Oli hilkulla, etten äänestänyt viime vaaleissa keskustaa.
Vaisto varoitti, ja oikeassa olin.
Keskusta ei lähtenyt oikeistohallitukseen, vaan jäi viher-vasemmistolaisten sosialistien kanssa oppositioon.
Maamiehen työtä arvostan, mutta todeta täytyy, että kauas on entinen maalaisliitto, nykyinen keskusta tullut alkujuuriltaan.
Joskus samaa maamiesjoukkoa kuului Suomen Mannerheimin johdolla (ja jääkärien + loppupelissä saksalaisten kanssa) pelastaneeseen valkoiseen talonpoikaisarmeijaan.
OLIN HILKULLA ÄÄNESTÄÄ KESKUSTAA
5
298
Vastaukset
- Anonyymi
Ei käynyt pienessä mielessäkään kepun äänestäminen. Olivat vasemmiston aisankannattajana sillä ehdolla että saivat soten suojatyöpaikat omilleen. Nyt sitten kuurotetaan oppositiossa ja kuvitellaan että kannatus nousisi. Turha on luulo.
- Anonyymi
Oletin, että keskusta rehtinä suomalaisena puolueena haluaa mukaan uuteen hallitukseen korjaamaan viime hallituksen sotkut.
Aikaisempina aikoina keskusta oli sitä mieltä, että "kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa oleminen" johtaa vaalitappioon.
Miten kävi viime hallituskauden jälkeen?
Takkiin tuli, ja rumasti.
Jospa rehti toiminta uudessa hallituksessa olisi johtanut keskustan uuteen nousuun talouden tervehdyttämisen myötä.
- Anonyymi
Olisi pitänyt kepun kuunnella kiltisti Paavoa. Vaan ei. Nyt ajavat päin seiniä ihan huolella.
- Anonyymi
Äiti lupas pullon keskustaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1274255
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233012Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132534- 462111
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2561699Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt461626- 321567
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201436- 281430
- 951211