Suomi tituleeraataan hyvinvointivaltiona

Anonyymi-ap

Mitä Suomi ei todellisuudessa ole. Kansainvälisen hyvinvointivaltion tittelin on myös poliittisesti ja puolustustraketisesti iso virhe.
Poliitikkojen täytyy puolustaa nuorta ja pientä maatamme. Eikä pistää maton alle maamme ongelmia globaalisten megalomaanistenkriisien riepotellassa maailmantilannetta. Politiikan keskiössä on ollut nyt jo vuosia kriisejä mitkä manipuloivat maatamme. Kukaan ei voi tietää mitä tapahtuu mutta suo.alaisena haluan sanoa sen että itsekunnioitus täytyy säilyä. Mikä on oikeudenmukaista suomalaiset päättäjät tekee tulo/veroleikkauksia kaikista eniten jo ennestäänkin kärsiviltä. Ja voi kun sen päivän näet Suomenvaltiossa että sinulla on oman maasikansalaisena vähänkään spesifiongelma huomaat sen että olet kouluttautunut, ottanutlainoja valtion pakottamana. Sitten työskentelet niskalimassa että saat maksettua valtiontakaamat velat pankille. Sitten tänne otetaan niin suurimäärä maahanmuuttajia että on resurssi pula. Ala-ja keskiluokka voi helvetin huonosti todellisuudessa että meillä on huono valtiovaltainen instituutio. Peruskorjaamatonlainsäädäntö jonka saneerausta ei toteuteta aktiivisesti. Ymmärrän toki sen että kehityksen, tilannearvioiden vuoksi on tärkeää pitää yllä ulkopoliittisiasuhteita. En voi olla toteamatta tätä loppuun: Suomi on kuin napanuorastaan kiinni oleva vastasyntynyt lapsi globaalisti poliittisilla kentillä olemme olleet venäjän, ruotsi ja Saksan alusmaita. Yksi hyvä puoli on se että Suomella ei ole ollut alusmaita joka vaikuttaa tilanteeseen jollain tavalla positiivisesti.

4

885

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ahaa, kaalisoppa haisee tässä aloituksessa, kannattaa kuunnella miten ukrainalaiset ajatteleveat Suomesta.

      Muun muassa suomen kieli on "cool sounding language".

      Ukraine Reaction to Finland and Finnish People
      https://www.youtube.com/watch?v=xBtFX7MVpFQ

    • Anonyymi

      Suomihan makssa jo nyt vähän väliä ihmisoikeus rikkomuksista sakkoja
      Jos Valto olisi oikeasti hyvinvointivaltio maassa ei olisi mitään ihmisoikeuksiloukasvaa tai selvästi ihmisiä eriarvoistavaa politiikkaa.
      Tai meidän rikkaat ei yrittäisi luoda joko sairasta järjestelmää missä yhteiskunta maksaa itse itsensä ilman että eliitin tarvitsee osallistua kuluihin yhtään millään tavoin .
      Vaikka kirjoitan anonyyminä kirjoituksillani on väliä sillä olen poliittisesti äktiivisesta suvusta, jossa olaan oltu kaikessa mukana jo vuosisatoja ..
      Ja minun mielestäni suomen tulevaisuus ei hyvälle vaikuta ..
      Hyvinvointivaltio kuvauksen käyttö ihan vitsi.
      Tämä valtio ei mm haluasi maksaa ihmisen sairaanhoidon kuluja senttiäkään jos oikea äärilai päättäisi ... Vaan ihmiset olis joka paikassa ja vaiheessa täysin oman tekemisensäja onnensa nojassa .
      Jopa niin pitkälle miettien ettei mitää sosiaalisia tai yhteiskunnan palveluja enää ole edes.
      Ja palvelutki olis vain niin että sen siasn että terveysasiat ja tutkimus ja hyvä hoito olis esim eliitille oikeati tärkeää ...
      Asioiden oikesti toimiminen siis eikä vain raha .
      Nytkin jo ärjestetetään.palveluita joille on lähinnä eniten kysyntää siten et jo joku rikas saa vähä lisää rahaa niistä jolla ei oo mitää tekemistä aidon hyvinvoinnin kanssa .
      Ainoa hyvinvoija on eliitin ja rikkaiden lompakko.
      Tässä maassa eletä Rikkaat rikastuu periaatteessa ja hälläväliä yhteiskunta ja ihmisyys ja varsinkin köyhät periaateilla .. Suomalaiset haluaa vain rikastua..
      Ei sitä hyvinvointa ...
      Ei todellakaan luoda toimivia sosiaalisia palveluja joissa ihmiset olis oikeasti onellisa ja hyvinvoivia.
      Tai joo luotais muttattakin se ei oo ilmasta ...
      Siitä tulee kuluja ..
      Ja sille ei löydy maksutahtoa
      Suomalaset rikkaat on ku lohikäärmeet
      Istutaan omien rahakasojen päällä vahdissa ja lähinmä raivotaan jos varoja pitäisi jakaa pois

      Ugh olen puhunt

    • Anonyymi

      Suomi ei ole hyvinvointivaltio verrattuna Pohjoismaihin, Suomen herrat poimivat vain kermaa kakun päältä kun esittävät näitä vertauksia esim.ruotsinmalli.

    • Anonyymi

      Monesti puhutaan sääntö-Suomesta, mut siihen vaikuttaa paljon menneisyys Venäjän painostavan käyttäytymisen alla (noottia pukkaisi vähän väliä, olisimme enemmän manipuloinnin uhreja). Unkari, Slovakia, Serbia olisivat mm. meidän kanssa samalla viivalla.

      Ilman sääntöjä olisimme helpommin vain Venäjän alistamisen alla. Jos toimisimme kuin venäläiset toimivat olisimme valheiden ja propagandan uhreja, eikä mihinkään voisi enää luottaa. Hallituksessa olisi paljon venäjänkielisiä, hallitus olisi enemmän kulissi vain.

      Venäjä olisi meille paljon pahempia riippa kuin nykyisin heidät koemme. Muilla pohjoismaisella ei ole samaa menneisyyden uhkaa ollut vaikuttamassa taustalla. Olemme olleet uhreja menneisyydessä, meidät oli pakotettu olemaan heille mieliksi, emme voineet haastaa reilusti heitä asioissa, ollessamme erimieltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1602
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      77
      721
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      716
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    Aihe