Tea time - hitto sä oot kuuma!

Anonyymi-ap

Kirjoittamiseen hurahtaneena sain vihdoin omalle luovuudelle & kiihkeälle seksielämälle kanavan, jonne jaan ihanasti maustettuja seksitarinoita, tässä pieni maistiainen😍


Kun hän astui sisään ensimmäisen kerran, kypsä, tumma ja ulkoiselta olemukselta itsevarma ja hillitty, tyylikäs herrasmies, tunsin sydämeni pysähtyvän tiskin takana. Hän vilkaisi silmiini ja tuli päättäväisesti tiskille. Olin uusi, hän uusi kasvo minulle. Hän tilasi kahvin ja hymyili lempeästi. Samalla kollegani moikkasi häntä tuttavallisesti ja vaihtoi kuulumisia minun kaataessani hänen kuppiinsa kahvia. Siitä huolimatta antoi osan huomiostaan minulle, sen katseen joka sai minut kiihottumaan sillä samaisella sekunnilla. "Kuka hitto hän on" mietin mielessäni. Mielessä, joka ei ollut suhteesta tauolle siirtymisen jälkeen käsitellyt mitään vastaavaa tunnetta.

Tauolla olleen suhteen aikana vietimme lopulta useita kiihkeitä iltoja yhdessä. Hän oli se, joka sai minut nauramaan tiskin toiselta puolen ja myöhemmin se, joka yhden pienen kosketuksen jälkeen otti minut kiihkeästi pienen kaksioni sängyllä. Kuinka yksi viaton viesti "heippa, mitä kuuluu😌" johti johinkin, mikä kipinöi meidän välillä vielä tänäkin päivänä.

Katsoin hänen teekuppia, joka ei tyhjentynyt juuri ollenkaan ja hymyilin. Minusta tuntui että hän tuli vain hyvää hyvyyttään iltateelle. Aiemmin olimme istuneet saman pöydän ääressä kahvilla ja hän valitteli kipeitä hartioitaan, joita tarjouduin leikkimielisesti hieromaan. Huomasin miten kosketukseni hänen hartioilla sai meidät molemmat hieman jäykistymään, mutta silti hän huokaisi kuin rentoutuneena "mmh, tuntuu niin hyvältä" kallistaen päätään hieman sivulta toiselle.
Hetken päästä irroitin otteeni, hellästi vielä silitellen hartioita ja palasin kahvikupin äärelle.
Olemme molemmat luonteeltamme vietteleviä, itsevarmoja persoonia, tummia ja tulisia, mutta keskenämme haukoimme hermostuneesti happea lauseiden välissä. Yhdessä vietetyissä hetkissä oli jotain, jotain jonka tunsin kiimaisena kuumotuksena kosteiden pikkareiden sisällä, joka kerta kun vaihdoimme tarinoita eletystä elämästä. Tuijottelimme toisimme aina syvälle silmiin ja tarkkailimme toisiemme eleitä tarinoiden lomassa. Jo ensimmäisestä kerrasta lähtien huomasin, kuinka riisumme toisiamme katseillamme. Huomasin myös etten aina ollut sisäistänyt puoliakaan siitä, mitä hän kertoi, sillä mielessäni pyöri vain se, kuinka hän voisi jo ottaa lantiostani kiinni, vetää itseään vasten ja suudella intohimoisesti.

Teen äärellä nojaiduin penkkini selkänojaan, hymyilin vienosti kuin kuunnellakseni hartaasti taas yhtä erityistä tarinaa. Mielessäni pyöri jälleen, miten hiton hyvältä hän näyttäisi allani, miten upealta hänen kova kalu tuntuisi kosteiden häpyhuulieni välissä.
Ristin kädet puuskaan ja ojensin jalat hänen jalkojensa päälle pöydän alla
"sähän voisit hieroa mua välillä" sanoin kesken hänen lauseen. Hän ehkä hieman säpsähti, kun asetin jalkani sopivasti siihen kohtaan, missä pystyin tuntemaan kovaksi tulleen kalun jalkojeni alla. Tottakai hän yritti korjata jalkojeni asennon niin, että en olisi huomannut koko asiaa. Hetken hieronnan jälkeen tarjosin hänen käsilleen toista jalkaa siirtäen valmiin jälleen hänen housujensa etuosaan hymyillen. Hänen lause loppui kesken ja koin tilanteen tulleen. Purin hampailla viettelevästi alahuultanu, samalla liikuttaen vapaata jalkaa housujen päällä, kovettunutta kalua vasten. Hän nousi ja kysyi
"Tiedätkö mitä?.. saanko mä suudella sua?" samalla hetkellä hän kiskaisi minut ylös penkiltä itseään vasten ja siitä selkäni seinää vasten. Hänen huulet suutelivat kiihkeästi kaulaani ja lopulta huulia, kuin hän olisi odottanut tätä hetkeä ikuisuuden, itsestäni puhumattakaan.
Hän nosti minut seinää pitkin syliinsä ja kantoi vahvassa otteessa sängynlaidalle istumaan. Tunsin tuossa hetkessä kivikovan kyrvän haarojani vasten housujemme lävitse. Olimme täysin valmiita, siitä intohimosta, jota pelkkä viikkojen jännitys, kipinä ja odottaminen oli saanut aikaan.

Lue koko tarina, lisää tulossa hyvää vauhtia:
onlyfans.com/cfantacy
priva chatit (€) snapissa: cfantacy
proof payment 100e

- cf

0

3210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2250
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        67
        861
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        825
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        822
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        535
        756
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        677
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        600
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe