Lattiakaivo haisee

MITÄ TEEN???

Asun v.1998 rakennetun kerrostalon 3/6 kerroksessa.

Jo noin 1,5 vuoden ajan on kylpyhuoneen lattiakaivo haissut. Se haisee mielestäni jonkin verran lähes päivittäin, joinain päivinä kylläkään ei lainkaan. Sitten taas joinain päivinä haju on aivan käsittämättömän voimakas ja paha!

Huoltomies on käynyt 3-4 kertaa. Kaivoa on pesty, muta haju tulee jostain "syvemmältä" tai muualta kuin siitä parinkymmenen sentin matkalta mikä näkyy kun ritilän nostaa.

Käyn joka aamu suihkussa mutta illalla kotiin tullesani kaivo on ilmeisesti jo ehtinyt kuivua sen verran että hajua tulee. Juoksutan melkein joka ilta vettä sitten "turhaan" että saan hajun pois.

Huoltomies sanoo että jos asia hoidettaisiin se maksaisi aivan tolkuttoman paljon ja vähättelee ongelmaani. Hän on ehdottanut että kaataisin ruokaöljyä lattiakaivoon veden haihtumisen estämiseksi, mutta en tiedä kuinka järkevää se on ja joka päiväkö sitä pitäisi suihkun jälkeen sinne kaadella???

Osaako joku neuvoa mitä tekisin? Alan olla hajuun tosi tympääntynyt!

7

5672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saman kokenut

      Kerrostalossa on normaalista päällekkäisten asuntojen pöntöt kytketty samaan pystyviemäriin.
      Kun pönttö vedetään, syöksyy putkea pitkin alas säiliöllinen vettä ja muuta.
      Alaspäin syöksyvä vesi saa aikaa alapuolellaan ylipainetta ja yläpuolellaan alipainetta.
      Tätä alipainetta varten viemärin pystylinja jatkuu usein katolle saakka, josta alipaineen korvaamiseen tarvittava ilma tulee viemäriin.
      Jos tätä korvausilmaa ei jostain syystä pääse tulemaan viemäriin tarpeeksi kevyesti, imaisee syntyvä alipaine samaan pystyviemäriin kytketyn lattiakaivon hajulukon tyhjäksi.
      Oma kokemukseni on vanhemmasta talosta ja ongelma ilmeni talvella kun viemärin pystylinjan korvausilmaputki jäätyi umpeen.
      Asia korjattiin tuolloin asentamalla korvausilmaventtiili talon ullakolle ja poistamalla putki katolta.
      Venttiili päästää ilmaa viemärilinjaan mutta ei päästä hajuja sieltä pois.

    • Hiusköydestä

      Jossain sairaaloissa ym. on havaittu joskus vesilukosta roikkuvia, hiuksista ym. romppeista muodostuneita köysiä, jotka lapponaan imevät vesilukot kuiviksi. Näin on saatu ilmastoinnin tarvitsema korvausilma tulemaan viemäriverkon kautta. :o)

    • tahvo

      siihen lattiakaivon päälle ja painoksi muoviämpäri vettä puolillaan. Ei tule turhan tyyriiksi!
      Kotiin tultuasi kumoa vesi lattialle ja nappaa se muovipussukka poies.

      vanhempi ilmajarrumies VR

    • näin tapahtunut

      että lattiakaivoa on jouduttu puhdistamaan rassitulpan kautta ja tulppa on jäänyt löysälle. Tälläinen vika on monesti ollut kun rassitulppa on punainen muovinen, joka kiristetään meisselillä. Jos näin on, se on helppo kädellisen itse laittaa kunnolla kiinni.

      • alkuper.

        katsoa. Muistaakseni en ole mitään punaista siellä nähnyt.

        Kiitos kaikille vastauksista. Seuraavan kerran kun haju on mojova ja kutsun huoltomiehen paikalle niin osaan vinkkienne perusteella ehdottaa hänelle jotain toimintamallia.


      • kaivo
        alkuper. kirjoitti:

        katsoa. Muistaakseni en ole mitään punaista siellä nähnyt.

        Kiitos kaikille vastauksista. Seuraavan kerran kun haju on mojova ja kutsun huoltomiehen paikalle niin osaan vinkkienne perusteella ehdottaa hänelle jotain toimintamallia.

        Mä avasin ja puhdistin oman kaivoni ja sen jälkeen alko haisemaan...no sehän kansi ei ollut tiiviisti kiinni eli sieltä hajut falskasi mun kylppäriin. Eli kokeilet noin kymmenen kertaa laittaa sen kannen siihen paikalleen tiiviisti (myös se alempi osa, ei vain ritilä) ja jos ei millään hajut vähene ni saattaa tiiviste olla sökö. Jos tiiviste on huono niin pyydät huoltomiestä asentamaan uuden.


    • Eerika-1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      220
      3279
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2776
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2419
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      63
      1869
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1830
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1622
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      945
    Aihe