Hei rakkaat, tällaista minun ajatuksissani 24/7 mitä teillä?

Anonyymi-ap

Koska Saaribuuri valehtelee aivan kaikesta, hän valehtelee myös sairaalan rappusista.
Tuo liikuntaa vihaava tankero ei vapaaehtoisesti nouse yhtäkään rappusta.

Toinen samaan asiaan liittyvä valhe on että lääkäri toteaisi että "olet riittävän hyvässä kunnossa kun pystyit tulemaan rappusia". Yksikään lääkäri koko maailmassa ei tee kuntotestejä tuollaisilla metodeilla.

Kuntotestit sairaalaolosuhteissa tehdään yleensä kuntopyörällä siten että ukko on täynnä anturoita. Sitten tutkitaan sykettä ja verenkiertoa sekä palautumista erimittaisilla ja erilaisilla pyrähdyksillä sekä rasituskokeilla.

Tämän jälkeen niitä tuloksia tarkastelee lääkäri paperilta ja vertaa niitä iän ja sukupuolen mukaan keskivertoihin tuloksiin. Tämän jälkeen lääkäri kertoo mitä testit kertoo.

Näitä kuntotestejä ei tehdä vakuutuksen piikkiin Thaimaassa, eikä jostakin muusta syystä tapahtuvan sairaalakäynnin yhteydessä, vaan ne pitää erikseen sopia yksityissairaalassa ja maksaa ne. Joskus on tarjouksia että kuntotestin saa johonkin hintaan 10 tuhatta bahtia jossakin klinikalla.

Saarikähmy on niin huonossa kunnossa, että saattaisi menehtyä testin aikana, joten en suosittele tuossa kunnossa sitä tekemään. Ensin pitäisi saada peruskunto edes välttävälle tasolle, ja se ei hänen kohdallaan tule tapahtumaan, koska se vaatisi liikuntaa.

Saariluppakorvan pahoinvointi näkyy myös äärimmäisenä henkisenä pahoinvointina, jossa hän purkaa omaan pahaa oloaan muihin, vaikka tietää että jallu luuraa peilissä, eikä missään muualla.

Itsetuhoisuutensa on taas sitä että hän ei piruuttaankaan usko mitään mitä lääkärit ja psykatrit on hänelle kertoneet ja diagnoosiin kirjoittaneet. Tämä herra kun asettuu lääkäreiden ja psykiatrian yläpuolelle tietävänsä tarkallen mikä häntä vaivaa, ja on jopa kirjoittanut ihmisen biologiankin uusiksi.

Erittäin sopiva henkilö suomalaiseen vasemmistoon, jotka haluaa nyt kirjoittaa biologian kirjaan että joillakin pojilla on pimppi. Saariköhlerillä on myös samainen värkki sekä otsassa että jalkojen välissä.

2010

22

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saitko kaipaamasi internetorkun?

      Saaribuuri, Saarikähmy, Saariluppakorva, Saariköhleri.

      • Anonyymi

        neljä hellitely nimeä yhdessä viestissä homorakkautta parhaimmillaan.

    • Anonyymi

      Mistä sinä resupekka olet saanut päähäsi että lääkäreitä kiinnostaisi teetättää minulle kuntotesti, heillä ei ole moiseen minkäänlaista kiinnostusta, vastaanotolla kysyvät paljonko liikut päivässä, vastaan että sen minkä kivut sallivat, ja kävelen kolmenkuukauden välein tänne vastaanotolle portaita pitkin, enkä tunne rintakipua, enkä tarvitse huilata matkalla, toki viidennessä kerroksessa on hyvä hieman istua ennen vastaanottoa, hän tarkastaan vain nipun verikokeiden tuloksia jotka olen käynyt otattamassa sairaalan ulkopuolella, ja mitens tuo flimmeri montako kertaa tämän kolmenkuukauden aikana, muutamia max neljä... sitten lääkäri vaan toteaa että palataan kolmen kuukauden päästä asiaan, nopeammin jos jokin olossasi muuttuu...

      Näin on mennyt jo kolme koko vuotta, sitä ennen viisi vuotta kontrolli kerran vuodessa... seurantaa tehostettiin flimmerin takia, koska siihen liittyy pahimmallaan aivoverenkierto-ongelmia, hyytymien muodossa, joka voi olla kohtalokasta... eli seurataan maksa, munuaiset, hyytymystekijät ja verensokerit pitkäaikainen kukaan ei seuraa enää paasto tai aamusokereita.., tuo pitkäaikais kertoo kaiken tarvittavan, ja kaikki on ollut kunnossa, tosin se on lievästi koholla.

      tuossa on kerrottu mitä sreuma saa pahimallaan aikaiseksi.
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/12/selkarankareuma-vei-elakkeelle-kolmekymppisena

      • Anonyymi

        Tuossa kerrotaan kuntotestistä, portaita käyttäen kun teen tuon kolmen kuukauden välien, ja läpäisen sinne viidenteen kerrokseen heittämällä, tällä massalla sekä 40 asteen lämpötilassa, en voi olla aivan rapakunnossa... ja huomaa että thaimaassa portaikot ovat huomattavasti suomalaisia jyrkempiä... https://www.is.fi/terveys/art-2000005177919.html

        Tiivistin siitä olennaisemman...

        Omaa kuntoaan voi tarkkailla myös itse. Hyvä tapa on Sunin mukaan kokeilla portaiden nousemista.

        – Tarkkaile kuinka monta kerrosväliä jaksat nousta väsymättä. Jos jo muutaman kerroksen nouseminen tuottaa ongelmia, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota. Vanhemmilla ihmisillä useamman kerrosvälin nouseminen voi ennustaa terveyden kannalta parempaa tulevaisuutta.

        By Numball HHN 62v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkin päällä on eteisvärinä se katoaa itsestään 24h aikana, kadonnut jo kymmeniä kertoja, mitään lääkettä siihen ei ole, ellei sähköistä rytminsiirtoa oteta huomioon mutta sitä ei ole tarpeen tehdä jos häiriö ei kestä 96 tuntia ei ole koskaan kestänyt, mutta se ei paranna mitään, se tulee uudelleen jos on tullakseen, ainoastaan betasalpaajilla yritetään rajoittaa sykettä ettei se nouse liian korkeaksi, olen syönyt salpaajaa jo vuodesta 2008, mutta kolme vuotta sitten sen määrä lisätiin kaksinkertaiseksi, eli siis pumppuani vielä rajoitetaan salpaajalla, ja kävelin siltikin vastaanotolle kolmenkuukauden välein... suht. helposti.
        By NumBall

        Miniän koira kuoli betasalpaajasta huolimatta sydänkohtaukseen. Lycka till!

        Kaikki kuolevat joskus, betasalpaaja ei estä sydänkohtausta vaan asettaa pulssille maksimirajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkin päällä on eteisvärinä se katoaa itsestään 24h aikana, kadonnut jo kymmeniä kertoja, mitään lääkettä siihen ei ole, ellei sähköistä rytminsiirtoa oteta huomioon mutta sitä ei ole tarpeen tehdä jos häiriö ei kestä 96 tuntia ei ole koskaan kestänyt, mutta se ei paranna mitään, se tulee uudelleen jos on tullakseen, ainoastaan betasalpaajilla yritetään rajoittaa sykettä ettei se nouse liian korkeaksi, olen syönyt salpaajaa jo vuodesta 2008, mutta kolme vuotta sitten sen määrä lisätiin kaksinkertaiseksi, eli siis pumppuani vielä rajoitetaan salpaajalla, ja kävelin siltikin vastaanotolle kolmenkuukauden välein... suht. helposti.
        By NumBall

        On siihen lääke. Se on painonpudotus ja liikunta, sekä sydämen kuormaa keventävät Bisoprolol tai Propral. Hyvin tunnettuja myös urheilijoilla, jotka usein joutuvat ääritilanteisiin nestetasapainon ja rasituksen kanssa.

        Nyrkkeilijät kärsii usein nestehukasta, koska punnituksessa pitää olla painoluokassaan. Amin Asikainen oli usein päivää ennen otteluaan 8 kiloa kevyempi kuin ottelussa. Syynä punnitus, sauna ja kuivattaminen.

        Se on hengenvaarallista se kuivattaminen. Ei ole kauaa kun irkkunuorukainen kuoli kuivatettuaan itseään matsia varten.

        Voi luoja Bisoprolol tai Propral on betasalpaajia, tarkemmin sanottuna b1 salpaajia, joka rajoittavat sydämen sykettä.
        By NumBall HHN 62v.
        ps. rytminsiirtoa ei tehdä kohtauksellisessa flimmerissä, koskaan... sillä on tapana palata takaisin jopa sama päivänä... rytminsiirto ei vähennä aivoverenkierto ongelmia vaan lisää niitä.

        Mainittuja lääkkeitä käytetään flimmerin ehkäisyyn ja myös flimmerin aikana ne rauhoittaa sykettä ja keventää sydämen kuormaa.

        Kohtaus menee parhaiten ohi pikku liikkeessä ja huonoiten istuvassa asennossa, jolloin läskit ahdistaa rintaa.

        Liikunta, laihdutus ja annoskoon pienentäminen auttavat ehkäisemään flimmeriä ja muita sydänvaivoja.

        Noin kolmannes Suomen sairaakuluista johtuu ylipainosta.

        Ja puolet sairaakuluista ? mielenterveysongelmista, olet puolesi valinnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainittuja lääkkeitä käytetään flimmerin ehkäisyyn ja myös flimmerin aikana ne rauhoittaa sykettä ja keventää sydämen kuormaa.

        Kohtaus menee parhaiten ohi pikku liikkeessä ja huonoiten istuvassa asennossa, jolloin läskit ahdistaa rintaa.

        Liikunta, laihdutus ja annoskoon pienentäminen auttavat ehkäisemään flimmeriä ja muita sydänvaivoja.

        Noin kolmannes Suomen sairaakuluista johtuu ylipainosta.

        2010

        Propralia käytetään myös paniikkihäiriön hoidossa ettei puhe kuulosta minni hiireltä, ja kahvikuppi neuroosin hoitoon se ei ole aivan outo tuote.
        By Numball HHN 62v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Propralia käytetään myös paniikkihäiriön hoidossa ettei puhe kuulosta minni hiireltä, ja kahvikuppi neuroosin hoitoon se ei ole aivan outo tuote.
        By Numball HHN 62v.

        Ja vielä tarkemmin sanottuna betasalpaajia käytetään rytmihäiriöiden hoitoon, itse flimmerin ennalta ehkäisyyn ja hoitoon on ihan oma betasalpaaja joka ei ole kumpikaan noista, b1 salpaajat rajoittaa max.pulssia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Propralia käytetään myös paniikkihäiriön hoidossa ettei puhe kuulosta minni hiireltä, ja kahvikuppi neuroosin hoitoon se ei ole aivan outo tuote.
        By Numball HHN 62v.

        Puhelet taas Senssun suulla mutta Pasasen allekirjoituksella. Minulla diagnosoitiin 2020 vuonna kerralla 2-tyypin diabetes ja verenpainetauti, kun menin flimmerin vuoksi päivystykseen. Osastolle samantien ja Selokenia suoneen. Flimmeri ei oiennut sairaalassa sitten millään. Ei edes Selokenin ja Bisoprololin yhdistelmällä.
        Puntari näytti uutta ennätyspainoani. Olin sairaalassa 2,5 vuorokautta ja liuotushoito aloitettiin verenohennuslääkkeellä ja sovittiin että jos ei kuukauteen oikene, niin sitten tehdään sähköinen kääntäminen. Lääkäri kertoi kuten Kymppi tuossa sanoi että siellä on pumpulla ahtaat paikat ja se on rasvoittunut. Mainitsi että sähköistä kääntämistä ei voi tehdä, jos joku kammio on pahasti venynyt.

        Kaksi vuorokautta kotona tykyttely jatkui, kunnes kyllästyin makoiluun ja aloin tehdä talossamme pikku remonttia sairaslomalla. Kaksi tuntia siinä puuhastelin, sitten tuli se puristava tunne joka kertoi että flimmeri on vaihtumassa sinusrytmiin ja hiki lehahti otsalle. Yksi bisoprolol aamuisin määräsi lääkäri ohennuslääkkeen lisäksi. Ohennuslääkkeelle oli muukin syy sillä hemoglobiinini oli 171 ja lisää tukosriskiä.
        Otin myös lääkärin neuvosta vaarin että paino alas. Puolessa vuodessa laihduin tavoitteeseen. Siinä kohtaa sain jättää insuliinit pois ja verenpainelääkettä ei tarvinnut enää kuin yksi Cardace-nappi päivässä.

        Nyt ei ole enää verenpainetautia eikä diabetesta. Myöskään flimmeriä ei ole ollut kahteen vuoteen. Viisi kertaa viikossa noin tunnin lenkki, sillä lähti paino ja sillä että jätin leivän pois ja pienensin annoksia. Kylläisyyden tunne tulee paremmin monipuolisilla pienillä annoksilla, kuin ahmimalla tolkuttoman määrän perunaa ja kastiketta.
        Suosittelen sinullekin painon pudotusta kuten Kymppikin sanoi, eikä puheita siitä ettet muka olisi lihava. Sinä olet lihava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sorry rakas .... Senssun suulla ....?????

        Minä en sanallakaan ota kantaa näihin juttuihin.

        Ainoa mitä olen kirjoittanut on että hieman on paksumpi läppä meikäläiden sydämessä.

        Mukavaa kerrontaa mutta tapauksesi poikeaa paljon minun tapauksesta, minulle oli mennyt noin kahden vuoden aikana voi olla hieman pidempi tai lyhyempi aika, en muista tarkalleen, vuonna 2020 tai 2021 bangkok hospitalissa on tarjouksessa perusasioiden tarkastaminen, noin 40 erillaista koetta ja yms. kaikki arvot oli ok, paitsi sokerit koholla, ekg:ssä näkyi extroja, josta sain lähetteen kardiologille, tämä määräsi holter tutkimuksen, joka tehtiin, oli minulla ollut rytmihäiriötuntemuksia jo aikaisemminkin, tosin hyvin harvoin... kerran pari vuodessa... holtter paljasti tuhansia kammio ja eteisextroja, muutama päivä holtterin jälkeen rytmihäiriö muuttui toisenlaiseksi, extrat on helppoa pulssia kuulostella tuntea, perusrytmi on tasainen, mutta jättää jotenkin muutaman lyönnin välistä, mutta tämä oli uutta rytmi oli sekaisin, nyt tunnistan ranteesta vaivattomasti myös... flimmerin...

        Tuolloin otettiin myös röntgen kuva, sydän ecco, defraktioon on kunnossa, oikea jompikumpi kammio lievästi laajentunut, mutta ei täytä sydän sairauden merkkejä.

        Lääkkeeksi antigulaatio, siis ei verenohennuslääkettä sitä käytetään vain infarktissa, verenohennuslääkkeillä pyritään sulattamaan verisuonessa oleva tukos, kun antigulaatio lääkkeellä pyritään estämään aivoverenkierto-ongelmat, vamma mekanismi on täysin erilainen, tarkastappa ettei sinulla ollut todellisuudessa infarktia, eli siis sydämen verisuoni tukossa, infarkti useasti aiheuttaa flimmeria... se on seuraus sydämen hapen puutteesta.

        Minun flimmerini on kohtauksellinen, eikä sitä hoideta käytännössä koskaan sähköllä, toinen huomioni on se että minä huomaan selvästi kun pumppu menee flimmeriin, mutta paluu sinukseen menee ilman mitään huomioita, se palautuu yleensä yöllä, kun menen nukkumaan se on flimmerissä mutta aamulla se on sinusrytmissä, enkä ole mitenkään huomannut sen vaihtumista...

        Tuo selogen on minulle täysin tuntematon lääkeaina, mutta taitaa olla sydänkohtauksissa käytetty betasalpaaja, muistan jossain nimen kuuleeni...

        Tuossa on lyhyt flimmeri historiani...

        Muutama yksityiskohta vielä olen hoitanut terveyttäni aika hyvin, vuosina 14,16, 18 kävin vapaa ehtoisesti testauttamassa perusarvot, aikakin vuonna 18 otettiin myös sydän ecco, eikä vuosina 2021, ja 2022 jolloin se taas otettiin, ole tapahtunut mitään olennaista muutosta defraktio on arvoltaan normaali... muuten muistin tuo defration väärin se on ejection fraction EF...

        Hyvät uutiset ensin: -Hyvä ettet pode lääkärikammoa, kuten niin monet suomalaiset miehet. Säännölliset testit on tärkeitä, ettei tilanne sitten yllätä. On aikaa tehdä vielä muutoksia.

        Huonot uutiset sitten: -Lääkärikäynnit vaivojen vuoksi eivät kuitenkaan varsinaisesti ole terveydenhoitamista, eikä sairauksien diagnosointi eikä lääkitys, vaan ne ovat sairaudenhoitamista ja elämistä sairauden kanssa.

        Useimmat kansansairaudet ovat elintapasairauksia. Väärät tottumukset, väärä ruokavalio, väärä työasento, väärällä tavalla nostaminen, huonot yöunet ja liian vähän ulkoilua ja liikuntaa.

        Terveyttä hoidetaan elämäntavoilla. Syödään hyvin, liikutaan hyvin, vältetään stressiä ja nukutaan hyvin. Ei tupakoida eikä dokata liikaa. Myös seksielämä on tärkeää hyvinvoinnille ja se ei onnistu, jos on ihan romuna.

        Näillä toimilla ehkäistään suurin osa kansansairauksista, hoidetaan sydäntä ja suonistoa, tuki- ja liikuntaelimiä sekä aivoja.

        Kun sairastuu, niin yleensä jokin on mennyt pieleen, Varsinkin henkilöt joilla on perimässään sukurasitteita, heidän tulisi välttää sairaudelle altistavia ulkoisia tekijöitä.

        Joskus kun on väsynyt ja mielesä pyörii kaikkea muuta kuin aamulenkki, niin sitä parempi fiilis kun sieltä tulee kotiin ja suihkuun. Liikunta tuottaa hyvänolon hormoneja ja kroppa oppii ilmaisemaan mitä ravintoaineksia se kaipaa, ettei pääse heikotus yllättämään.

        Heikotus, vapina, krampit, huimaus, kipeät nivelet, turvotus raajoissa tai sormissa jne ilmaisevat että kärsit puutositilasta. Tietoa on niin valtavasti tarjolla että apu löytyy kotikonstein netistä, ellei sitten halua tarkastuttaa perusverikokeilla sitä ettei kyse ole mistään vakavammasta, kuin vain ravintoaineiden puutteesta.

        Meneppäs sanomaan tuo sinun kommenttisi vaikkapa reumasairaalan akuuttiosastolle, "Kun sairastuu, niin yleensä jokin on mennyt pieleen, Varsinkin henkilöt joilla on perimässään sukurasitteita, heidän tulisi välttää sairaudelle altistavia ulkoisia tekijöitä." Geenipohjaiset syövät, mielenterveysongelma, reumasairaudet ja tusina muita... jotka puhkeavat joka tapauksessa, elät elämääsi miten vain... Siinä olet oikeassa että on turha jäädä voivottelemaan että näin kävi, eteenpäin pitää mennä joskus jopa vaikeimman kautta, mutta kuitenkin... Ei saa sairauksiensa kanssa rypemään, mutta se on eriasia kun mitä sinä tarkoitat, äidilläni oli ms-tauti, faijalle sreuma, minun ja isäni elintavat pokkeavat paljon toisistaan, kumpikin hoidimme savottamme, hän oli merimiesurheilun suomen mestari monena vuotena, liikkui paljon, parhaimmillaan useita koiria joita ulkoilutti päivittäin, jäi eläkkeelle suht. samanikäisenä kuin minä, mutta oli minua huomattavasti heikommassa kunnossa, kumpikaan emme polttanut, faija käytti brekkua minua enemmän, mutta ei kohtuuttomasti, hän eli 73 vuotiaaksi...

        Äitini ms-tauti vei hänet pyörätuoliin 36 vuotiaana, siinä oli paha urheilla, alkoholia ei käyttänyt paljonkaan joskus joi lasin kaksi viiniä, mutta poltti paljon jopa kaksi askia päivässä, eli kuitenkin kaksi vuotta pidempään kuin isäni... eikä kuollut mihinkään tupakka sairauteen..

        kaiketi jokainen koulunsa edes jollekin tasolle käynyt ymmärtää, että liikunta on elimistölle hyväksi, mutta se ei kuitenkaan ole ns. autuaaksi tekevä... millään muotoa..

        On vain opittava elämään elämäänsä niiden rajoitteiden kanssa mitä on olemassa, minulla oli epäily sydänkohtauksesta muutamia viikkoja sitten, olin jopa sairaalassa muutaman päivän, tarkemmin sanottuna kolme, rintakipua, heikkoa oloa, närästystä, nukkumisvaikeuksia, testejä tehtiin mitään ei löytynyt, sydänpuolelta, mutta selkärangasta löytyi ongelmia, rintalastan puolelta diagnoosi, Teitzen syndroma, minulle taas tuntematon, tai vieläkään ei olla 100% varmoja että onko kyseessä reuman aiheuttama pikkunivelten lukko, selkärangassa.

    • Anonyymi

      Pi++u on aina mielessä. Mites sinulla, on leidipijat mielessä?

    • Anonyymi

      Kirjoituksistasi päätellen sinun mielssäsi on aina ja ikuisesti arvon penaali.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 555
      9069
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      11
      2277
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      179
      1416
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      19
      1119
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      920
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      847
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      784
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      782
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      692
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      622
    Aihe