Aiemmassa keskustelussa puhuttiin suomalaisista naisista ja siitä mitä muslimimiehet ajattelevat heistä. Haluaisinkin kysyä, tietävätkö muslimit, miehet sekä naiset, minkälaisen karhunpalveluksen, naisia huijaavat, naimisissa olevat muslimit tekevät itselleen? Kaikkea epäluuloa ei voi enää pistää rasismin piikkiin, vaan osansa on ihmisilläkin.
Tieten tahtoen naisia huijaavia ukkomiehiä on meillä sanottu pukeiksi. Moni pitää kaikkia muslimimiehiä pukkeina, jotka jallittavat nuoria sinisilmäisiä neitokaisia jalkavaimoikseen kertomatta heille kotona odottavasta vaimosta ja lapsista.
Toki suomalaisetkin ukkomiehet tekevät samaa, mutta siinä on yksi mutta. Vaimon saatua tietää,hän useimmiten eroaa miehestään. Jos olen oikein käsittänyt tämä ei liene oikein yleistä teidän puolellanne? Suomalaiset ihmettelevät tätä. He ja minä mukaanlukien, eivät voi ymmärtää, miksi vaimo voi olla niin lampaanmaidolla juotettu (vanha sanonta, joka tarkoittaa liian kilttiä, sisutonta ihmistä).Samoin ihmetystä herättää, miten usein juuri samat ihmiset jatkavat aina uusien ja uusien naisten iskettämistä, saman vaimon odotellessa edelleen kiltisti kotonaan, jos hän ylipäätään tietää edes miehensä tekemisistä. Ainakin arabimiesten väitetään olevan ylpeitä ja haluavan vältää tekemisiensä kertomista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ensin sinullä pitää tutkija asia hyvin sen jalken voit kysytaa
Ja sama suomeksi, kiitos.
Katsos Nestori.
On nimittäin niin että me musliimi naiset tykkäämme pimpsasta enemmän kuin pippeleistä.
Se on vain hyvä jos miehemme hakee suomalaisia naisia meille kaveriksi jotta meilläkin olisi joskus hauskaa.;-D
Islam opettaa, että miehellä saa/voi/tulee olla useita vaimoja. Kun tyttölapsi on oppinut sen asenteen jo lapsesta, sen hyväksyy itsestään selvyytenä.
Tosin ainakin meidän senäntakainen islam-vaimo ei hyväksy. Sen olen kuullut jo useita kertoja. Usein aamuyön tunteina, kun Herra "Pukki" suvaitsee saapua kotiin Rakkaan Vaimon luo.
Seinät eivät pidättele perhesalaisuutta, kun vaimo antaa miehelleen huutokoulutusta.
Mies lupaa parantaa tapansa. Joskus se lupaus pitää seur viikonloppuun, joskus jopa parikin kuukautta...
Joskus Suomalainen "rasistipoliisi" on käynyt rauhoittelemassa... Yöllä klo 03.35...