Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mainehaitta

Anonyymi-ap

Voiko joku avata hiukan enemmän mitä "mainehaittaa" Riikka Purran kirjoitukset aiheuttavat Suomelle!? Itse en näe minkään maan "maineessa" mitään merkitystä mihinkään.
Tämä tuskin kuitenkaan vaikuttaa mitenkään esimerkiksi sijoituksiin Suomeen, eikä ulkomaisten sijoituksilla Suomeen ole muutenkaan mitään positiivisia vaikutuksia vaan ennemminkin negatiivisia. Käytännössä kaikki ulkomaalaisten sijoitukset Suomeen ovat Suomalaisen tietotaidon ja innovaatioiden hyväksikäyttöä/varastamista, josta verotulotkin ovat minimaalisia koska kaikki tuotto viedään ulkomaille kaikenlaisina konserniavustuksina ja korkoina emoyhtiöille, joten parempi ilman niitä. Kaivannaisteollisuus näistä paras esimerkki.'

Mitä taas tulee kaikenlaisiin "ihmisoikeuksiin" tai muihin vastaaviin, niin mikä olisi parempi isänmaalle kuin se, että tämä torppaisi edes osan Suomeen tulevasta turviksien virrasta.

Asian vierestä joku voisi kertoa mitä hyötyä/iloa on toisista kulttuureista Suomessa!? Jos joku haluaa toista kulttuuria nähdä, niin menköön itse katsomaan niitä sinne toisiin kulttuureihin.

38

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä tuo Saramo tuossa huuteli että 100000 on allekirjoittanut adressin Purran erosta. Mitäs demokratiaa se on että poliittiset vastustajat yrittävät kampittaa demokraattisesti valitut vallanpitäjät. Mitäs sossut, vasemmistolaiset ja virheet sanoisivat samassa tilanteessa? Eroaisitteko kiltisti kun vaikka 300000 kirjoittaisi adressin teidän erottamiseksenne? Tuskin.

      • Anonyymi

        Näin helppoa se on tänä päivänä horjuttaa demokratiaa. Tehdää muutama rivi koodia ja saadan äkkiä vaikka minkälainen määrä adressien kirjoittajia. Eiköhän seuraavan punikki virhehallituksen aikana kirjoiteta adressi jossa 2milj. haluaa hallituksen hajoavan. Mitäs sitten teette? Tyytyisitte varmaankin sitten siihen ja eroaisitte. Tottakai kun nytkin sillä perusteella eroa vaaditte. Vai onko onko vain sosvasvih oikea ideologia jota ei saa arvostella.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🔞 ­N­­­y­­­m­f­o­­­m­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17932588j

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Persut on törkeitä

      • Anonyymi

        Antti Lindtman paraskin arvostelemaan itse natsikuvissa mukana. On se kumma kun punikki ideologia kaveri tekee jotain törkeää, niin sillä ei ole mitään merkitystä eikä puhettakaan että otettaisiin mitään vastuuta, mutta kun vastapuoli tekee samaa niin rekrytoidaan koko media tuhoamaan toiset.
        On se vaan järkyttävää kuinka vallanhimo on sumentanut vasemmistoblogin, eikä se ymmärrä enää mitä demokratia tarkoittaa. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos enemmistö jotain päättää, niin silloin tehdään sen mukaan ja siihen on sopeuduttava. Seuraavan kerran sitä demokratian mukaan voidaan muuttaa seuraavissa vaaleissa.

        Nämä edellä mainitut ryhmäthän nyt yrittävät järkyttää demokratian perusteita, yrittävät siis vallankaappausta. Elikä Lindtmanit sun muut pitäisi pidättää ja asettaa syytteeseen vallankaapauksen valmistelusta.


    • Anonyymi

      Vihervasemmiston mielestä ei ole muslimin tekemä haureuden harjoittaminen alaikäiseen mainehaitta eikä ihmisen koskemattomuuteen aiheutuva haitta?
      Vihervasemmiston mielestä kaavussa kulkeva peitetty(uskonnon siis näkymättömän määräämä) nainen on samalla tavalla OK kuin länsimaisen nainen vapaassa asussa?
      Mikä teitä oikein vaivaa?Kaksoisminä?

    • Anonyymi

      On ne persut sit törkeit

    • Anonyymi

      Kattokaas nyt ihan mitä puoluetta tahansa, mitä tahansa käytetään että saadaan kyykytettyä toisia. Tää on vähän sama asia kuin se että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Kaikenlaisia perverssejä löytyy, mutta eikö suvaitsevaisen yhteiskunnan pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia vaiika olisivat rumempiakin.

    • Anonyymi

      Entisenä keskustalaisena nykyisenä perussuomalaisena voin sanoa, että puoluekanta vaihtui siinä vaiheessa keskustasta perussuomalaisiin kun Purra seisoi sanojensa takana, eikä alkanut puolustelemaan eikä perumaan puheitaan.
      Yli kaksikymmentä vuotta tuli katseltua keskustan takinkääntöjä ja se riittää nyt. Siellä ideologialla eikä äänestäjillä ole enää mitään väliä, ainoa mikä merkitsee on vallankahva. Homma meni vaan pahemmaksi kun ryhävalas saarikko uiskenteli ja jäi verkkoihin kiinni, no en kyllä yhtään ihmettele kun rasvakerros paksumpi kuin ÄÖ. Muutenkin rumat ihmiset kuuluu radioon.

      • Anonyymi

        Kirjoituksesi viimeisistä lauseesta päätellen olet tosiaan nyt oikeassa puolueessa. Juuri tuollaiset asenteet ihmisten ulkoisiin ja sisäisiin ominaisuuksiin liittyen ovat niitä, joita ei pidä hyväksyä ja persut lienevätkin ainoa puolue, jossa se sallitaan.

        Kaikki eivät tosiaan täytä puhtaan arjalaisen julmia ihmiskäsityksen vaatimuksia, onneksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi viimeisistä lauseesta päätellen olet tosiaan nyt oikeassa puolueessa. Juuri tuollaiset asenteet ihmisten ulkoisiin ja sisäisiin ominaisuuksiin liittyen ovat niitä, joita ei pidä hyväksyä ja persut lienevätkin ainoa puolue, jossa se sallitaan.

        Kaikki eivät tosiaan täytä puhtaan arjalaisen julmia ihmiskäsityksen vaatimuksia, onneksi.

        Tuo viimeinen lause oli tarkoituksellinen koukku. Tyhmempi ihminen vain ei sitä tajunnut. Sen verran selvennän tyhmälle että pitäisi puhua luottamuksesta lupaustenpitämisestä ja pysymisestä linjan mukaisessa ideologiassa mitä keskusta ei ole tehnyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo viimeinen lause oli tarkoituksellinen koukku. Tyhmempi ihminen vain ei sitä tajunnut. Sen verran selvennän tyhmälle että pitäisi puhua luottamuksesta lupaustenpitämisestä ja pysymisestä linjan mukaisessa ideologiassa mitä keskusta ei ole tehnyt.

        Ainahan persujen rasistiset tai natsimyönteiset heitot ovat vitsejä tai muuta huumoria, asiayhteyksistä irroitettuna sisäpiiritarinoita tai ’tarkoituksellisia koukkuja’, se on selvää.

        Ja kyllä on totta tuo mitä kirjoitit ’luottamuksesta, lupaustenpitämisestä ja pysymisestä linjan mukaisessa ideologiassa’.
        Persut toden totta pysyvät siinä, rasistisista heitoista ei luovuta, natsisympatioista ei luovuta, muukalaisvihaa ei luovuta, ihmisten erilaisuutta ei hyväksytä, jne. Linja pitää, vaikka kaikki nuo on tietysti kevyttä huumoria eikä kenenkään pitäisi niistä välittää, eikös?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan persujen rasistiset tai natsimyönteiset heitot ovat vitsejä tai muuta huumoria, asiayhteyksistä irroitettuna sisäpiiritarinoita tai ’tarkoituksellisia koukkuja’, se on selvää.

        Ja kyllä on totta tuo mitä kirjoitit ’luottamuksesta, lupaustenpitämisestä ja pysymisestä linjan mukaisessa ideologiassa’.
        Persut toden totta pysyvät siinä, rasistisista heitoista ei luovuta, natsisympatioista ei luovuta, muukalaisvihaa ei luovuta, ihmisten erilaisuutta ei hyväksytä, jne. Linja pitää, vaikka kaikki nuo on tietysti kevyttä huumoria eikä kenenkään pitäisi niistä välittää, eikös?

        Itse tuosta edellisestä en tiedä, mutta minusta mainehaitta on se että valkoisen miehen maassa juoksee vapaina nekruja rättipäitä ja muita eläimiin rinnastettavia eläinlajeja, jotka joidenkin mielestä etäisesti muistuttavat ihmistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse tuosta edellisestä en tiedä, mutta minusta mainehaitta on se että valkoisen miehen maassa juoksee vapaina nekruja rättipäitä ja muita eläimiin rinnastettavia eläinlajeja, jotka joidenkin mielestä etäisesti muistuttavat ihmistä.

        Taas ’koukku’, persuhuumoria läpällä kirjoitettuna tai peräti vitsi. Eikös?


    • Anonyymi

      Mainehaitta tuleeko siitäkin, että ikäviä asioita uutisoidaan koko ajan, kuten nyt esim Saksassa näitä Suomen hallituksen rasismi- ja natsiyhteyksiä. Se vaikuttaayleiseen mielipiteeseen Suomesta ikävään suuntaan ja ennemmin tai myöhemmin se näkyy myös poliitikoiden mielipiteissä jatoimissa.
      Ei riitä, että pääministeri toistaa toistamistaan, ettei rasismia ja natsismia hyväksytä Suomessa, jos kuitenkin jopa hallituksessa on ministereitä, joilla on sympatioita noihin aatteisiin. Ei mainehaittaa eikä ikävää imagoa voi käskyttämällä parantaa.

      Imago- ja mainejutuissa pätee vahvastijonkun viisaan aikanaan lausuma: ’niin on, jos siltä näyttää’.

      • Anonyymi

        Eli mitä mainehaittaa siis Suomelle konkreettisesti on? Kykenetkö vastaamaan suoraan tähän yksinkertaiseen kysymykseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mitä mainehaittaa siis Suomelle konkreettisesti on? Kykenetkö vastaamaan suoraan tähän yksinkertaiseen kysymykseen?

        Luehan uudelleen edeltävä kirjoitus. Siinähän se on selkeästi kertrottu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luehan uudelleen edeltävä kirjoitus. Siinähän se on selkeästi kertrottu

        Edelleenkin siis mitä mainehaittaa!? Rasi eikä nasi ole mikään mainehaitta vaan päinvastoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkin siis mitä mainehaittaa!? Rasi eikä nasi ole mikään mainehaitta vaan päinvastoin.

        Ylivoimainen valtaosa ihmisistä ei ole persuja eikä muita sellaisia, joille nuo aatteet vain parantavat mainetta.


    • Anonyymi

      Pnkaas muuten isolla vaihteella tonkien muidenkin puolueitten edustajien viimesen 30 vuoden puheita ja kirjotuksia kaveriporukoissakin, ja kun sitä löytyy niin samalla suvaitsevuudella.

      Maailmalla hyvä esimerkki tästä meetoo probakandasta on englannin harri. Nuorempana oli natsimielinen ja piti valkoisia ylempinä, mutta kun sai ensimmäistä kertaa kyydit afrikan aarteelta, niin näköjään jäi aivotkin seisokkiin mulkun lisäksi.

    • Anonyymi

      Nämä anteeksipyynnöt keltä tahansa ovat merkityksettömiä. Jos joku sisimmästään haluaan pyytää joltain anteeksi, niin se tehdään ihan itse omatunnon pakottamana. Toisen vaatimaan anteeksipyyntöön vastaaminen ei muuta ihmistä mihinkään.
      Esimerkiksi sosiaalidemokraatit eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi kapinaansa Suomen laillista hallitusvaltaa vastaan vuonna 1918. Minäkin edelleen odotan että minulta pyydetään anteeksi sitä minkä he tekivät isovanhemmilleni. Enkä ikinä hyväksy heitä ennen kuin he kollektiivisesti katuvat ja pyytävät anteeksi tekojaan.

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa Maatila ja metsä -palstalle siksi, että Riikka Purra puhuu kuin 13-vuotias huonosti kasvatettu teinityttö ja metsäläinen. Hän haukkuu muiden maiden kansalaisia apinoiksi.

      Yksinkertaisimmat persut eivät kykene ymmärtämään, että tästä voisi mitään haittaa olla Suomelle. Asiaa on turha selittää heille sen kummemmin. Jankkaus jatkuu hallituksen hajoamiseen asti. Onneksi se tapahtuu pian.

      • Anonyymi

        Noin ylevyydentunnossasi voit siis avata tämän mainehaita - vai ymmärrätkö itse mitä se edes tarkoittaa.

        Sinähän se eläimiinsekaantuja olet - pitäisi sinun tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin ylevyydentunnossasi voit siis avata tämän mainehaita - vai ymmärrätkö itse mitä se edes tarkoittaa.

        Sinähän se eläimiinsekaantuja olet - pitäisi sinun tietää.

        "Sinähän se eläimiinsekaantuja olet - pitäisi sinun tietää."

        Läheskään kaikki persut eivät yllä näemmä edes Riikka Purran (matalalle) tasolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinähän se eläimiinsekaantuja olet - pitäisi sinun tietää."

        Läheskään kaikki persut eivät yllä näemmä edes Riikka Purran (matalalle) tasolle.

        Kaltaisesi ilmeisesti ovat kaiken velkaa punikeille ja virheille. Sinullakin se on päivästä toiseen juhlaa kun eläimiinsekaantumista ei ole suomessa kriminalisoitu. Kauhulla vaan odottaa sitä kun alat ehdottelemaan pedofilian laillistamista.


    • Anonyymi

      Jotain nykyajasta osoitavat nämä iltapäivälehtien otsakkeet "osaatko vastata tähän""yksi kymmenestä osaa vastata oikein" Joka ainoa 70-80-luvulla syntynyt osaa ratkaista tehtävät ja vastata oikein kysymyksiin jos on normaalilla älyllä varustettu.
      Ainoa mitä tämä osoittaa on se, että keskimääräinen älykkyys nuoremmassa polvessa on esimerkiksi suomessa on laskenut hälyttävästi ja suunta on alaspäin. Mistähän mahtaa johtua? Sen tietää jokainen vanhempi suomalainen.

    • Anonyymi

      Per sut on per see stä

    • Anonyymi

      Jos vuosia vanhoista kiukkuspäin kirjoitetuista asioista aiheutuu mainehaittaa, niin eikö olis sitte paree, ettei VIHAnnes- sossut kaivele ja levittele niitä pitkin maailmaa.

    • Anonyymi

      Persut pois Suomesta. Prkl.

      • Anonyymi

        Onpa analyyttistä.
        Jos Saksan liittokansleri - demari Helmut Schmidt - sanoi, että eri kulttuureja ei pidä sekoittaa keskenään, niin sueddeutsche zeitung ei pöyristynyt. Hän sanoi myös, että turkkilaisten ottaminen Saksaan oli virhe. Joku levittelee itse keksimiään satuja kuvitelluista mainehaitoista.


      • Anonyymi

        Punikit leireille ,työ tekee vapaaksi!


    • Anonyymi

      Persut ajaa työttömyystukiavastikkeelliseksi. Mitä tästä tykkäävät äänestäjänsä?

      • Anonyymi

        ottaa herneen nenään.


      • Anonyymi

        Kaikenlaiset tuet pitäisi poistaa välittömästi. Ihmisen pitää pystyä itse elättämään itsensä, jos ei pysty niin luonto kyllä hoitaa hommansa ja pummit päätyy luonnon loputtomaan kiertokulkuun.


    • Anonyymi

      Natsi ei ymmärrä mitä pahaa on natsiepäilyissä.

      • Anonyymi

        Natsit missaa niin paljon.....


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe