Kipeä ex-vaimo pt. 1

Anonyymi-ap

Hei. En ole pystynyt juuri muualle purkamaan ajatuksiani, koska olen jo useamman vuoden ajan joutunut pelkäämään mieheni ex-vaimoa, joka käyttäytyy hyvin oudolla tavalla. Nyt, kun akuutein tilanne tämän ihmisen suhteen on jo hallinnassa ja olemme saaneet hieman kotirauhaa, olen alkanut väsymään ja oireilemaan siitä kaikesta pinnistelystä mihin kykenin parin vuoden ajan ihan vain selvitäkseni. Sama pinnistely ja valtavan työn määrä koskee aviomiestäni, joka niin ikään on joutunut ihan hirveään myllyyn tämän hänen lastensa äidin tiimoilta.

Mieheni ja ex-vaimon erosta oli noin kolme vuotta siinä vaiheessa kun tapasin mieheni ja aloimme seurustella. Siihen saakka heidän keskinäinen lasten asioiden hoitaminen oli sujunut mieheni mukaan ongelmattomasti - olihan mies usein valmis joustamaan esimerkiksi aikataulumuutosten suhteen, jos ei sattunut olemaan mitään sovittua menoa, eikä siinä vaiheessa hänellä ollut parisuhdettakaan, mihin olisi halunnut panostaa ajallisesti ja rakentaa jotain uutta yksityisesti.

Mieheni oli sinkkuaikana tutustunut toki pariinkin otteeseen naiseen ja kokenut tapailun mielekkäänä, mutta korvaani särähti sellainen seikka, kun hän kertoi tämän ex-vaimon puuttuneen ja arvostelleen miehen yksityiselämää, vaikkei kyseessä ollut muu kuin tapaileminen ja tutustuminen uuteen ihmiseen.

Kun me tämän miehen kanssa aloimme seurustella, rakastuimme toisiimme tosi tulisesti ja tiesimme, että haluamme todellakin tutustua syvemmin. Molemmilla oli se ajatus, että on ollut ihanaa löytää ihminen kenen kanssa haluaa jakaa elämänsä. Myös minulla on lapsia edellisestä liitosta, joten ymmärsimme toisiamme siinäkin mielessä hyvin.

Kun tämä ex-vaimo kuuli, (hänelle kerrottiin reilusti) että lastensa isä seurustelee, alkoi meillä yli kaksi vuotta kestänyt helvetti. Mieheni ja tämän naisen erosta tosiaan oli tuolloin kulunut kolmisen vuotta ja tämä nainen itse oli jo ollut tuossa vaiheessa vakaassa suhteessa, eläen jo uusperhe-elämää pitkään, ehkä parikin vuotta.

Mieheni kotiin -missä minäkin vietin runsaasti aikaani myös nuorimman lapseni kanssa- ex tunkeutui vara-avaimilla. Minua mustamaalattiin uudelle miesystävälleni vaikkei ex-vaimo edes tunne minua (kuvan perusteella arvosteli), myös lapsille minua on haukuttu. Hän kuskasi mieheni asuntoon kyselemättä viherkasvejaan ja lampunvarjostimiaan. Hän vaati saada tarkalleen tietää, missä mieheni viettää vapaa-aikaansa (no ei kerrottu). Lasten huoltajuuskysymys nostettiin esille kyseenalaistaen lasten isän kykyä olla isä. Viesti- ja soittotulva oli välillä sietämättömän raskas minulle ja miehelleni kummallekin. Soitot usein menivät haistatteluksi ja haukkumiseksi sekä uhkailuksi, mutta vähän väliä mieheni sai myös todella erikoisia vähän päinvastaisiakin viestejä.

Noin puoli vuotta me yritettiin jaksaa taistella kahdestaan tätä epävakaalta vaikuttavaa ihmistä kohtaan. Mieheni oli aluksi peloissaan, että ex kykenisi jotenkin viemään lapset häneltä, mutta rohkaisin häntä asettamaan reilusti sellaiset rajat, mitkä hän haluaa. Muistutin, että hänen täytyy rakastaa ja kunnioittaa itseään sen verran, että uskaltaa vetää rajat haitalliselle käytökselle.

Ja niin päätimme ottaa erillisen puhelinnumeron, mihin tämä ihminen sai ottaa lasten asioissa yhteyttä. Ei muuta kautta. Sen jälkeen päätimme, että otamme yhteyden kunnalliseen perheneuvolaan ja haemme sieltä apua ja varaamme sieltä keskusteluaikoja aluksi miehelleni sekä tälle ex-vaimolle, jotta saisimme työkaluja arkeen siitä miten lasten asiat voidaan riitelemättä hoitaa. Halusimme perheneuvolaan myös siitä syystä, että saisimme joskus kotirauhan sekä mustaa valkoiselle siitä, että lapset voivat meillä ollessaan hyvin.

Tähän väliin mainitsen, että olemme olleet kohta 2,5 vuotta yhdessä mieheni kanssa, menimme myös viime kesänä naimisiin kaikesta vastustuksesta huolimatta. Elämme joka toinen viikko kaikkien lastemme kanssa ihanaa uusperhearkea ja meillä rakastetaan ja huolehditaan jokaisesta lapsesta heidän alkuperään tuijottamatta.

Noh, perheneuvolassa kävimme yli vuoden eri kokoonpanoilla. Kaiken tämän ajan tuo ex on käyttäytynyt kuin mikäkin ihmishirviö ilman empatiakykyä muita ihmisiä kohtaan. Oma etu ja maine julkisessa virassa sekä sosiaalisen median maailmassa on hänelle ollut tärkeintä. Hän tosiaan tekee ”auttamistyötä” ja korostaa valtavan paljon itseään oman ammattikuntansa edustajana mm. somessa ja muutenkin. Hän on sanonut miehelleni, että hänen työnsä on paljon tärkeämpää kuin mieheni työ, joten meidän tulisi joustaa siinä että otamme lapset meille silloin kun hän niin vaatii.

Tämän kaiken seurauksena minulle puhkesi vakavat paniikkihäiriöt öisin, sain paniikkikohtauksia myös pian päivisin ja reagoin pelolla aina kun jotain kyseisestä ihmisestä kuulin. Ihmettelimme mieheni kanssa, että miksi vapisen ja hampaat lyö loukkua kesken yöunien, ja selvittelyjen kautta minulla diagnosoitiinkin sitte traumaperäinen stressihäiriö. Jatkuu..

3

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kipeä ex-vaimo pt. 2

      Loppui kirjoitustila kesken niin kommentoin vielä vähän tähän loppuun.

      Tässä vuosien aikana meitä, eli minua ja puolisoani on tuon exän toimesta terrorisoitu todella paljon. Olemme kuitenkin molemmat reagoineet asiaan ja tarttuneet kaikin keinoin ulkopuoliseen apuun sekä toistemme tukeen. Ja nämä asiat ovat auttaneet. Tilanne on rauhoittunut valtavan paljon ja siitä saamme kiittää itseämme. Kaiken lisäksi lapsetkin voivat huomattavasti paremmin mitä aiemmin näinä vuosina; he ovat avoimempia.

      Omien lasteni isän kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa ollut, onneksi myös minun lapseni ovat säästyneet turhalta mielipahalta.

      Meillä on tässä vielä paljon työnsarkaa puolisoni kanssa, koska ex-vaimolta ei tunnu keinot loppuvan kesken miten hän voisi tuoda itseään meidän elämäämme. Harmittaa hänen miehensä puolesta, mutta mistäs minä tiedän kuinka tyytyväinen hän elämäänsä on. Mene ja tiedä.

      Tarinan opetus on seuraava: pidä kiinni rajoistasi. Meillä kaikilla on lupa rajata ei-toivotut ihmiset elämästämme pois. Lapset kuuluvat elämäämme, mutta heidän äitinsä ei. Kenelläkään ei ole oikeutta tunkeutua puhelimen kautta tai muutenkaan kotiisi ja elämääsi jos ei sinne ole tervetullut. Aseta rohkeasti rajat, se auttaa häiriköiden kanssa. Meillä auttoi, mutta se vaati ulkopuolisen tahon apua. Hae apua rohkeasti, jos joku uhkaa kotirauhaasi.

      Kiitos jos jaksoit lukea. Helpotti avautua.

      • Anonyymi

        Nämä jutut ovat aina hankalia kun ne exätbriehuu mielensä mukaisesti . Tunnen yhden kivan miehen jokånka jokainen yritys uuteen suhteeseen loppuu hänen exänsä taholta Ainakin kolme kertaa kymmenen vuoden aikana on sekaantunut niin pahasti entisen miehensä asioihin että hänen suhteensa uuteen ihmiseen on loppunut. Mies on todella kiltti ihminen ja sitä tämä exä sitten hyödyntää .
        Toivoisin että tämä mies laittaisi rajat tälle ihmiselle koska heidän lapsikin on jo aikuinen , ja tämä nainen ihan itse otti eron kun rakastui uuteen mieheen niin kukaan ei ymmärrä miksi hän jahtaa enää entisen miehensä elämää. Rajat on laitettava niin että tyhmempikin ymmärtää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe