Sanna Marin löi hanskat tiskiin.
SDP:n puheenjohtaja näyttää kadonneen politiikan kentältä vaalitappion myötä. Muut oppositiojohtajat jatkavat taistelua,
Sanna Marin (sd) on jäänyt taka-alalle kotimaan politiikassa.
SDP:n väistyvä puheenjohtaja näyttää saaneen tarpeekseen puolueensa johtamisesta. Ainakaan taistojen eturintamassa Sanna Marinia ei ole enää näkynyt, vaikka politiikassa on käyty kiivasta mittelöä hallituksen politiikasta.
Vielä vaalikamppailun aikana Marin otti tiukkasanaisesti kantaa, heittäytyi väittelyihin ja kurmootti etenkin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purraa.
Kun Orpon hallitus saatiin seitsemän viikon neuvottelujen jälkeen kasaan ja eduskunta pääsi haastamaan uutta hallitusta sen ohjelmasta, oli Marin kadonnut. Hallitusohjelmasta käytiin kiivasta väittelyä täysistunnoissa yhteensä kolmena päivänä. Neljäntenä päivänä äänestettiin.
Vaikka Marin ei ollut debatissa mukana, niin hänen nimensä mainittiin keskusteluissa yli kuusikymmentä kertaa.
Haastetta Marinin hallitukselle heitettiin, mutta opposition pääpuolueen puheenjohtajaa ei saatu puhujapönttöön yhtä ainoata kertaa. Tilannetta voi pitää jokseenkin poikkeuksellisena.
Samaan aikaan muiden oppositiopuolueiden puheenjohtajat olivat täynnä tarmoa. Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko käytti lukuisia puheenvuoroja keskustelun aikana.
Samoin vihreiden uusi puheenjohtaja Sofia Virta antoi hallitukselle palautetta.
Moni Marinia ja demareita äänestänyt saattaa ihmetellä, miksi puheenjohtaja ei ollut eduskunnan suuressa salissa raatelemassa oikeistohallituksen ohjelmaa. Demarien näkökulmasta moitittavaa nimittäin piisaisi: neljän miljardin euron säästöt, leikkaukset sosiaaliturvaan, työmarkkinalainsäädännön mylläys.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Niele tappiosi suvakkiääliö, maanpetoksesta saa sotatilan aikana kuolemantuomion.
Nyt siis turpa umpeen vitun desantti.
Tarkista tietosi. Suomessa ei ole enää kuolemanrangaistusta edes sotatilalaissa.
Ei persu välitä totuudesta.
Miksi persu Sebastian Tynkkysestä ei saa kirjoitta ja varsinkaan sen rakkaasta sekä
näiden aikeista hankkia lapsia ulkomailta.
persujen kansanedustaja homo menee naimisiin nee.erin kanssa ja sen jälkeen adoptoivat Afrikasta lapsen.
persuissa on värillisen kanssa homoileva ja Junnila
erotetaan ministerinä.
Sebastian noudattaa monen toivomaa linjaa. Lapsia lisää maahamme.
Ei kai sen väliä. Pääasia lapsia tulee ja pakko kun mieltymykset ei mahdollista normaalia tapaa.
Mistö tämä oli copypastatty? Ei nyt heti myista.
Antti Lindtmanista (sd) kiertää sosiaalisessa mediassa kuvia,
joissa hän juhlii ja esiintyy porukassa, jossa tehdään myös Hitler-tervehdyksiä.
Kuvat ovat koulun näytelmäkerholaisten rooliasuisena juhlinnasta.
Paremminkin siellä tehtiin natseista pilkkaa.
Se on aivan eri asia kuin Halla-Jussin ja persuministerien natsiaatteiden levitys.
Lespo kyllästyi Zelenskiin ja sen halveksuntaa demokratiasta ja huomasi Zelenskyn Fasismin ihannoinnin.
Lespoksi en Halla-Ahoa ole kuullutkaan, kuin nyt mainittavan.
On on Hella-Aho on lepto. Kuulemma ei ole vain tullut vielä kaapista ulos.
On siellä kaapissa Sanna-Maaritin kanssa. Nami nami..
Persut ja kokkareet nyt vain on sieltä minne aurinko ei paista, jos perusteluita kaipaatte, niin olen kertonut ja kerron mielelläni lisää näille kuuluvasta paikasta lisäksi miksi vielä.
Marin jauhotti Orpon, persujen rasistina olosta.
Jos persut olisivat suoraselkäisiä, niin he eroaisivat hallituksesta.
Vaan eivät ole ja hakeutuvat erotettavaksi, päästen oppositioon uhriutumaan.