Mitä tehdä, kun tarkastaja kävi ja vaimo oli kotona yksivuotiaan kanssa eikä halunnut päästää kaljavatsaista äijää sisälle vaan sanoi jotain lastenhoidosta ja veti oven kiinni. Tv:tä meillä ei ole. Taustalla kuitenkin soi ilmeisesti CD:ltä jotain lastenlauluja, sillä muutaman päivän päästä tuli viranomaisilta kirje, jossa väitettiin, että meillä on televisio ja että "silmälasipäinen nainen tuli avaamaan oven, lähetys kuului ovelle".
Millä ton nyt todistat vääräksi!
Tulee ihan kafkamainen olo.
Millä ton nyt todistat vääräksi!
Tulee ihan kafkamainen olo.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Televisioluvan tarkastajaa ei tarvitse lainkaan päästää sisään.
Lain mukaan, jos tarkastaja haluaisi päästä sisään, hän tarvitsisi kotietsintäluvan.
No, hauskuus piilee siinä, että televisioluvan tarkastamista varten ei voi saada kotietsintä lupaa, koska epäilty rikos on niin lievä.
No joo ei varmaan sinusta ole kovin hauskaa. Ei sinulla pitäisi mitään todistustaakkaa tässä asiassa olla. Oletkos soittanut sinne virastoon ja selvittänyt asiaa. Jos ei mene jakeluun niin tee rikosilmoitus. Niin minä tekisin, mutta olenkin vain maallikko. Ainii muista sitten kertoa kuinka kävi?
Joo, ei oo kivaa.
Vaimo soitti "uhkakirjeen" allekirjoittaneelle virkailijalle, kun se tuli vaimon nimellä. Ko. virkailija oli tietysti poissa, mutta joku toinen selvitti, että asiaa käsittelee seuraavaksi sitten joku "lautakunta" tai jotain sinnepäin.
Mutta mitäpä ne voi/haluaa tehdä, kun tarkastaja on laittanut papereihin, että "lähetys kuului ovelle"?
Millä helv... minä voin tietää, mitä siellä tarkastajan päässä kuuluu!
Rikosilmoitus. Kuulostaa aika raskaalta prosessilta. En tiedä jaksaako.
Tuohon se kai pitkälle perustuukin
Jaksatko maksaa 200 euroo vuodessa ei mistään vai alatko hoitamaan asiaa. Jos sinulla on kotivakuutus, johon kuuluu oikeusturva kannattaisi selvittää kattaako se tällaiset asiat. Voisit laittaa lakimiehen sitten asialle niin ei tarvitse itse tapella ja täytellä kaavakkeita.
tarvi tehdä yhtään mitään. Ei sinun tarvitse todistella mitään. Toi on täysin turhaa vauhkoomista.
Kun virkamies tekee virheen, on oikeusvaltiossa nimeltä Suomi näyttövelvollisuus kansalaisella.
Et tiedä mistä puhut.
..päätöksestä. Asian käsittelee ensin Viestintävirastiosisäisesti. Jos sieltä saapuva päätös ei miellytä, voit valittaa asiasta Hallinto-oikeuteen, ja käsittely siellä on maksuton. Mikäli HO:n päätös on myös sinulle kielteinen, voit vielä valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta sillä asian käsittely maksaa 200€. Rikosilmoitusta asiassa ei kannata tehdä, koska se ei täytä minkään rikoksen tunnusmerkkejä. Mitä tapaukseesi tulee, Hallinto-oikeuden päätöksiä on useita samankaltaisista tapauksista kuin sinulla, ja ne pääsääntöisesti on tuomittu Viestitävirastolle suotuisiksi. Eli vaikka täällä kerrotaan että tarkastajaa ei tarvitse päästää sisälle, ko.tapauksissa, joissa oletettu tv kuuluu ovella ja henkilö vetää oven kiinni, tai ilmoittaa ettei päästä tarkastajaa asuntoon tilanetta toteamaan, vetoaa HO päätöksissään lakiin, ja katsoo että henkilö joka näin on menetellyt, on estänyt viranomaista suorittamasta hänelle määrättyä tehtävää. Eli etsi muutama HO:n päätös ja lue niistä, eli huonolta näyttää tapauksessasi.
Kiitos, tuossa oli jo paljon uutta tietoa. Täytynee vilkaista HO:n ratkaisuja.
Tosin lopputuloksen kannalta ei mitään uutta. Arvasihan tuon, että jos tarkastaja kuulee lastenlauluja, niin tv:hän se siellä. Ja lautakunnat ja oikeusasteet uskoo tietysti virkamiestä, kun tämän sana on kansalaista vastaan. Miten muutenkaan se voisi olla? Syytänkin nyt vaimoa siitä, että ei niitä viranomaisia pidä mennä tökkimään oven välistä pois vaikka lapsi juoksee vapaana toisessa huoneessa. Olisi pitänyt kuunnella yhdessä tarkastajan kanssa biisi loppuun (tai koko levy) ja todeta, että onhan se cd, eikö vaan? Jos siis ei halua nöyryyttävää tupa-kaappi-siisteys-tarkastusta äijänkörilään toimesta.
Niin se olisi viisainta. ELi kun "Smoke on the water" kajahtaa ämyreistä, niin ei voi tarkastaja väittää,että taustalla on Salkkarit.Varsinkin sinun tapauksessa, kun ei ole mitään salattavaa. Ymmärrän ko. käytöksen kyllä, jos siellä oikeesti pauhaisi telkku takana. Mutta voithan aina valittaa,pari ekaa kierrosta ei maksa kuin omaa vaivaa, ja saat ainakin yli vuoden maksu-aikaa laskullesi. Hallinto-oikeudessa tarkastajalla ei muuten ole viranomaisasemaa, vaan siellä jutut ratkotaan ihan sana sanaa vastaan periaatteella.
Itse saimme muutama vuosi sitten aiheettoman maksumääräyksen tv:n luvattomasta katselusta. En viitsi kertoa tapauksen yksityiskohtia, mutta tv-kyttä oli "nähnyt" jotain, mitä ei oikeasti ollut olemassakaan.
Ensin valitus silloiseen telehallintokeskukseen, jossa ei kerta kaikkiaan ollut mitään inputtia. Puhelimen päässä oli joku saatanan ämmä, joka vaikutti lähinnä lappuliisan ja ameeban kimeä-ääniseltä risteytykseltä. Kirjallinen valitus tuli luonnollisesti bumerangina takaisin.
Ja eiku hallinto-oikeuteen. Käsittely kesti tolkuttoman kauan ja samaa asiaa piti toistella kerta toisensa jälkeen. Telehallintokeskus piti sitkeästi kiinni omasta kannastaan eli luotti sokeasti tv-poliisin sanaan.
Voitimme jutun. Pelastuksena oli ehkä se, että television "nähnyt" tv-gestapo oli se poliisi, joka ei osannut kirjoittaa. Jumalauta että kuulkaa oli säälittävän näköinen räpellys se lappu minkä se ääliö oli kirjoittanut telehallintokeskukselle. Uskomatonta miten huonosti kirjoittavia ihmisiä tässä pakollisen peruskoulun maassa voikaan olla.
Tsemppiä. Älä anna periksi. Joudut näkemään vaivaa, mutta tärkeintä on, että se kyttä joutuu miettimään tekosiaan. Muutoin sama meininki jatkuu ja monet muutkin joutuvat kärsimään. Nostan hattua sinulle jos hoidat homman kotiin ja jätät jätkän raapimaan pallejaan. Pari samanlaista juttua sun lisäksesi ja jätkä pääsee sinne minne kuuluukin eli kilometritehtaalle. Anna palaa!
Noin yleensäkin kun viitataan johonkin tuomioistuinten ratkaisuihin tai vaikka lainkohtiinkin niin suotavaa olisi liittää mukaan linkki lähteeseen. Tai edes kertoa mikä päätös ja miltä vuodelta, tai mikä laki ja mikä pykälä.
Selailin tossa äkkiväkkiä läpi muutaman vuoden hallinto-oikeuksien päätöksiä enkä löytänyt kuin yhden jutun missä oli käsitelty tv-maksu asiaa. Nimittäin:
Vaasan HAO
Diaarinumero: 00367/00/5630
Antopäivä: 04.09.2000
Lähde: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2000/20002078
"Hallinto-oikeuden päätöksiä on useita samankaltaisista tapauksista kuin sinulla, ja ne pääsääntöisesti on tuomittu Viestitävirastolle suotuisiksi."
Eli missä ovat nämä useat päätökset??
niin. toiset eivät osaa kirjoittaa, toiset ilmaisevat itseään muuten sivistymättömästi.
Se on juuri niin kuin julle sanoi.
Kuulohavainnon jälkeen, oli se oikea tai väärä, mutta tarkastajan allekirjoittama, todistustaakka on sinulla. Suosittelen valittamista ensin Viestintävirastoon ja sitten Hallinto-oikeuteen, usko pois, joudut viemään asian loppuun asti. Onnea matkaan, itselläni tuli turpiin.
Tarkastajan sana ja äänihavainto (joka oli täyttä potaskaa, by the way) painoi enemmän kuin allekirjoittaneen perustelut. Luonnollisesti nämä asiat päättyvät yleensä Viestintäviraston voittoon.
good luck!
Näissä jutuissa "kaverille kävi näin..." on parempi tietolähde kuin "wannabejuristin" missä linkki blaa blaa blaa....
Nyt täytyy lopettaa, muuten rupean siirtämään vitutusta viattomille...sori xena :)
On se ihmeellistä kyttäämistä, vanhanaikainen systeemi. Tarkastaja ei voi tulla kotiin noin vain. Ketään ei tarvitse päästää omaan kotiinsa nuuskimaan. Kyllä tv lupasäädöksiä pitäisi uudistaa. Pois koko juttu ja verovaroista nekin rahat, kyllä rahaa löytyy vaikka jonkun maan suolakaivoksiin jos niin halutaan. Tämäkin pitää haluta, lupamaksu on vanha kiviriippa ihmisten kaulassa!.
Eikö tv-tarkastajalla pidä olla konkreettisia todisteita jos väittää että asunnosta on kuulunut televisioon viittaavia "ääniä". Vai riittääkö muka sana vaan?