Thanks sinulle että

olet elämässäni. Päivä taittuu yöhön lähettämättömän kirjeen lailla, kuorien peittämänä. Vanhat tavat nostavat päätään: sokaistu Kerberos ja minä join veden janooni ja särjin soittimeni tavoitellessani melodiaa joka tavoittaisi askeltesi kaiun. Puun värisevä varjo ovat ajatukseni, sinuun kiinnittyneet kuin eksynyt autiomaassa kangastukseen. Olen vain auringon luoma aavistus siitä mikä on elävää, todellista. Yksi kaksi kolme, lasken ja suljen silmäni; ne avautuvat sinun olemukseesi joka polttaa minua sinisellä liekillä sisältäpäin. Taas on sellainen hetki ajan käsivarsilla, kun teen ikuisen paluun minuutteihin kanssasi kaksin. Ne minuutit tuntuivat tunneilta ja ne minuutit tuntuivat sekunneilta, kun halusin tarttua käteesi kuohuvan kosken tavoin. Mutta ei se sovi. Siksi ajattelin mennä, juosta nopeammin kuin gaselli pakenee leijonaa. Yritin ensin vastustaa katseesi tuoksua kuin itsepäinen takorauta alasimen alla, jähmeästi, liikkumatta. Sitten murruin sanoiksi, jotka sulavat lumitähden lailla sieluni ikkunaan. Jää vain tyhjiä, kalpeasti kumisevia, sinne ja tänne harhailevia rivejä siitä, mikä ei ole minun.
20614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kaunista ap. Oikein kaunista.

Äänestä
  • Yritän sanoillani luoda kauneutta. Maailmassa on niin paljon rumuuttakin. Mutta eräs ihminen saa minussa aikaiseksi näitä. Ehkä vain laitan eteenpäin jotakin mitä olen saanut. Ap.

    Äänestä

On kyllä niin sekavaa settiä ettei ole tottakaan. Jälleen vailla minkäänlaista punaista lankaa.

Omg.

Äänestä
  • Tämä ei ollut proosakirjoitus. " Jää vain tyhjiä, kalpeasti kumisevia, sinne ja tänne harhailevia rivejä siitä, mikä ei ole minun.". Ehkä tietämättäsi sittenkin tavoitit jotain tekstistäni. Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä ei ollut proosakirjoitus. " Jää vain tyhjiä, kalpeasti kumisevia, sinne ja tänne harhailevia rivejä siitä, mikä ei ole minun.". Ehkä tietämättäsi sittenkin tavoitit jotain tekstistäni. Ap.

    En todellakaan, kun ei taaskaan päätä eikä häntää. Yrität liikaa väännellä sanoja niin tarkoitus katoaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En todellakaan, kun ei taaskaan päätä eikä häntää. Yrität liikaa väännellä sanoja niin tarkoitus katoaa.

    Se että sinä et tarkoitusta löydä, ei ole minun ongelmani. En kirjoita sinulle enkä sinusta. Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Se että sinä et tarkoitusta löydä, ei ole minun ongelmani. En kirjoita sinulle enkä sinusta. Ap.

    Älä välitä. Todennäköisesti heikkolahjaisempien kirjoittajien panettelua, taitaa olla yleinen vaiva luovalla alalla.

    Äänestä

Oijoi, naiselleko kirjoitat, nuorelle seireenin tavoin kutsuvalle, tummalle kuin syksyinen yö?

Äänestä

Kaunista, eikä vain sitä. Olet varmaan jo julkaisukynnyksen ylittänyt kirjailija.
Hän on elämässäsi jotenkin mutta ei tarpeeksi?

Äänestä
  • Kyllä, hän on elämässäni mutta ei tarpeeksi. Ei varmaan tule koskaan olemaankaan mutta tunteilleni en voi mitään. Ne ottavat aikansa ja niistä kirjoitan. Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä, hän on elämässäni mutta ei tarpeeksi. Ei varmaan tule koskaan olemaankaan mutta tunteilleni en voi mitään. Ne ottavat aikansa ja niistä kirjoitan. Ap.

    Mitäpä jos kirjoittaisit suoraan hänelle, kun hän kerran on elämässäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä, hän on elämässäni mutta ei tarpeeksi. Ei varmaan tule koskaan olemaankaan mutta tunteilleni en voi mitään. Ne ottavat aikansa ja niistä kirjoitan. Ap.

    Jos kirje on kirjoitettuna, mikset lähettäisi sitä hänelle? Onko jotain hävittävää?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mitäpä jos kirjoittaisit suoraan hänelle, kun hän kerran on elämässäsi?

    Tilanne on mahdoton sellaiseen. Ja muutenkaan en usko saavani vastakaikua. Tunteille ei kuitenkaan voi mitään, pakko ne on johonkin purkaa. Ap.

    Äänestä

Ei saa tuosta otetta. Kierretään niin kaukaa kertomatta. Lahjoja olisi, mutta ei halua tai rohkeutta paljastaa. Ei kovin koskettanut. Jää haaleaksi sanaleikiksi. Ei ollut proosaa, mutta ei runoa, ei tankaa tai haikuakaan. ?.
USKALLA.

Äänestä
  • Paljastelua on maailmassa tarpeeksi. Teen tekstissäni kuten oikeassakin elämässä, kiertelen kertomatta. En laita tänne mitään liian paljastavaa kaikkien revittäväksi. Ap.

    Äänestä

Uffaffaa

Äänestä

Sanataituri nainen.

Äänestä
  • Siis luepas tuo aloitus uudelleen.sehän on pelkkää sanojen vääntämistä ei vaadi erityislahjakkuutta😀

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siis luepas tuo aloitus uudelleen.sehän on pelkkää sanojen vääntämistä ei vaadi erityislahjakkuutta😀

    Sinä voit koska tahansa kirjoittaa itse paremman tekstin. Tee oma ketju. Ap.

    Äänestä

Tavoitan sinut täydellisesti, mutta en tiedä kenen nämä ajatukset ovat. Voisin sanoa saman, mutta hieman eri sanoin. Lumitähdet sulaa suolaisiksi kyyneleiksi, aurinko korjaa kiteiden sadon :)

Upea kirjoitus. Melkein vihaan tätä paikkaa tietäen olevani enimmäkseen poissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

olet elämässäni. Päivä taittuu yöhön lähettämättömän kirjeen lailla, kuorien peittämänä. Vanhat tavat nostavat päätään: sokaistu Kerberos ja minä join veden janooni ja särjin soittimeni tavoitellessani melodiaa joka tavoittaisi askeltesi kaiun. Puun värisevä varjo ovat ajatukseni, sinuun kiinnittyneet kuin eksynyt autiomaassa kangastukseen. Olen vain auringon luoma aavistus siitä mikä on elävää, todellista. Yksi kaksi kolme, lasken ja suljen silmäni; ne avautuvat sinun olemukseesi joka polttaa minua sinisellä liekillä sisältäpäin. Taas on sellainen hetki ajan käsivarsilla, kun teen ikuisen paluun minuutteihin kanssasi kaksin. Ne minuutit tuntuivat tunneilta ja ne minuutit tuntuivat sekunneilta, kun halusin tarttua käteesi kuohuvan kosken tavoin. Mutta ei se sovi. Siksi ajattelin mennä, juosta nopeammin kuin gaselli pakenee leijonaa. Yritin ensin vastustaa katseesi tuoksua kuin itsepäinen takorauta alasimen alla, jähmeästi, liikkumatta. Sitten murruin sanoiksi, jotka sulavat lumitähden lailla sieluni ikkunaan. Jää vain tyhjiä, kalpeasti kumisevia, sinne ja tänne harhailevia rivejä siitä, mikä ei ole minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu