Terhi 445C ja Honda BF20

Tuommonen paketti tuli hommattua uisteluun ja jigihommiin. Honda vuodelta 2016 LRTU malli eli kaukohallinnalla ja sähkökipillä. Heti ensimmäisellä kerralla ajaessa huomasin että koneesta ei saa ihan kaikkea irti. Terhin myyntiesitteen ja netistä löytyvien videoiden perusteella veneen tulisi nousta plaaniin ihan heittämällä jopa kolmen hengen kuormalla. Yksin ajaessa on selvä asia että takapainoinen vene tahtoo kulkea keula pystyssä mutta sitä asiaa korjailin asentamalla hydrofoilit kavitaatiolevyyn ja se paransi käyttökokemusta yksin ajaessa. Yksin veneessä ollessa se vaivoin nousee puoliplaaniin mutta kolmen hengen kuormalla kyntää noin 8-10 solmun vauhtia. Tyhjäkäynnillä kone kiertää ja naukuu kuin moottorisaha mutta vaihde päälle tuntuu kuln tehoja uupuisi reilusti. Vauhti kasvaa nopealla vaihdealueella noin puoleen kaasuun asti mutta sen jälkeen on ”tyhjää” eikä kierrokset tunnu nousevan. Kierroslukumittaria ei ole mutta kyllä sen korvalla kuulee että kone ei käy täysillä kierroksilla. Potkurina 4 lapainen 9 1/4 x 10.

Ajattelin lähteä purkamaan vyyhtiä helpoimmista asioista eli hommaan uudet tulpat, uusin polttoainesuodattimen ja polttoaineletkun välissä olevan tutin. Osaisiko joku kertoa seuraavia askelia mikäli nuo toimenpiteet eivät auta? Missä voisi olla vika?

1

322

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        119
        2440
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1582
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        648
        1039
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        972
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        916
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        720
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        710
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        706
      Aihe