Tämä koskee myös Vampulasta olevia valtuutettuja. Eivät vähääkään välitä Vampulan asioista. Munatonta touhua.
Vastaukset 30
- Anonyymi
Vaikka välittäisivät,ei voi mitään.Rahat on loppu ja myytävääkään ei ole.
- Anonyymi
Aika usein käydään täältä Härkäpakarin suunnaltakin siellä Vampulassa ostosreissuilla. Vampula on kaunista seutua, ja siellä on kauppakekuksessa usein hyviä tarjouksia.
https://goo.gl/maps/4Gtx6zj4b3PjNpZi7
Tietenkin täällä Huittisten isolla kirkolla on enempi menoa ja kaikenlaisia aktiviteeetteja. Mutta kyllä Vampula omine vahvuuksinensa on tärkeä osa tätä meidän kuntakokonaisuutta.- Anonyymi
Vampulan kauppakeskus on Vampulan suurin vitsi.
- Anonyymi
"Eihän siellä kehtaa semmosista asioista puhua kun siellä nauretaan", oli eräs syrjäkulman edustaja sanonut päästyään valtuustoon. Hyvä ensin lupailla niitä näitä, ja sitten päästyään vaikuttamaan ei olekaan sitä itseään tuomaan niitä kotikonnuilla luvattuja asioita esille.
- Anonyymi
Listatkaa nyt Vampulan alueen asukkaat, että minkälaiset ne toiveet teillä on tällä hetkellä. Tärkeysjärjestyksess. mitäkä ovat 5 tärkeintä puuttuvaa asiaa.
Mutta huomatkaa se, että useilla alueilla vanhan Perus-Huittisen alueella on ihan samanlaisia ongelmia palveluissa, rahanpuutteen vuoksi. Koettakaa nyt hiukan suhteuttaa niitä toivomuksianne koko Huittisten aluetta koskien.
Eihän Vampulaa sellaisenaan voida minnekään erillisalueeksi nostaa, että sinne olisikin varaa jakaa tukuttain enemmän rahaa, kuin muille kaupungin alueille. - Anonyymi
Kaupunginhallituksen pj. joka on Vampulasta ei ainakaan ole ollut mitenkään aktiivinen ajamaan Vampulan asioita.
- Anonyymi
Mitä ne Vampulan asiat ovat? Mitä tulenpalavan tärkeätä teiltä sieltä puuttuu?
- Anonyymi
Koko Huittisten alueella väki on vähentynyt 594 henkilöllä vuosina 2016 - 2021.
- Anonyymi
Purra lähettää Huittisten kaupungille 7 miljoonan euron laskun.
(9 748/5 564 000) * 4 000 000 000 = 7 000 000- Anonyymi
Kaikki Riikka Purran tähän mennessä valtiovarainministerinä tekemät päätökset ovat olleet oikeita ja oikeutettuja. Tarttee varmaan vaan ottaa toi lasku vastaan, ja aletaan porukalla sitten kuolettamaan sitä, vuosi kerrallaan.
- Anonyymi
Jos Vampulan asioita ei aleta vähitellen hoitaa kunnollisesti, niin Vampula hakee takaisin itsenäiseksi kunnaksi. Siinä jää sitten ahne Huittinen lehdellä soittelemaan.
- Anonyymi
Saattaisi olla helpotus Huittisille,eikös se persaukisena pakkonaitettu???!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattaisi olla helpotus Huittisille,eikös se persaukisena pakkonaitettu???!!!!
2007 vuonna Huittinen oli kriisikunta jolla velkaa mahdottomasti ja miljoonia alijäämää talousarvioissa. Vampula oli yksi suomen viidestä velattomasta kunnasta jolla oli 2 miljoonaa rahaa tilillä. Voidaan siis arvuutella lähinnä Vampulan päättäjien älykkyyttä ei muuta....
- Anonyymi
" Vampula oli yksi suomen viidestä velattomasta kunnasta jolla oli 2 miljoonaa rahaa tilillä. Voidaan siis arvuutella lähinnä Vampulan päättäjien älykkyyttä ei muuta.... "
Ne kaksi miltsiä on nyt kuitenkin Huittisten kassassa. Vampulaa ei siinä mielessä enää kuntaliitoksessa tarvita, kun eivät oikein tunnu muutenkaan viihtyvän täällä.- Anonyymi
Joo ja kaikki remontit yms velvoitteet hoitamatta,niihin alettiin liitoksen jälkeen.lisäk-
si oli 5 vuotta pakko pitää tehottomia viranhaltioita leivässä liitoksen jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja kaikki remontit yms velvoitteet hoitamatta,niihin alettiin liitoksen jälkeen.lisäk-
si oli 5 vuotta pakko pitää tehottomia viranhaltioita leivässä liitoksen jälkeen.Ei pidä paikkansa.
- Anonyymi
Kai Vampulan väellä on esittää noista kuntien liitosasiakirjoista ne sopimuksen kohdat, jotka on vampulalaisten mielestä nyt jäänyt kuitenkin toteuttamatta?
- Anonyymi
" 2007 vuonna Huittinen oli kriisikunta jolla velkaa mahdottomasti "
Huittinen ei ole koskaan ollut Suomen kriisikuntien luetteloissa mukana. Ne kriisikunnat on likimain kaikki jo sulautettu muihin kuntiin.- Anonyymi
Milloin Säiliön kunta liitetään Huittisiin Coke Mac -pitäjän kanssa?
- Anonyymi
Vampulassa asuu 1650 asukasta, ja hyvin monet vampulalaiset ovat tyytymättömiä Huittisen kunnan toimintaan. On jopa väläytelty kansanäänestyksen järjestämistä Vampulan kunnan eroamiseksi kuntaliitoksesta. Vampulan alueen kotitaloudet tiedetään rakennuksen tarkkuudella, ja näille voidaan jakaa asiaa koskevaa tiedotemateriaalia.
- Anonyymi
Ajelin ympäri Vampulaa ja sen perusteella olen samaa mieltä. Vampulan asioita ei ole ajettu, ei panostettu peruskorjausavustuksiin, julkisten paikkojen kunnossapitoon tai viihtyvyyteen. Luonnonkaunis paikka, joka on päästetty rapistumaan.
- Anonyymi
Satakunnassa on 27 terveyskeskusta tai terveysasemaa. Näistä aiotaan sulkea 21 kappaletta, jäljelle jää vain 6 terveyskeskusta.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/raju-suunnitelma-julki-terveyskeskusten-maara-romahtaa-21lla-satakunnassa/9d99cf7a-1f59-4bb7-a136-5484418ff614
Vampulan terveyskeskus on yksi suljettavista.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551