Se oli sitä vapaata ja rentoa seitkytlukua. Olin kiltti perhetyttö, voi sanoa: tynnyrissä kasvanut. Nyt kuuskymppisenä muistelen niitä nuoruuden eka rakastumisia (niitä, jotka ei enää olleet pelkkiä haaveunia), tapasin montakin komeaa miestä ja käyttäydyin niin, niin typerästi silloin 17-19-vuotiaana. Vieläkin hävettää, kun muistelen niitä aikoja. Miten typerä olinkaan. Miksei voi olla viisas jo syntyessään? Jouduinkin hyväksi käytetyksi typeryyttäni. Mutta en myöskään osannut käyttäytyä ihan normaaleissa suhteen aloituksessa. Onko joku muu, joka häveten muistelee kömpelöitä ensi rakkauksiaan, jotka toivat vain sydänsuruja?? - Sitten, n. 23-vuotiaana ja sen jälkeen, asiat alkoivat jo sujua paremmin rakkausrintamalla, olen kokenut rakkautta, mutta nykyään elän yksin parin myrskyisän pitkäaikaisen suhteen jälkeen. Oi, niitä aikoja!
Nolot ensi rakkaudet
Anonyymi-ap
7366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei mitään kovin noloa, varmaan ihan hyviäkin tapahtumia, mutta mieleni kääntää ja muistaa vain kaikki edes pikkasen nolot jutut. Tekee kärpäsestä härkäsen. Ikävää, että muistaa vain ikävät jutut.
Kyllä itsekkin tunnen että olin kasvanut tynnyrissä sitä ei oikein tiennyt mistään mitään ihme ettei mitään vakavaa tapahtunut sen tyhmyyden kanssa, olis voinu ehkä joutua väärälle polulle, mutta muista että olin varovainen, en edes liftannut koskaan vaikka toiset tytöt niin tekivät. Enkä ottanut vastaan keneltäkään tupakkia vaan poltin omiani Uskon että juuri varovaisuuteen on pelastanut minut asioita mitä tapahtui tyttökaverille .ämutta auttamattoman tomppeli olin, kun katselee lastenlapsia niin ne tietää enemmän asioista mitä minä en tiennyt kun olin 18 vuotta .
Tiedä nolosta, mutta …
Olimme muutaman kuukauden kulkeneet käsi kädessä ja tanssineet lavalla ja suudelleet. Viimein sitten peiton alle, olimme ensimmäiset toisillemme. Poika laukesi ja oli järisyttävän hurmioitunut ja tokaisi päättäväisesti, Minä haluan heti saman tien uudelleen. Emme kumpikaan ymmärtäneet miksei se häneltä onnistunut. Asiaa ei koskaan myöhemmin käsitelty.
Minä ajattelen niin, että kaikki kokemukset ovat olleet tarpeen. Aika oli silloin se, mitä oli. Kuka sen määrittelee, miten milloinkin pitää käyttäytyä?
Eiköhän meillä naispuolisilla ollut selkärangassa se kodin ohje "kotiin ei ole tulemista maha pystyssä". Ei oikein viitsinyt kokeilla, pitikö uhkaus paikkaansa. Pojilla/miehillä tätä ei ollut.
Liftasimme rippikoulun jälkeen tansseihin pitkin Pohjanmaata, emmekä oikeastaan osanneet mitään pelätä. Eikä näistä kotona kerrottu.
Sydänsurutkin olivat mielestäni pieniä, jos vertaa aikuisuuteen.
Itsekin ajatelen kaikki kokemani hyvä tai huono on kasvattanut minua ihmisenä ja näen nenääni pidemälle.Tasan kun ei onnen kortit jaettu. Jäin orvoksi 11vuotiaana tyttönä. Ja ihan Suomi poika 18-19 v? Raiskasi minut. Tuntemaaton minulle,Mutta ystäväni veljen kaveri.Ystävä asui silloin Helsinki 70v.Asia jota häpesi syyllisti itseä.Mutta elämä jatkui.Tuli suuri rakkaus se ensi rakkaus..Siitäkin kauan aikaa. En kanna mukanani mitää.Oppinut elää hetkessä.Elämä on elämistä varten ei märehtimistä meneet.terv. pystymetsässä kasvanut Helsinki 70, Josta tie vei lastenkotin ymm.Maailmalle.
Nojaa, joitain teini-ihastuksia oli muttei sitä rakkautta. Yhden kanssa seurusteltiin jopa reilu vuosi muttei sekään ollut "sitä oikeaa".
Sitten pamahti, tapasin 19-vuotiaana miehen, jonka kosketus tuntui aivan erilaiselta kuin koskaan kenenkään muun. Olemme yhä yhdessä, juhlimme tänä vuonna 45. yhdessäolovuottamme
Nolous on väärä sana ensirakkaudelle.