Keskusta kokoontuu pohtimaan pyyntöä istuntotauon keskeyttämisestä

Anonyymi-ap

"Kurvisen mukaan kokouksessa päätetään, pyytääkö keskusta virallisesti puhemies Jussi Halla-Ahoa (ps) kutsumaan eduskunnan koolle. Viime päivinä useamman oppositiopuolueen johtaja on kertonut olevansa valmis keskeyttämään istuntotauon, jotta valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) luottamuksesta voitaisiin äänestää."

"Kurvisen mukaan Halla-Aho teki kysymyksestä ”teknisen”, ja siksi keskustan eduskuntaryhmä nyt kokoontuu.

– Kun puhemies teki tässä tällaisen väistön, niin kokoonnumme nyt sitten ryhmän kesken, Kurvinen sanoo HS:lle.

Kurvinen uskoo, että eduskunnan kokoontuminen voisi olla myös hallituksen ja pääministeri Petteri Orpon ”edun mukaista”.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16e30370-9ad3-47a2-aac5-5744e0e0391f

Palstan kommunistia hokevilla on syytä lukea myös seuraava linkkijuttu kokonaisuudessaan. Poliittisilla valheilla on lyhyet jäljet, kuten esim. Keskustan ja vaikkapa demareiden nimittelemisellä kommunisteiksi.

"Sivistysporvariston katoaminen on yksi syy siihen, että äärioikeistolainen ajattelu pääsee leviämään. Ajatellaan yhä enemmän omaa menestystä, pääsyä paratiisisaarelaisten kunnioitettuun joukkoon. Muut ihmiset nähdään tuotannontekijöinä, hoitajina ja siivoojina. Ei enää tasavertaisina hyvin voivan yhteiskunnan jäseninä, joista pidetään huolta vaikeinakin aikoina.

Pelko leimautumisesta vasemmistolaiseksi on yksi vahva syy, miksi moni ei nouse vastustamaan väkivaltaistakaan äärioikeistolaista retoriikkaa. Natsimieliset käyttävät tätä taitavasti hyväkseen, kommunisti ja kulttuurimarxisti kuulee olevansa lähes jokainen, joka uskaltautuu kommentoimaan perussuomalaisia tai äärikokoomuslaisia vastaan.

Väkivallan pelko on myös ihan perusteltu syy pysyä hiljaa. Vasarapersujen myötä yhä ajankohtaisempi."

https://reijaharkonen.com/2020/09/22/perussuomalaiset-on-vaarallinen-aarioikeistopuolue/

12

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomessa on ollut yksi vaarallinen ääriliike eli Punakapina 1918.

      • Kurvisen motiivi on vain ja ainoastaan että Maalaisliitto pääsisi hallitukseen Kokoomuksen kanssa.
        Vittu hei. Käsittääkseni Jussi päättää kutsutaanko Eduskunta koolle eli kesäloman jälkeen alkaa Suomen saneeraaminen kuntoon.


      • Anonyymi

        Kankaanpääkäisiä äärioikeisto natseinon nytkin vangittuna terrorismi aikeista ..
        Jos orpo olisi mies , niin hajottaisi hallituksen , Natsien paapominen saa loppua nyt .


      • Anonyymi

        Painukaapas Pankkomajurin kanssa hoitoon, yhdessä! Nyt on vuosi 2023 ja te lahopäät nillitätte yhä yli sadan vuoden takaisella nujakalla, jonka sai aikaan pikkuruinen kommunistiklikki.

        Nyt on toisenlaiset uhanaiheet.

        https://supo.fi/aarioikeistolainen-terrorismi


      • Anonyymi kirjoitti:

        Painukaapas Pankkomajurin kanssa hoitoon, yhdessä! Nyt on vuosi 2023 ja te lahopäät nillitätte yhä yli sadan vuoden takaisella nujakalla, jonka sai aikaan pikkuruinen kommunistiklikki.

        Nyt on toisenlaiset uhanaiheet.

        https://supo.fi/aarioikeistolainen-terrorismi

        Nujakka? Kyseessä oli kapina laillista esivaltaa ja hallintoa kohtaan!
        Vielä Kemissä 1949 yritettiin samaa. Kiitos Sapeli Simonen.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Nujakka? Kyseessä oli kapina laillista esivaltaa ja hallintoa kohtaan!
        Vielä Kemissä 1949 yritettiin samaa. Kiitos Sapeli Simonen.

        Laillinen esivalta ja tyhmyys yhdistettynä. Samanlaista piittaamattomuutta havaittavissa tänäkin päivänä, hallituksessa.


    • Anonyymi

      Purran tekisi mieli ampua aseella lähijunassa ,, tappaja natsi Breiviik ihailee esikuva Halla-ahoa ..

      • Anonyymi

        Päistään täysin pimeää sakkia ja tuollaisia istuu eduskunnassa sekä hallituksessa. Mikä he.vetti on mennyt näitä äänestäneiden korvien väleissä pieleen?


    • Anonyymi

      Voi hyvänen aika sentään, miten hullua porukkaa siellä eduskunnassa istuukaan. Yksi unelmoi ampua kanssamatkustajat ja toiset hakkaa vasaralla pään hajalle.
      Mikä teihin on mennyt, kun tuollaisia hulluja äänestätte ???!
      Ei koira karvoistaann pääse on vissi sanonta.
      Eroa Purra ja mene hoitoon, ennen kuin toteutat unelmasi.

    • Anonyymi

      Kekkosen aikaa Keskusta ei saa takaisin ja sen liittyminen tai valuminen sosdem-puolueeseen voi olla aivan hyvä asia

      Pietarin maitotuotteet eivät käy kaupaksi eikä perheviljelijöitä enää ole
      eikä kaupunkilaista kiinnosta vanhanaikaisen porukan moraaliposeeraus
      rasismilla yhtään tippaa kukaan ei usko

      • Anonyymi

        Antin on vaarallista mennä liian lujaa "kurveissa",, voi vaikka suistua oikealta tieltä.

        Kun kannatus on tuota luokkaa,,myös vassaripuolueilla,, pitäs miettiä myös omia virheitä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      840
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      482
    Aihe