Kastroinnin jälkeen

kudosneste

Koirani kastroitiin 2 viikkoa sitten. Ell sanoi, että kivekset voivat olla turvoksissa pari päivää leikkauksen jälkeen. Tikit poistettiin eilen saman ell toimesta, ja kivekset ovat tuplasti suuremmat kuin ennen leikkausta. Pelkäsin jo tulehdusta, mutta ell mukaan kyse "vain" kudosnesteestä, mikä on kerääntynyt pusseihin. Antoi varuiksi antibiootteja 5 päiväksi, sanoi että saattaa mennä pitkäänkin, ennen kuin pienentyvät normaaleiksi. Onko kellään muulla tällaista kokemusta leikkauksen jälkeen? Koirani on täysin normaali, pirteä, leikkisä. Ei siis lainkaan kipeä.

6

13923

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sadi

      Olin työharjoittelussa pieneläinklinikalla, ja siellä ainakin sanottiin ohjeeksi huuhdella leikkaushaavaa lämpimällä vedellä ja hieroa/puristella kivespusseja kevyesti, että sinne kertynyt neste tulee ulos. Joskus jätettiin yhden tikin paikka auki että neste pääsee valumaan ulos.

    • ei ollut

      Meillä ei ollut turvotusta lähes ollenkaan leikkauksen jälkeen. Leikkauksen jälkeen illalla olivat samanlaiset kuin ennen sitä ja seuraavana iltana kivespussit olit litistyneet tyhjäksi nahkapussiksi. Nyt ne on litteät ja kuivat ja se on vaan sellainen nahkalärpykkä jalkojen välissä.

    • Zero

      Meillä tehtiin sama toimenpide vajaa 2 kk sitten. Seropipoika on n 1,5 v. Leikkaus sujui hienosti ja myös paraneminen. Ell leikkasi samalla pussit kokonaan pois ja sanoi sen olen parempi ratkaisu juuri siksi ettei pussit kerää nestettä ja verta eikä siis tule turhia tulehduksia. Leikkauspäivä oli tiistai, torstaina otettiin puristusside pois (tikit oli itsesulavia) ja viikon päästä päästiin jo normaalille lenkille. Varmuuden vuoksi siteen poiston jälkeen oli 5 päivän antibioottikuuri.
      Toivottavasti hukkasi paranee nopeasti!

    • koiruliinilla

      olivat pussit aika turvoksissa leikkauksen jälkeen. Muistaakseni viidentenä päivänä leikkauksesta kiikutin sen jo eläinlääkäriin, joka sanoi, että ovat ihan ok(turvotus laskikin sitten parin päivän aikana).
      Tosin, koirallasi on toimenpiteestä jo kaksi viikkoa. Kannattaisikohan antaa se kuuri? Oliko Kefavet-kuuri vai minkä määräsi?

      • alkuper

        Kuuri on toki jo menossa hyvää vauhtia, antibioottina Rilexine 600mg. Lähinnä kyselen täällä, että onko kellä muulla ollut nimenomaan tätä kudosnesteongelmaa, eli pelkästä normaalista leikkausturvotuksesta ei ole kyse. Itse asiassa ei ne niinkään turvoksissa ole, roikkuvat vaan "melko löysinä" mutta silti tuplasti suurempina kuin ennen leikkausta. Mutta onneksi koira täysin terveen oloinen, äsken juuri leikimme pihalla luun kanssa jalkapalloa :)


    • Anonyymi

      Lauantaina kastroitiin ja tänään kivekset entistäkin kookkaammat, ab.kuuri menossa...kiitos kommenteista, jiten odotteken tuldvaa rauhallisin mielin 🐕👍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe