Kauppias Perso

Anonyymi-ap

Myin mansikoita omalta kotitilalta, itse poimien tai kotiin toimitettuna.
Erään kerran sain tilauksen laatikollisen toimittamisesta kotiovelle asti. Se sopii, kuuluu toimenkuvaan.
Ajoin kaupunkiin annettuun osoitteeseen ja hissillä pari kerrosta. Kling.
Ovi aukesi, ovella seisoi vähän iäkkäämpi rouva hymyillen, hienoa että pääsit näin pian, tule sisään.
Hän käveli tukien itseään jollain pyörillä olevalla kevytrolliksella.
Kannoin laatikon keittiöön.
Hän pyysi istumaan ja odottamaan, hetken päästä saisin kupin kuumaa kahvia. Sehän sopi.
Hän oli kovin pirteä ja puhelias, yksin sanoi olevansa. Oli loukannut lonkkansa pari päivää aiemmin, mutta kivulla selvitään hän sanoi.
Istuimme olohuoneeseen kahville.
Onko sinulla kova kiire jo, minä tässä vaan pidättelen sinua pitkästyttävillä jutuillani, mutta kun minulla käy niin harvoin vieraita nykyään ja oma kulkeminen on nyt vähän hankalaa.
Ei mitään ongelmaa, pudotin matkalla jo muut tilaukset, tämä on viimeinen paikka.
Hienoa.
Onko sinulla jotain muita tuotteita kaupan, vihanneksia tai jotain?
Näin rupatellessa jokapäiväisiä kului tunti nopeasti.
Vilkaisin kelloa, ja hän huomasi sen.
Ei sinulla ole herkkutattia valikoimassa, myytkö sinä sellaista jos asiakas vaikka tekisi tilauksen?
Yllätyin kysymyksestä, mutta tämä avoin ja ystävällinen nainen kysyi sen niin luontevasti, että vastaus tuli helposti.
Millaisesta tarpeesta olisi kyse, kyllä sitä silloin tällöin kysytään mutta riippuu aina asiakkaasta ja hänen tarpeistaan.
Hän pyysi minua nousemaan seisomaan, hieroi etumustani ja sanoi, voisiko saada jo tänään, heti. Olen ollut varsin kauan ilman miestä.
Puhuessaan hän levitti reisiään, niin että jo rullaantunut mekko avasi näkymät pikkuhousuttomaan taivaaseen.
Hän oli kaunis kasvoiltaan, rinnat olivat suuret ja pyöreät, ja vartalo naisellisen pyöreä.
Hän veti housuni alas, käteni sukelsi mekon liepeen sisälle ja hän oli aivan märkänä.
Olemmekin täysin valmiita, eihän tällaista tilausta voi sivuuttaa, huokaisin juuri kun joku lämmin otti minut vastaan. Tilaus käsittelyssä.

0

2891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nasima löi Jussille luun kurkkuun

        Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse
        Maailman menoa
        491
        8547
      2. Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"

        jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r
        Maailman menoa
        120
        5852
      3. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

        Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
        Maailman menoa
        269
        4815
      4. Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa

        SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli
        Perussuomalaiset
        58
        4625
      5. Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta

        Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s
        Maailman menoa
        71
        4166
      6. Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun

        ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta
        Maailman menoa
        160
        3940
      7. SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat

        Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha
        Maailman menoa
        172
        3768
      8. Sinun ja kaivatun nimikirjaimet

        Mitkä ne on ? Meillä H❤️M 👩‍❤️‍👩
        Ikävä
        90
        1708
      9. Onko sinulla ja kaivatulla

        joku yhteinen tärkeä paikka?
        Ikävä
        96
        1241
      10. sä oot ehkä

        maailman omituisin tyyppi
        Ikävä
        47
        879
      Aihe