Minulla paha sukurasite ja heikentynyt sokerinsieto muutama vuosi sitten (2h arvo 8.0), siksi seuraan sokereita. Olen laihduttanut 15 kg ja tehnyt mittavan elintapamuutoksen ja vuosi sitten tehty sokerirasitus oli normaali. Nyt olen mitannut taas viikon 4 x päivässä, paastot on 5.3-5.9, ruokailujen jälkeen olleet 5.5-5.8, joskus muutaman pykälän päälle kuuden, harvemmin kuitenkaan. Voiko näistä päätellä mikä tulisi olemaan pitkäaikaissokeri?
Olen mittaillut muutaman kuukauden välein viikon mittaukset tilannetta seuratakseni ja välillä satunnaisesti. Aiempien viikkomittauksien aikana tänä vuonna olen saanut matalampia arvoja, paastot 5.0-5.3 ja ruokailun jälkeiset yleensä korkeintaan 5.5.
Nyt järkytyin, kun mittasin välipalan jälkeen, söin omenan ja täysjyväpaahtoleivän jossa kurkkua päällä, arvo oli 6.7! Ruokailuissa syön ruisleipää, maitoa, perunaa enkä koskaan ole moisiin arvoihin päässyt. Kerran tuli arvoksi päälle 7 kun olin käynyt runsaassa noutopöydässä missä jälkiruoat ym. Pitääkö tässä alkaa jo valmistautua diabetesdiagnoosiin, kun arvot ovat kohonneet ja tuollaisesta välipalasta tulee noin korkea lukema. Mielestäni paastot saisi olla alhaisempiakin. Ottaa päähän.
Vielä, kuinka pitkäkestoisia ovat nuo kotimittarit, minulla on ollut nykyinen kaksi vuotta eikä ole kalibroitu mitenkään. Voiko näyttää väärin? Ollut muutaman kerran vähän kummallisia mittauksia, kerran mittasin ja tuli 7.8, toisesta sormesta 6.3. Kerran mittasin kun oli runsas kahvipöytä, oli tunnin päästä 7.5 ja kahden tunnin päästä 5.4. Voiko noin nopeasti laskea? Takuu näkyy olevan juuri kaksi vuotta, alkavatko sitten sekoilla?
Pitkäaikaissokeri, kotimittarit
9
803
Vastaukset
- Anonyymi
Keskimääräisell verensokerilla ja veren pitkälläsokerilla on jonkinlainen yhteys.
En löytänyt kaavaa, mutta tässä on taulukko https://www.diabeteschart.org/bgc10.html - Anonyymi
Eri sormista mitatessa tulee todennäköisesti eri arvot. Jos haluat tarkistaa mittarisi näyttämien hajonnan, ota pari, jopa kolme mittausta samasta pisarasta verta. Silloinkin eroja on, koska kotimittareiden tarkkuus ei ole kovin kummoinen.
Kun maksa ja haima toimii kunnolla, verensokeri pitääkin laskea parissa tunnissa lähes ennen ateriaa otettuun arvoon.
Ns. pitkän sokerin saa mittautettua jopa eräissä apteekeissa ja kaupalliset laboratoriotkin voivat mitata sen ilman lähetettä jos et saa mittausta terveyskeskuksen kautta. Pitkä sokeri on yleensä se ratkaiseva arvo jonka perusteella viimekädessä asetetaan diabetesdiagnoosi. - Anonyymi
Minusta ihan terveen ihmisen vaihtelua syömisen mukaan.
Sitten kun paastoarvo menee toistuvasti yli 7, on aika aloittaa lääkitys. Terveellinen syöminen kuuluu kaikille, niin diabeetikoille kuin muillekin.
Minusta aloittajan sokeriarvoilla olisi parasta rauhoittua, heittää jatkuva sokeriarvojen kanssa puuhailu pois ja elää ja nauttia kesästä. Minäkin suosittaisin pitkän sokerin mittautusta.
- Anonyymi
Pyysin ja sain pitkäaikaissokerikokeen, tulos oli 30. Siis normaali ja ei edes lähellä ylärajaa. Samalla katsottiin paasto myös verinäytteestä, oli 4.9! Omalla mittarilla 5.6. Ehkäpä tosiaan nyt rauhoitun ja jatkan kesästä nauttimista ja hyviä elämäntapoja . Ehkä hankin myös uuden mittarin jossain kohtaa.
Jos asia huolestuttaa niin mittauttaisin pitkän sokerin muutaman vuoden välein. Kakkostyypin suurin riskitekijä on lihavuus joten painonhallintaan kannattaa kiinittää huomiota.
- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Jos asia huolestuttaa niin mittauttaisin pitkän sokerin muutaman vuoden välein. Kakkostyypin suurin riskitekijä on lihavuus joten painonhallintaan kannattaa kiinittää huomiota.
Joo eipä tätä sukurasitetta pääse pakoon. Ja ikää kuitenkin jo kuusikymmentä kohta niin ei ainakaan parane. Muutaman vuoden välein täytynee arvoja tarkistella.
- Anonyymi
Se on jo aika kova sana jos pitkäsokeri on noin hyvissä lukemissa. Kaikki lihavatkaan eivät sairastu kakkostyypin diabetekseen, pitää olla siihen geneettinen alttius. Tämä geneettinen alttius lienee kuitenkin yleistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931382
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52771- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253647Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584