Kyllä on silläkin suuri merkitys hyvän/huonon itsetunnon kehittymiseen miten koulussa toiset koulukaverit ovat kohdelleet. Jos jo niin varhaisessa vaiheessa huomaa ettei ole hyväksytty joukkoon, alkaa väkisinkin uskomaan että minussa on jotain vikana.
Lapsena tapahtunut koulukiusaaminen heijastuu joissakin tapauksissa aikuisikään saakka. Huomaan itsestäni että olen vieläkin syrjään vetäytyvä ja joskus erilaiset tilanteet toisten ihmisten seurassa ahdistavat.
Omat lapseni kärsivät nyt vuorostaan koulukiusaamisesta jopa siinä määrin, että vanhin poikani joka tänä keväänä päättää ala-asteen, ei ole hakenut tämän paikkakunnan yläasteelle. Hän aloittaa syksyllä yläasteen toisella paikkakunnalla.Yksi lapsistani on pullukka, joka saa kuulla siitä tasan tarkkaan JOKA PÄIVÄ koulussa. Myös tyttäreni valittaa, kun häneltä udellaan veljen painoa ym.ym... Tämä on omiaan murentamaan itsetuntoa.Olemme kaikki erilaisia, ja olkoon niin. Pidettäisiin sitä ennemminkin rikkautena kuin vikana.
Lapsena tapahtunut koulukiusaaminen heijastuu joissakin tapauksissa aikuisikään saakka. Huomaan itsestäni että olen vieläkin syrjään vetäytyvä ja joskus erilaiset tilanteet toisten ihmisten seurassa ahdistavat.
Omat lapseni kärsivät nyt vuorostaan koulukiusaamisesta jopa siinä määrin, että vanhin poikani joka tänä keväänä päättää ala-asteen, ei ole hakenut tämän paikkakunnan yläasteelle. Hän aloittaa syksyllä yläasteen toisella paikkakunnalla.Yksi lapsistani on pullukka, joka saa kuulla siitä tasan tarkkaan JOKA PÄIVÄ koulussa. Myös tyttäreni valittaa, kun häneltä udellaan veljen painoa ym.ym... Tämä on omiaan murentamaan itsetuntoa.Olemme kaikki erilaisia, ja olkoon niin. Pidettäisiin sitä ennemminkin rikkautena kuin vikana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
anna mulle kiusaajien nimet niin heistä ei enää ole haittaa noin viikon päästä,sillä leikkaan heidän kielensä irti!!!!
Se vaikuttaa, jos kiusataan. Sekin vaikuttaa, jos ei ole saman ikäisiä ympärillä. Mikä sitten on hyvä??
Itsekin olen kai normaali, mutta lienevät nuoremman iän yksin olemiset kotona/syrjimiset koulussa, jotka ovat vaikuttaneet alemmuudentunteeseen ja masentuneisuuteen.
Tämä on sosiaalinen kuilu... Nyt, tänä kesänä, olen päättänyt ponnistaa. Elämänenergian pitäisi näköjään lähteä itsestäni. Muutan elämääni, kun se on vielä mahdollista. Enää en tyydy kärsimään.
Se, mihin haluan itse kiinnittää huomiota, on: KENENKÄÄN ei tarvitse käydä elämässään läpi samoja vaiheita kuin minun! Haluan itse oppia kertomaan lapsille, että he ovat hyviä sellaisinaan, opettaa heitä positiivisiksi.
Niin no, kuka on oikea sanomaan toisen puutteista?
Jotain väärää jokaisessa, ei vähiten kiusaajassa!
näinhän se meneee.. Mua kiusattiin koko peruskoulun ajan ja vanha sanonta "ei haukku haavaa tee" ei todellakaan pidä paikkaansa!!! Olen nykyään täysin vainoharhainen, kuvittelen että kaikki ihmiset ajattelevat minusta negatiivisesti. muutin jopa peruskoulun jälkeen eri paikkakunnalle päästäkseni eroon haukkumisesta, mutta siitä ei ollut hyötyä, koska luulen kaikkien puhuvan minusta pahaa selän takana, tuntevat he minut tai ei. En luota itseeni ja uudet tilanteet/ihmiset pelottavat minua, esim. en uskalla soittaa edes postimyyntiin, pizzerioihin yms. Ennen työhaastattelua minun täytyy tsempata itseäni ja "harjoitella" tilanne etukäteen moneen kertaan.
En saanut itse tukea koulukiusaamiseen, ne harvat kaveritkin luulivat sen olevan vain harmitonta pilaa. Ehkä se kiusaajille olikin, mutta minuun se jätti elinikäiset arvet.
Moni ei tule ajatelleeksi, että ujous saattaa johtua juuri siitä että on ollut esim. koulukiusattu kuten minäkin olen. Se että on syrjään vetäytyvä, voidaan tulkita jopa niin että on YLPEÄ. Kukaan ei tule juttelemaan koska luullaan että tuo toinen ei halua, toisin kuitenkin voi olla.
Meillä oli lapset vuosia sitten leikkikoulussa. Toisten lasten vanhemmat olivat puheliaita, juttelivat opettajille kuin olisivat heidät aina tunteneet. Minä taas vähemmän otin osaa keskusteluun ja olin hiljaisempi. Meidän perhettä pidettiin kai outona ja lapsiamme alettiin tenttaamaan leikkikoulussa kotioloistamme, vietiin väkisin johtajattaren huoneeseen ja pidettiin kädestä kiinni ettei lapsi päässyt karkuun. Kiellettiin lapsia kertomasta kotona että heitä on tentattu. Tekivät leikkikoulusta myöhemmin epäilysilmoituksen sossuun, että ehkä meidän lapsia hakataan kotona henkarilla??? Asialla ei todellakaan ole mitään totuuspohjaa! Sossun papereista minulle myöhemmin selvisi, että minua oli pidetty leikkikoulussa TEENNÄISEN OLOISENA! Sen siitä saa jos ei ole yhtä sosiaalinen kuin muut.
kokea niin monen monta kertaa!!
"On siinä niin ylpeä likka.Aina nenä pystyssä kulkee.Tuskin tervehtii.Ei ikinä tule juttelemaan.
Mikäs sekin luulee olevansa?"
No,sen ainakin olen itse oppinut ymmärtämään että mikään ei ole sellaista kuin se näyttää ulospäin...
luokalla on /aina/yleinsä 1 jota kiusataan!....
Ujona suhtaudun toisiin arkoihin myötätuntoi-
sesti. Surullista kyllä, meidät ymmärretään usein väärin. Kunpa muut ymmärtäis, että me kaivataan seuraa, mutta tarvitaan rohkaisua puhuaksemme ja tuodaksemme esille hyvät piirteemme! Toisaalta ujoutta on vaikea tajuta, ellei siitä ole itse kärsinyt...Tsemppiä! :)
Kiusaaminen on toki usein traumaattista, mutta entisenä kiusattuna ymmärrät helpommin poikaasi. Juuri ymmärrystä ja rakkautta se tarvitseekin. Toivottavasti se tuntee todella olevansa hyväksytty edes kotonaan! Voimia teille molemmille!