Mitä teette suurelle määrälle valokuvaalbumeja,

Melkein joka suvussa on hullu joka tekee sukututkimusta ja lukee dekkareita

Hae esiin ja anna sellai selle

Kansallisarkisto.

Liki täysin varma ja itekkin asiasta maininnut, kaatikselle vaan, jos joku ei erikseen älyä haikailla niitten perään. Tärkeimmät kuvat kai menneet aikojen kuluessa perintöken jaoissa tarpeessa oleville, mulla jäljellä just net pahvikuvat, joissa poseeravast ihmisistä ei kenelläkään ole mitään tietoa.

Samaan syssyyn kaatikselle joutaa metisinkin valokuva-arkistot. On siellä toki itelle tärkeitä kuvia, mutta noin valokuvina ne on arvottomia. Puhun siis paperikuvista.

Digikuvaa on paljon, parin kymmenen vuoden ajalta. Niissä sama juttu, mulle ehkä arvokkaita muistoja jne, mutta ei niitten perään kukaan huutele. Digikama siitä helppo hävittä, joitain muistitikkuja, romppuja kasa, jonkin verran kuvaa netissä. Mutta munkin kuvat hukkuu massaan, vaikka mikään mitä nettiin laitta ei periaatteessa häviä ikinä.

Nykyisin maailma hukkuu kuvaan. Mutta säilytysformaatit lyhytikäisiä, kuinka monella on romppuasema nykyisin läppärissä? Netissä kuvat tosiaan voi säilyä ikuisestikkin, mutta ne hukkuu massaan, jis kyseessä ole jotin aivan erikoista materiaalia.

Mutta jos tosiaan olettaa kuvien olevan kiinnostavia kenties, yhteyttä kansallisarkistoon. Kansallisarkisto tallentaa kaikenlaista materiaalia, Siellä kuvat digitoidaan ja arkistoidaan ja net on jälkipolvien käytössä . KUviin hyvä olla mahdollisimman paljon tietoa mukaan. Siellä ongelmaa suureta kuvien määrästä, ikuisesti tekemistä, ei ikinä tule valmiiksi. Mutta se suomen ja muutenkin historian kannalta tärkein ja varmin paikka vanhoille kuville.

Vaikka joku net kuvat haluais peria, ei ole ollenkaan varma, että sen jälkeen kukaan tulee niitä säilyttämään. Kandee tiedustella kansallisarkistosta, kiinnostaisko niiitä asia.

=DW=

Vahvasti tuntuu etten tee vanhoilla kuvilla mitään. Muutossa annoin lapsille sellaisen albumin, jossa oli pääasiassa heidän kuviaan. Tiedättehän kun oli vähän äitiyteen höpsähtänyt niin otti lapsista kuvia toinen toisensa jälkeen vähän joka paikassa. Samoin annoin vauvakirjat, joihin olin kirjoittanut ensimmäisiä hauskoja lausahduksia ja taas kuvia - tietysti.
Omat lapsuuskuvat ei kiinnosta yhtään, mutten ole vielä roskii nakannut. En haikaile menneen perään, en katsele kuolleen mieheni kuvia, enkä varsinkaan hänen perheensä. Perimmäisessä nurkassa ovat. Jos lapset eivät välitä, heittäköön sitten jälkeeni pois.
Vähän kuitenkin epäröin roskiin nakkaamista. Aloimme katsoa miehen kuoleman jälkeen kamoistaan hänen isänsä ja äitinsä hääkuvaa. Isoisoisä oli ihan yhden lapsenlapsen näköinen. On se kummallista, ehkä sittenkin lapsia tai lapsenlapsia kiinnostaa.

Annan albumien olla kaapissa. Joskus saatan katsella. Miksi ne pitäisi hävittää ?

Uudemmista digikuvista olen tehnyt Ifolorilla vuosikirjoja.

Ihan totta tuo ettei ole kirjoittanut nimeä , joskus tuottaa miettimistä.
Ennen oltiin paljon ulkomailla ja nyt kun katselen niitä kuvia niin en edes muista mistä maata mikäkin on. Sitten on joitakin vauvojen kuvia joista en tiedä kenenkä ne ovat edes , omani kyllä vielä tunnistan . Että silloin kun ottaa valokuvia niin luulee että tulee muistamaan kaiken niistä , vaan niin ei ole .
Vanhuus teettää kaikenlaista

Säilyttäkää. Osaa jälkipolvista voi kiinnostaa, merkatkaa jotain tärkeitä.
Minä siivosin vanhojen nuoruuden heilojen kirjeitä kymmenittäin polttouuniin. Imeliä olivat.

Annan olla albumit hyllyssäni.
Joskus niitä selailen ja muistelen menneitä.
On myös äitini albumeja muutama, joissa on kuvia omastakin lapsuudestani.
Jälkipolvi tehköön niille mitä haluaa. Nekin tosin niitä joskus selailevat ja siirtävät niistä kuvia koneelleen. Joskus pyytävät minua ottamaan joistakin tietyistä kuvista kuvia ja lähettämään heille.

Samassa pisteessä itse olen.Mitä nillä teen yksin asuvana 25vuotta jo?Joitakin katsellut,kuvat halistuneet ja roskiin. Mitä isopino jäljellä tarkoitus on laittaa irtonaisina hankkimiini metalisin pieniin matkalaukkuihin. Nimi päälle minkä suku haaran kuvia ovat ja antaa sitten sen suvun jollekin jäsenelle.Hän sitten saa päättä heitääkö roskiin vai säilyttää?pienet metaliset matkalaukut kuin rasiat.Myynistä löysin krääsä liike itis Kauppakeskus.Ihmiset kuvaa älypuhelin ja ei arvosta enää paperi kuvia. Hautaan kuvia en saa mukaan ja pieni koti ,turhaa tilaa viemässä.Todella kaikien kuvien vuosilukua ei muista,Koulu kuissa nimet jäänet taakse ihmisten.Itse voin muistaa sydämessäni ihmiset elämässäni ja ne jotka jo pois nukkuneet.Syy miksi laitaa metaliset pient matkalaukut.Johtuu sitä.Oma vanhasiksoni eläkelle jätyään,jo 82 v.Heitti kaikki kuvat pois,kysymättä haluako joku?Olin 11v.tyttö orvoksi jäädessäni.Olisin halunnut jotain kuvaa isä,äiti,lapsuus,kotini.Itsekästä siskoltani ettei kysynyt keneltäkään multakaan haluako kuvia?

Albumeja löytyy, joskus tulee katseltua.
Pikku hiljaa hävitän,
esim edellisten sukupolvien
matkailukuvat ovat saaneet mennä.
Seuraavaa sukupolvea tuskin kiinnostaa,
missä maissa heidän isovanhempansa seikkailivat.
Varsinkin kun kaikki on ilman tekstejä.

Oman historiani talletan, kokoan ja tekstitän.
Senkin teen ihan vain omaksi iloksi.

Muutamia vanhempieni arkistoissa olleita kuvia olen säilyttänyt ja kerännyt yhteen kansioon. Poikani lapsuuskuvia on kolme kansiollista, ne säästän ja ne jäävät luonnollisesti pojalleni. Tehköön mitä tykkää. Mutta lukuisissa, pa. muovitaskullisissa kansioissa, on kuvia "hullusta nuoruudestani" vaihtuvine poikaystävineen ja reissuineen. En halua niitä ulkopuolisten katseltaviksi, vaan jossain vaiheessa ne on pakko hävittää - mitähän jätettä ne ovat, kun energiajäte poistuu? Nuoruus kaatopaikalle! Tuoreemmat kuvat puhelimessa eikä niillä tee mitään, kukaan ei kaipaa tai katsele. Delete!

Minullakin 15 albumia. Joku aikanaan kantaa roskiin!

Vuosia sitten kopioin vanhat kuvat, muutama sata, skannerilla ja hieman parantelin kuvia kuvankäsittelyohjelmalla.

Tuohan ne kuvat muistoja. Tosin, oli paljon kuvia joissa poseerasi tutun näköisiä ihmisiä joiden nimet olen unohtanut:)

Minulla koko elämä kuvattu albumeihin . Koskaan ei tule katseltua. Muille vain roskaa!