Wille Rydmanin kirjan nimi on salaisuus jota ei ollut.
Keskusrikospoliisi KRP on kuitenkin asiasta toista mieltä,jokin salaisuus siellä on.
Nyt on jotenkin sellainen tunne että tämä Petteri Urpon sketsihallitus saattaisi kaatua hyvinkin pian, touhu on nyt karannut petteriltä sen verran pahasti käsistä ja hallitusmopo syöksyy ryminällä päin mäntyä.
Rydmanin kohdalla puhutaan kuitenkin sen verran vakavista ja iljettävistä asioista että vaikka Pelle Hermanni Junnilan natsi pelleilyt se kesti, Rydin astetta, kenties kahta iljettävemmät touhut,sitä ei!
Salaisuus jota ei ollut!
6
754
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjan kenties tulevan jstko-osan nimi lienee, salaisuus jota et saanut kertoa.
- Anonyymi
Mikäli hyväksymme Rydmanin ministeriksi, hyväksymme samalla nuorten naisten/lasten ahdistelun.
Mikäli yksikin hallituspuolue Ryydmanin nimitystä ministeriksi vastustaa,tämä hallitus kaatuu.
Petteri Orvon hallituksen aiheuttama nainehaitta maallemme on valtava. Mitä seuraavaksi Petteri? Nasse Sedästä Suomenpankin johtaja? Frederikistä puolustusvoimien komentaja? Painetaan nyt päätyyn asti, kun on päästy vauhtiin! - Anonyymi
Wille Rydman tulee kaapista ulos kirjassaan. Kertoo kuitenkin olevansa liian ujo mennäkseen pridekulkueeseen ja olevansa julki homo. KRP:n mielestä salaisuus olisi täytynyt säilyttää ja pitää kivaan kinttumiehen ja vilpittömän vitun ystävän maine.
- Anonyymi
Suositten lukemaan HSn artikkelin Ryydmanin tapaukseen liittyen.
- Anonyymi
Töihin vaan kaikki veroja maksamaan niin saatte jatkossakin nauttia ties mistä tuista.
- Anonyymi
Totta tai todennäköisemmin ei, mutta jutun herkullisuuden vuoksi sitä kannattaa rummuttaa, koska Rydman ei ole vihervassari suvakki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856304
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42859