Asiani Koskee Fysios Variaatio Kaarningonkatu 2 Turku, siellä saamaani kohtuutonta ja valheellista syytöstä asiasta, jota en ole tehnyt. Olen käynyt kuntoutuksessa kyseisessä laitoksessa. Olen neliraaja halvaantunut pyörätuolipotilas, minua syyllistettiin että olen muka kosketellut naisfysioterapeutteja epäasiallisesti, en ole tällaista todellakaan koskaan tehnyt.
Kyseisen laitoksen esimies Miika Väisänen tuli huutamaan minulle 27.4.2023 ollessani siellä kuntoutuksessa ja hoitotilanteessa, olin parhaillaan seisomatelineessä. Kovalla äänellä (huutaen) kuului myös muihin tiloihin ja näin ollen myös muut asiakkaat kuulivat kaikki syytökset. Lisäksi hän jätti minut lopuksi yksin seisomatelineeseen, jota ei missään tapauksessa saisi tehdä, siinä oli melkoinen vaaratilanne.
Minä en ole todellakaan ketään kosketellut epäasiallisesti, haluaisin näiden naisfysioterapeuttejen vastaavan minulle suoraa kasvotusten, mitä oikein on tapahtunut heidän mielestä. Tämä asia on vaikuttanut mielenterveyteeni ja vähäinenkin jäljellä oleva toimintakykyni on taantunut tämän tapauksen.
Haluaisin tämän asian käsiteltävän oikeuden mukaisesti

Vastaukset 8
Vanhimmat
No ehkä et sitä oikeudenmukaisuutta täältä saa
Jakakaa Kaikki Tätä Eteenpäin
Kirjoittakaa Kaikki Lehtiin Tästä Ja Tuokaa Tämä Julkisuuteen
tiloissa on varmaan kamerat
Jabkutat samaa ja aloitat uudelleen saman höpinän uusilla aloituksilla.
.Varaa aika Vähän nielenterveyspalveluista. Osastohoito saattaa olla tarpeellinen.
Psykonomi
Millä neliraajahalvaantunut käpälöi? 🤔
No sillä viidennellä tietenkin😆😆😆
Pervo.