Yle ja Helsingin sanomat pyrkivät kaatamaan hallituksen

Anonyymi-ap

Aika irvokkaalta alkaa jo näyttää menettelyt sekä Hesarin että Ylen toimitajien tekemänä. He käyvät apinan raivolla uuden hallituksen kimppuun tuoden julki epäilyksiään siitä ja tästä ja tuosta ja syyttäen ministereitä milloin mistäkin. Pelkkä toimittajan epäilys riittää syytteeseen ja tuomioon. Sen jälkeen alkaa poliitikon sensurointi ja kanselointi ja hänet koetetaan mitätöidä ja savustaa ulos. Kaikki ministerit (paitsi RKP) ovat saaneet jo maistaa tätä hoitoa.

Ei ole Ylen tehtävä eikä Hesarinkaan ryhtyä vasta aloittanutta hallitusta kaatamaan kun ei vielä edes tiedä mitä todellisuudessa tulevat tekemään uransa aikana. Heidän tehtävänsä on raportoida journalistisesti ja tasapuolisesti asioista ja tapahtumista eikä käydä kiihkeästi kimppuun kuin sika limppuun. Vastaavaa repivää kohtelua eivät kumpikaan osoittaneet Marinin hallitusta kohtaan vaikka se kulki skandaalista toiseen ja karmeita mokia tekivät melkein kaikki ministerit. Asiat painettiin villaisella koska punavihreät toimittajat eivät käy puoluetoveriensa kimppuun koskaan missään oloissa.

19

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä näillä Ylen ja muidenkin medioiden toimittajilla on vastuunsa!
      Ei tarvitse kovinkaan paljon rivinvälejä raotella kun kiihottaminen perussuomalaisia vastaan on näkyvissä! Ja erittäin selvästi! Sen lisäksi toimittajat saavat näköjään itse nimitellä ja leimata ihmisiä miksi haluavat, mutta luulevat ettei mikään laki koske heitä!
      Kovin monelle pitäisi antaa loparit ja siivota mediat ihmisiä tasa-arvoisesti kohteleviksi!

      • Anonyymi

        Tuo on kuin natsisaksan propagandistin kynästä. Väärin kirjoittava lehdistö on kitkettävä pois ja erotettava perussuomalaisista paljastuksia tekevät toimittajat.

        Jos toimittajien kirjoittelusta on valittamista, virheet tulee kertoa julkisen sanan neuvostolle.


      • Anonyymi

        "Sen lisäksi toimittajat saavat näköjään itse nimitellä ja leimata ihmisiä miksi haluavat, mutta luulevat ettei mikään laki koske heitä!"

        Mainitsepa nimeltä muutama toimittaja ja muutama ihminen, joita toimittajat ovat leimanneet miksi haluavat.

        Ei muuten, mutta siksi että minä voisin alkaa maalittaa tuollaisia toimittajia.


    • Anonyymi

      Hölynpölyä.
      Suomi on länsimainen demokratia. Hallitus toimii eduskunnan luottamuksella, ei tiedotusvälineiden.

    • Anonyymi

      Kyllä tyttöjen lääppijä kaataa itse itsensä.

      • Anonyymi

        Ellei heteromiehet olisivat olleet kiinnostuneita heteronaisista, niin meitäkään ei olisi tässä viisastelemassa.
        Näyttää siltä, ett kouluissakin pitäisi opettaa., miten suvun jatkaminen tapahtuu. Kehitysmaissa se näyttää olevan itsestäänselvyys.


    • Anonyymi

      Ja korvien nuuhkija.
      Eipä Orpo yhtään nuuhkinut tapaamiaan edustajia eu mennessä.
      Aikaisemmin virne kasvoilla meiltä kädet ojossa korvia haistelemaan.Eli ylimaireutta viimekaudelta.
      Annetaan rauha tuoreellehallitukselle.On häpeällistä kampittaa keinolla millähyvänsä
      jotta kansan äänestys ei toteusi.Sitä ei siis mediat eikä oppositio hyväksy.Oisko kansa vaihdettava,että olisi edellisen viisikon mieleen.

    • Anonyymi

      Helsingin Sanomat ja Yle tukevat Venäjän trolleja. Tavoittelevat, ei natsi ja fasisti, hallitusta. Putin riemuitsee Moskovassa. Yle ja Helsingin Sanomat ovat isänmaan pettureita, joita vastaan pitäisi nostaa syytteet.

      • Anonyymi

        Todella avutonta valehtelua.
        Tuohon pystyvät vain kaikkein uskollisimmat putleristit.
        Tekevät vain vahinkoa asialleen.
        Mutta tehkööt!


      • Anonyymi

        Hölynpölyä.


    • Anonyymi

      Tänä päivänä kaikki Suomen mediat ovat omistautuneet hallituksen kaatamiselle! Luki minkä median uutisia tahansa niin Purran mahdolliset nuoruudessaan kirjoittamansa asiat ovat nyt se maan tärkein asia! Siinä jää kulkaa Nato-kokouskin toiseksi, eikä Bidenin Suomen vierailukaan ole nyt mitään kun ajojahti on kuumimmillaan! Voivat kyllä ulkomailla ajatella onko Suomi oikeusvaltio ja onko täällä kaikilla samat ihmisoikeudet!!

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

        Purra on lakien puitteissa vastuussa teksteistään, kuten kaikki muutkin.


    • Anonyymi

      Yle viestittää ihmisiä barrikaadeille ja mielenosoituksiin suomessa käyttäen ilmastopoliittisia keinoja. Ei suomessa tule koskaan olemaan pitkiä hellekausia kuten kreikassa jossa on vuosikymmenet ollut aina pitkiä ihimeneviä hellekausia. Olen nimittäin itse asunut 70-luvulla kreikassa ja silloinkin oli pitkiä hellejaksoja.

      • Anonyymi

        Yle ei järjestä mielenosituksia, vaan kertoo niistä.
        Jos nyt ymmärrätte eron.


    • Anonyymi

      Hesari on edelleen tutkinnassa valehtelusta ja solvauksesta ja koko valhevaltamedia paljastunut propagandakoneeksi

      https://twitter.com/willerydman/status/1682714611533971457

      Wille Rydman
      Suomalainen mediakulttuuri on totisesti kriisissä. Isot lehdet suoltavat jatkuvalla syötöllä virheellisiä tai vähintäänkin harhaanjohtavia juttuja. Mitään itsekritiikkiä ei löydy, ei ennen eikä jälkeen julkaisun. Tässä jälleen kerran todella törkeä tapaus.

    • Anonyymi

      "Kirjanoppineet" pitävät Yleä pyhänä lehmänä, jonka "journalistiseen linjaan ja sisältöön" kenelläkään ulkopuolinen taholla, kuten pakkoveron maksajilla ja heidän edustajillaan, ei ole oikeutta puuttua. Siitä saavat Ylessä päättää vain Tampereen yliopiston medialinjan vasemmistolaisten toimittajakasvattien sisäpiiri.
      Uskooko jotkut sinisilmäiset naiivit, että esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien journalistisesta linjasta päättäisivät toimittajat, eivätkä omistajat.
      Jo vanha kansakin tiesi "Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt" Tämän viisauden lausui Sanna Marinkin blogissaan vuonna 2009.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      HELSINGIN SONTIMET - Putinin asialla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      63
      3776
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3159
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      81
      2381
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1630
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1398
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1270
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1172
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      1005
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      49
      993
    Aihe