Vanheminen ahdistaa

On hyvä välillä pysähtyä ja käydä ajatustasolla läpi tuleviakin elämänmuutoksia, valmistella itseään siihen, mikä varmasti tapahtuu joskus. Mutta tulevien jatkuva vatvonta tai niitä vastaan taisteleminen ei välttämättä johda mihinkään hyvään.


Itse tässä valmistan itseäni siihen tosiasiaan, että tulen kohta menettämään iäkkäät vanhempani ja siitä alkaa taas uusi ajanjakso minunkin elämässäni. Ahdistusta sekin ajatus minussa aluksi herätti, mutta mitä enemmän ja realistisemmin sitä tosiasiaa käsittelen, sitä luonnollisemmalta se lopulta tuntuu.

Ehkä sun kantsis tehdä samaa, puhua ja käsitellä niitä asioita, jotka sua juuri nyt ahdistaa. Kun saat purkaa tuntojasi ja kuulla muidenkin mielipiteitä ja ajatuksia asiasta, saatat päästä hyvinkin nopeasti ahdistusvaiheen yli ja oppia jopa nauttimaan muutoksesta, joka väistämättä tapahtuu meissä ja meidän ympärillämme.

Kyllä minä sanoisin että on aivan normaalia tuntea jossain vaiheessa ahdistuneistuutta omasta vanhenemisesta. Jos siihen tulee lisäksi vielä sairauden, raihnaisuuden ja/tai kuoleman pelko, ahdistus pahenee tietenkin. Ja tämäkin on mielestäni normaalia. Elämään nyt vain sattuu kuulumaan erilaisia kriisejä, niitä on jokaisella. Siinä kyllä on eroja, miten itsekukin yrittää päästä näistä kriiseistä. En rupea tyrkyttämään neuvoksi sitä, miten sain ratkaistua oman ikääntymiskriisini. Sen voin kyllä kertoa, että kauan kesti ja vaikeaa oli, mutta nyt vanhenen ihan kaikessa rauhassa enkä kaipaakaan nuoruutta. Sinulle taitaisi olla parempi, jos voisit kääntää niitä kelloja 5 vuotta eteenpäin. Pärjäile.