Heikki Hietamiehen "Sotatuomari" tuli juuri luettua. Ensimmäinen Heikki Hietamies -kirjani!
Oli muuten kiva. Ensin ihmetytti kepeä ja humoristinen kirjoitustyyli asiassa, joka kuitenkin oli pohjimmiltaan erittäin vakava. Ammuttiinko elokuussa Lappeenrannan Huhtiniemessä suomalaisia sotilaskarkureita? Ajankohtainen kirja, ja antaa pitkästä aikaa uutta tietoa sotavuosista, joista luulin jo kaiken tulleen kerrotuksi. Piti otteessaan loppuriveille asti!
Loppupuolella alkoi tuntua, oliko kirjoittaja eksymässä aiheestaan alkaessaan kertoa kirjan alun nuoren teinipojan kehittymisesta ja kasvamisesta pari- kolmekymmentä vuotta eteenpäin. Kirjan rakenne oli kuitenkin ovela. Kantavana teemana kulki sotatuomari Tapanainen, todellinen henkilö, jonka täydellistä henkilökuvaa ei kuitenkaan ulkopuolisen silmin pystynyt täysin valottamaan. Juuri tämä oli kirjan realismia, jota voin ihailla.
Tapanaisen hahmo oli ristiriitainen, ja asiat, joista häntä syytetään kauheita. Kirja jättää kuitenkin pienen takaportin (siltä varalta että Tapanaisen sukulaiset nostavat kunnianloukkaussyytteitä?). Ilmenee, että Tapanaisella oli taipumus suurennella tekosiaan. Ilmeisesti mm. tapaaminen Mannerheimin kanssa, josta Tapanainen kerskailee, ei koskaan todistettavasti tapahtunut. Tapahtuiko kaikkia niitä summittaisia karkurien teloituksiakaan ainakaan siinä mittakaavassa kun Tapanainen väitti niitä tapahtuneen?
Hietamiehen kirjalla on selvä tarkoitus. Tänä vuonna on Lappeenrannan Huhtiniemen alue kaivauksin selvitettävä, onko sinne haudattu pikaoikeudenkäynneissä ammuttuja suomalaissotilaita elokuussa 1944. Hietamies teki selväksi, että ammuttujen perheille asia on ensiarvoisen tärkeä.
Ajankohtainen ja kysymyksiä herättävä kirja. Suosittelen.
Oli muuten kiva. Ensin ihmetytti kepeä ja humoristinen kirjoitustyyli asiassa, joka kuitenkin oli pohjimmiltaan erittäin vakava. Ammuttiinko elokuussa Lappeenrannan Huhtiniemessä suomalaisia sotilaskarkureita? Ajankohtainen kirja, ja antaa pitkästä aikaa uutta tietoa sotavuosista, joista luulin jo kaiken tulleen kerrotuksi. Piti otteessaan loppuriveille asti!
Loppupuolella alkoi tuntua, oliko kirjoittaja eksymässä aiheestaan alkaessaan kertoa kirjan alun nuoren teinipojan kehittymisesta ja kasvamisesta pari- kolmekymmentä vuotta eteenpäin. Kirjan rakenne oli kuitenkin ovela. Kantavana teemana kulki sotatuomari Tapanainen, todellinen henkilö, jonka täydellistä henkilökuvaa ei kuitenkaan ulkopuolisen silmin pystynyt täysin valottamaan. Juuri tämä oli kirjan realismia, jota voin ihailla.
Tapanaisen hahmo oli ristiriitainen, ja asiat, joista häntä syytetään kauheita. Kirja jättää kuitenkin pienen takaportin (siltä varalta että Tapanaisen sukulaiset nostavat kunnianloukkaussyytteitä?). Ilmenee, että Tapanaisella oli taipumus suurennella tekosiaan. Ilmeisesti mm. tapaaminen Mannerheimin kanssa, josta Tapanainen kerskailee, ei koskaan todistettavasti tapahtunut. Tapahtuiko kaikkia niitä summittaisia karkurien teloituksiakaan ainakaan siinä mittakaavassa kun Tapanainen väitti niitä tapahtuneen?
Hietamiehen kirjalla on selvä tarkoitus. Tänä vuonna on Lappeenrannan Huhtiniemen alue kaivauksin selvitettävä, onko sinne haudattu pikaoikeudenkäynneissä ammuttuja suomalaissotilaita elokuussa 1944. Hietamies teki selväksi, että ammuttujen perheille asia on ensiarvoisen tärkeä.
Ajankohtainen ja kysymyksiä herättävä kirja. Suosittelen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hietamieheltä on ilmestynyt muitakin erinomaisia kirjoja, joissa on elämisen makua, realisimia ja joskus ripaus huumoriakin. Niissä myös käsitellään asioita, joista monet haluaisivat vaieta (esim. Sossu - kertomus suomalaisesta politiikasta tai Paha sauma - kertomus, kun pikkukunnalle tuodaan teollisuutta).
Oma suosikkini on Tyynen kylä, nostalginen, hauskakin teos siitä, miten pienelläkin kylällä vo pärjätä. Nyky-Suomessa tietysti pelkkää utopiaa.
Hietamiehen, nimenomaan miespuolisen (ex-vaimonsahan otti tyttönimensä takaísin....) tuotannosta, mm. Äideistä parhain, Sitä juhannusta ei koskaan tullut, Sormus ja Naisten talvi, siitä muutama minuun "kolahtanut" kirjailijan tuotos.
Ajankohtainen todella...
Mieleen jäi kirjan loppupuolelta kuvaus Tapanaisen hautajaisista, jossa päähenkilö kertoi ajatelleensa, että kunpa hautaan olisi laskettu vainajan mukana myös se kynä, jolla hän oli kehunut allekirjoittaneensa useita kuolemantuomioita. Päähenkilö arveli, että se kynä olisi jäljellä vielä sittenkin, kun viimeinenkin luunsiru olisi maatunut...
Totuus ei pala tulessakaan. Selväksi kirjassa tuli ainakin se, että kadonneiden omaisille todella on tärkeää saada tieto kadonneen kohtalosta. Päähenkilön äiti ei koskaan myöntänyt olevansa sotaleski. Niin kauan kun ruumista ei löytynyt, hänen miehensä oli elossa.
Mainio ja tärkeä kirja. Luulin, että kaikki olennainen olisi sotavuosista jo kerrottu.
60-70-luvn vaihteessa tämä mainittu Hietamies inhiosi oikein sydämensä pohjasta kaikkia rauhanaktivisteja ja silloin orastavaa yhteiskuntakriittisyyttä. Hietamies toimitti telkkuun humppaohjelmia ja tietääkseni piti Lappeenrannasta (Hietamiehen kotikaupunki) tehdä jonkinlaine suuri humppakaupunki.
No ei tarvinnut mennä kuin 30 vuotta niin tämä sama Hietamien muuttui itse niin sodanvastustajaksi ja kriitikoksi että. Aina ratsastetaan sillä mikä on milloinkin pinnalla.
Eikö ole hyvä, että joku kehittyy humppaveikosta kirjailijaksi?
Onko sodanvastustaminen nyt jotenkin muotia? Enpä ole huomannut. Olisin iloinen jos olisi. Taisi olla pikemmin 1960-70-luvuilla Vietnamin sodan aikaan. Hietamies myöhästyi siltä kierrokselta.
Mutta kirja kirjana. Tämä kirja oli hyvä. Voisin povata klassikoksi.
Olen aina pitänyt Heikki H:n kirjoista. Niitä on useita hyllyssäni. Näillä palstoilla olen joskus niitä naisia mollannut ja Heikkiä kehunut. Kiva että muutkin ovat löytäneet tämän kätketyn helmen. Menen heti kirjastoon varaamaan Sotatuomarin, koska en ole sitä vielä lukenut.
Mitä maailmankatsomukseen tulee, minusta Heikki Hietamiehessä on hyvin humanistinen pohjaviritys, joka tuskin on tarttunut liepeisiin missään takinkäännössä. Varmasti on ihmisiä, joiden mielestä 60-70-lukujen politikointi oli kiusallista ja ylilyövää.
Kun ihminen on alkuperältään toimittaja, joutuu leipänsä eteen tekemään yhtä ja toista. Hietamies nyt ajautui humpan keulakuvaksi, enkä häntä sen vuoksi jaksa ihailla. Mutta kirjailijana on perheen paras.
Hänen taustansa tietäen olisin kuvitellut hepun olevan kehno kirjailijaksi, mutta tuloshan näyttää hyvältä. "Sotatuomari" oli oikeasti hyvä kirja.