Sätkin, potkin ja haukoin henkeäni, näin kuvaannollisesti. Tunti pari sen jälkeen oli sisäistä myllerrystä.
Onneksi kaikesta selviää, ainakin ulkoisesti katsoen.
Hän on varmaan vieläkin shokissa ja toipuu kesän aikana järkytyksestä nähtyään kävelevän katastrofin.
Onneksi kaikesta selviää, ainakin ulkoisesti katsoen.
Hän on varmaan vieläkin shokissa ja toipuu kesän aikana järkytyksestä nähtyään kävelevän katastrofin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hänen nimensä on Jeesus.
Ole rauhassa, Jeesus Kristus on Kuningas.
Mitä sinä höpiset? Hän on rakkaudesta sekaisin vieläkin nähtyään jotain ihanaa.
Ei hän taida olla, ja niin yllättävässä paikassa. Taisi tulla pakokauhu.
Se nainen tekee minut hulluksi ja sekoittaa päiväni, vaikka en häntä näkisikään. Vielä enemmän, jos näen.
Hänen olisi hyvä tietää tästä. Olisikohan olemassa rakkausvakuutusta vahinkojen varalle?
Sellanen olisi hyvä tietenkin olla. Ettei vahingossa käy hassusti. Siis kaikella hyvällä ja järkeillen, mietin. Onhan se aika hurja juttu, kun tunteita on ja vaikka mitä ja hyvä, että itse pysyy edes välillä perässä.