Miten tämän asian ilmaisisi mahdollisimman selkeästi

Ajattelen sen niin, että tiedän, mikä ja millainen olen. Miten toimin suhteessa ja vapaana. Jos olen suhteessa, raportoin tekemisistäni kumppanille ja jos asia on epäselvä, kysyn luvan. Kaikki tapahtuu avoimesti. Jos taas en ole suhteessa, en tee noita asioita. Saatan silti olla uskollinen ja lojaali tunteilleni. Ja olenkin. Niin kauan kuin niitä tunteita on.

Ajattelen myös, että minun ei tarvitse pyytää pakkeja mennäkseni eteenpäin. Osaan päätellä asioita itse. Kukaan ei ole yhteydessä antaakseen pakit ihmiselle, joka ei kysy mitään. Jos taas toinen haluaa minusta jotain, hän on yhteydessä ja kertoo sen. En kysele täällä enkä muualla yhteydenottoja. Luen hiljaisuutta yhtä sujuvasti. Varsinkin jos on ollut se tunne, että matto vedetään aina alta, jos jotain yrittää. Se loppuu se yrittäminen siihen.
31497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Sovitaan niin. Näillä ohjeilla eteenpäin.

Äänestä

Olen yrittänyt olla yhteydessä ja vastata yhteydenottoihin, mutta yrittämiseni ei nähtävästi riitä. Olkoon niin sitten.

Äänestä
  • Ei ole ollut mitään yhteydenottoja eli ei ollut ap:n tapauksesta kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei ole ollut mitään yhteydenottoja eli ei ollut ap:n tapauksesta kyse.

    Puhuin tästä palstasta. En voi kommunikoida hänen kanssaan oikeassa elämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Puhuin tästä palstasta. En voi kommunikoida hänen kanssaan oikeassa elämässä.

    Ei palstalla ole mitään yhteydenottoja. Tai jos on niin sovittu...outoa hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei palstalla ole mitään yhteydenottoja. Tai jos on niin sovittu...outoa hommaa.

    On täällä, harvoilla kylläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei palstalla ole mitään yhteydenottoja. Tai jos on niin sovittu...outoa hommaa.

    Okei. Kaipa silloin on tunnisteet kohdallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei palstalla ole mitään yhteydenottoja. Tai jos on niin sovittu...outoa hommaa.

    Eikö tämä palsta perustu osittain trollien luomaan illuusioon tästä asiasta ja höhlät seuraa?

    Äänestä

Ihan yhtä tietämättömiä sitte kumpikin.

Äänestä
  • Ei voi tietää toisen osalta, mikä on tilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei voi tietää toisen osalta, mikä on tilanne.

    Ei voi kumpikaan tietää mikä on toisen tilanne kun ei irl:ssa olla oltu yhteydessä kun ei ole niitä yhteystietoja.
    Eikä hänen numeroaan saa mistään numerotiedustelusta.
    Harmi kun ei ajoissa vaihdettu numeroita. Sikäli mikäli olisi edes omansa halunnut antaa minulle kun ei sitäkään tietoa ole.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus, mutt jäin miettii, mitä oikein on taustalla. Onkohan jäänyt puheiden pitäminen vähemmälle ja luulolla mennään eteenpäin kuunnellen hiljaisuutta? Kysyvä ei tieltä eikä täältä eksy, kannattaa olla aktiivinen itsekin eikä odottaa yhteydenottoja.

Äänestä
  • Kannattaa noudattaa omaa neuvoa. Minä kunnioitan aitoja. Kun sellainen eteen nousee, en ylitse pyri.

    Äänestä

Avain mutta en jaksa lukea kuin vähän alkua. Ei minua kiinnosta jonkun randomin minä minä minä jutut.

Äänestä
  • *avasin*

    Äänestä

😟🙁☹️😖😣😞😟🙁☹️😖😣😞

Äänestä
  • AaaH? UuuuH? No voi ei.

    Äänestä

En ymmärrä tän kirjoituksen pointtia. Kellekä voisi raportoida tekemisiään silloin kun ei ole suhteessa? Menet eteenpäin ilmeisesti ilman yrittämistä jos toinen ei tee aloitetta ihan vaan oman oletuksen ja epävarmuuden vuoksi? Eli toisin sanoen toinen voi täysin tietämätön kokonaan sinun tunteista. -sivusta

Äänestä
  • Kaikki on mahdollista. Mutta kysytäänpä näin? Jos on annettu ymmärtää, että olet ylimääräinen häiriötekijä, ylimielinen paska, valehtelija, hysteerinen touhottaja, kaikkiin asioihin sotkeutuja, homoksi epäilijä, mustamaalaaja, ruma ja lihava, pitääkö sitä vielä erikseen kysyä, että eikö kuitenkin kiinnostaisi? Miten näet asian sivullisena?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kaikki on mahdollista. Mutta kysytäänpä näin? Jos on annettu ymmärtää, että olet ylimääräinen häiriötekijä, ylimielinen paska, valehtelija, hysteerinen touhottaja, kaikkiin asioihin sotkeutuja, homoksi epäilijä, mustamaalaaja, ruma ja lihava, pitääkö sitä vielä erikseen kysyä, että eikö kuitenkin kiinnostaisi? Miten näet asian sivullisena?

    Miten on mahdollista että niin on annettu ymmärtää jos ette ole oikeasti tekemisissä? Siis kuka silloin on niin antanut ymmärtää? Selitä se? Ja jos kohdistat tuo minuun koska kirjoituksessa sana muoto " olet". Minä en ole mitään noista eli turhaan avaudut.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Antoisaa keskustelua trollimiehen kanssa ny kumminkin…

    Äänestä

  • Onpa suhteellinen reaktio👍

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Onpa suhteellinen reaktio👍

    Minua on kuule kiusattu niin paljon että tollanen joutaakin kuolla. Ei teillä mitään tee. Kukaan teitä oikeasti kaipaa. Heippa

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miten on mahdollista että niin on annettu ymmärtää jos ette ole oikeasti tekemisissä? Siis kuka silloin on niin antanut ymmärtää? Selitä se? Ja jos kohdistat tuo minuun koska kirjoituksessa sana muoto " olet". Minä en ole mitään noista eli turhaan avaudut.

    5 ensimmäistä on annettu ymmärtää ihan irl. Loput olen päätellyt itse. Miten on? Kannattaako kysyä, että kiinnostaisiko kuitenkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    5 ensimmäistä on annettu ymmärtää ihan irl. Loput olen päätellyt itse. Miten on? Kannattaako kysyä, että kiinnostaisiko kuitenkin?

    Ei tietenkään kannata. Miksi edes olettaa että kaipaisi tai lukisi täällä sun juttuja . Se on vaan yksi ihminen. Unohda se ja sen mielipiteet. Pas*a ihminen tuottaa pas*aa ja levittää ympärilleen . Harmi että olet joutunut sellaisen kohteeksi. Siinä ei auta kuin suhtautua yhtä kylmästi takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    En oleta, että täällä minua kaipaisi. Siinähän se pointti juuri on. Eihän siinä olis mitään järkeä. Vastasin siis alkuperäiseen kysymykseesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    En oleta, että täällä minua kaipaisi. Siinähän se pointti juuri on. Eihän siinä olis mitään järkeä. Vastasin siis alkuperäiseen kysymykseesi.

    Miksi sitten pitää tulla tänne avautuu missä muut kaipaa? Ettekö käsitä että aiheuttatte vaan pahaa mieltä? Mäkin jo itkin kun luulin että mulle oli noi ilkeydet. Jos et itsekään kaipaa ketään niin miksi tänne kirjoittaa näitä? En ymmärrä. Enkä tule ymmärtämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mitkä ilkeydet? Ei kai aloituksessa mitään pahaa ollut.

    Äänestä

Mutta jos ei kunnioita muiden yksityisyyttä ja tunteita sen vertaa että tekisi aloitetta, ottaisi yhteyttä ja sopisi tapaamisesta niin unohtakoon kaipauksensa.

Äänestä

Kenelle voisi raportoida, jos ei ole suhdetta? En saa selvää aloituksen tarkoituksesta muutenkaan.

Äänestä
  • Kuinka monesta provosta yrität ottaa selvää päivän aikana keskimäärin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ajattelen sen niin, että tiedän, mikä ja millainen olen. Miten toimin suhteessa ja vapaana. Jos olen suhteessa, raportoin tekemisistäni kumppanille ja jos asia on epäselvä, kysyn luvan. Kaikki tapahtuu avoimesti. Jos taas en ole suhteessa, en tee noita asioita. Saatan silti olla uskollinen ja lojaali tunteilleni. Ja olenkin. Niin kauan kuin niitä tunteita on.

Ajattelen myös, että minun ei tarvitse pyytää pakkeja mennäkseni eteenpäin. Osaan päätellä asioita itse. Kukaan ei ole yhteydessä antaakseen pakit ihmiselle, joka ei kysy mitään. Jos taas toinen haluaa minusta jotain, hän on yhteydessä ja kertoo sen. En kysele täällä enkä muualla yhteydenottoja. Luen hiljaisuutta yhtä sujuvasti. Varsinkin jos on ollut se tunne, että matto vedetään aina alta, jos jotain yrittää. Se loppuu se yrittäminen siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu