"Kuusi nostoa työelämästä (yle)
1. Työntekijän irtisanomista helpotetaan
2. Määräaikaisuus ei aina tarvitse perustetta
3. Ensimmäisestä sairauspäivästä tulee palkaton
4. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastetaan
5. Lakko-oikeutta rajataan
6. Paikallista sopimista edistetään
Tätäkä PS äänestäjät hakivat?
Näillä eväillä PS maahanmuuttoon
7
190
Vastaukset
- Anonyymi
PS:n vaaliteemat olivat aivan muuta. Näitä äänestäjät saavat.
- Anonyymi
Juu! Ja lisäksi halusivat leikkauksia kaikki tukiin ja kaikkien maksujen korotuksia.
Melko itsetuhoista porukkaa vain sen takia kun bensan hintaan luvattiin ettei kauheasti nouse ja maahanmuuttoa rajoitetaan isolla kädellä. Saivat samalla työnantajien vihat niskaansa maahanmuuttopolitiikan takia. - Anonyymi
Tämän perusteella PS ei ole duunarin puolue.
Ei ole palkansaajien etuja ajava, vaan palkansaajien pahin vihollinen, kuten oli Sipilän hallituksessa ja vielä oppositiossa Halla-ahon pj. aikana,
Kaasukammiot ja lahtipenkit -työväen etuja ajaville
Vakuutuskuoret ja hallintarekisterit - rikkaiden veronkiertoa edistämään
Siinä on Perussuomalaisten ohjelman ydin.
Koronan alussa Sanna Marinin hallitus esitti 20 euron avustusta kaikkein heikommassa asemassa oleville. niin tietysti persut sitä vastustivat. Itse Jussi Halla-aho sanoi eduskunnassa: "Se on väärää sosiaalipolitiikkaa."
Rikkaille rahan jakaminen on persujen mielestä oikein, mutta heikommassa asemassa oleville se on "väärää sosiaalipolitiikkaa"!- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Ei ole palkansaajien etuja ajava, vaan palkansaajien pahin vihollinen, kuten oli Sipilän hallituksessa ja vielä oppositiossa Halla-ahon pj. aikana,
Kaasukammiot ja lahtipenkit -työväen etuja ajaville
Vakuutuskuoret ja hallintarekisterit - rikkaiden veronkiertoa edistämään
Siinä on Perussuomalaisten ohjelman ydin.
Koronan alussa Sanna Marinin hallitus esitti 20 euron avustusta kaikkein heikommassa asemassa oleville. niin tietysti persut sitä vastustivat. Itse Jussi Halla-aho sanoi eduskunnassa: "Se on väärää sosiaalipolitiikkaa."
Rikkaille rahan jakaminen on persujen mielestä oikein, mutta heikommassa asemassa oleville se on "väärää sosiaalipolitiikkaa"!Luulen, että moni duunari äänesti persuja maahanmuuttolupausten jälkeen. PS kannatus laskee varmasti. Eliitti äänestää Kokoomusta ja kenen kannattaa äänestää persuja? Ei ainakaan maahanmuuttovastaisen duunarin, koska PS ei taida nykymenon perusteella ajaa duunarin etua.
- Anonyymi
Mamut on nyt kurissa ja bensa halpaa. kaikkea ei voi saada. Isänmaallisuus on myös uhrauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637