiä syitä varsinkin maatalousväestön suureen suhteelliseen osuuteen näillä alueilla. Suomessa on noin 250 kuntaa, joissa varsinaisen maatalouden osuus työllisistä on yli 20 %.
Hieman on vanhoja vuosilukuja ja muita numeroita, mutta tilanne ei ole suurerstikaan muuttunut kymmenessä vuodessa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo ei tuolla viestillä pitkälle potkita. Vuosikymmenet on vedottu kansalaisiin kotimaisen tuotannon puolesta. Maatalouden osuus BKT:sta on niin pieni, että sillä ei juuri ole merkitystä, maatalouskoneiden valmistaminen tapahtuu pääosin ulkomaillaValtra on ulmaisessa omistuksessan ja teollisuus karkaa pois maastamme. EU:n yksi tavoite lienee myös huoltovarmuus, eli elintarvikkeiden valmistaminen voidaa kilpailuttaa samalla tavalla kuin muutkin yritysalat tekevät. Osuuskauppa henki on kuollut, maanviljelijät ovat sen itse mullanneet. Tässä maailmassa pätevät nyt todelliset kapitalismin keinot vrt. Taxellin puheet yritysjohtamisesta.
on sitä tullut lehmiä rutsatuksi jo 67 vuotta ja lampaita paijatuksi,joten nyt haluisin vihdoin päästä ihmisten kimppuun!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Olisi ehkä kannattanut supistaa tuota juttua, mä en ainakaan viitsinyt sitä lukea, vaikka alku vaikuttikin kiinnostavalta.
ei kukaan edes epäile.
Asiahan on niin, jotta kun totuus korvia polttelee, ei sitä hurmoksessa olevat ihmiset edes kuuntele.
Pääasia, että omat päämäärät saavutetaan, hinnalla millä hyvänsä.
Mitä tämä osoittaa ihmisluonteesta?
Ihminen susi toiselle ihmiselle.
Ohessa osittain samoja + uudempia tietoja (hieman tiivistetymmässä muodossa;)
Kansalliset maatalostuet ovat tänä vuonna 622.5 miljoonaa euroa /1/. Siis parisataa vuodessa per työssäkäyvä suomalainen. Ilman tätä summaa käytännössä koko maataloustuotanto Suomesta siis loppuu – ehkä jotain erikoiskasvinviljelyä tms. marginaalitoimintaa lukuunottamatta.
No, kuvitellaan, että lopetetaan maatalous ja pannaan 100000–150000 maalaista Helsinkiin työnhakuun. Ostetaan sitten kaikki ruuan raaka-aineet ulkomailta, ja jalostetaan täällä Suomessa – kuten tällä palstalla on ehdotettu.
Elintarvikkeiden hinnasta noin 60% on materiaalikustannuksia /2/. Suomen elintarvikekaupan kokonaisvolyymi on 11 miljardia /3/. Olettamalla ruuan raaka-aineiden kotimaisuusasteeksi tällä hetkellä 90% – eli sama kuin lihalla /4/ – ulkomailta ostettuna elintarviketeollisuuden raaka-aineet maksaisivat 6 miljardia euroa Suomen kansantaloudelle.
Eli maatalouden alasajon jälkeen Suomesta pitäisi löytyä lisää vientituotteita tuon 6 miljardin euron edestä, jotta Suomen vaihtotase ei alenisi. Ennakkotiedon mukaan /5/ vuonna 2004 vaihtotase oli sattumoisin juuri tuon 6 miljardia ylijäämäinen. Eli näin menisi siis kaikki Suomen kansantalouden tienaamat rahat ulkomaisten ruokien ostoon.
Toinen tapa välttää tuon kalat vedestä kadottavan maataloustuen ongelma olisi maksaa tuottajille tuen sijaan kustannuksia vastaava korvaus maataloustuotteista (tämä edellyttäisi jo maailmanlaajuista maataloustukien poistoa).Tuottajan kannalta tämä tarkoittaisi karkeasti sitä, että tuottajahinta pitäisi tuplata. Ja, kun tuo edellä mainittu elintarvikkeiden hinnassa oleva raaka-aineita edustava 60% kustannusosuus kaksinkertaistettaisiin, kuluttajan ruokalasku marketin kassalla kasvaisi laskennallisesti 1.6 –kertaiseksi.
Eli ketä maatalouden tuella siis tuettiinkaan?
1. http://www.mmm.fi/tiedotteet/index.asp?nro=1721
2. http://www.etl.fi/tilastot/pdf/muut/kustannusrakenne.pdf
3. http://www.talentum.com/doc.ot?d_id=99854
4. http://www.finfood.fi/finfood/liha.nsf/ws/656DC26E847D0D9FC2256CDB005053E7
5. http://www.stat.fi/tup/suoluk/taskus_ulkomaankauppa.html
Härmälän tilastot eivät päde lue muita lähteitä
En viitannut kirjoituksessani yhteenkään MTK:n lähteeseen, koska asiatietoa löytyy myös riippumattomista lähteistä.
Anna toki linkkejä niihin muihin lähteisiin, niin tutustutaan. Sinä aikana voisit kommentoida käyttämien lähteiden tietoja, mitä huomauttamista niissä on. Onko sinusta asiaväittelyyn? "höpöhopöhöpö" -tason 'kommentteihin' en puutu.