Olin eilen pyörtyä nälästä

Anonyymi-ap

Nälkä on todellisuutta Suomessakin
Lähes puolen miljoonan suomalaisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen ja moni joutuu turvautumaan säännöllisesti ruoka-apuun. 1990-luvun lamavuosina hätäratkaisuksi syntyneet leipäjonot ovat jääneet pysyvästi katukuvaan paikkaamaan hyvinvointivaltion repeämiä. Joka kolmas ruoka-avun jonottaja kuitenkin tuntee häpeää.

Pahiten köyhyys koettelee pitkään perusturvan varassa eläneitä, työttömiä, yksin asuvia pienituloisia ja monilapsisia perheitä. Köyhien lasten määrä Suomessa on kasvanut – jo yli 100 000 lasta elää pienituloisissa perheissä, joista monissa joudutaan tinkimään myös ruoasta.

Kotimaanavun hätäapurahastoon kesällä 2018 tehdyillä lahjoituksilla tarjotaan ruoka-apua hädässä oleville. Apu toimitetaan perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta. Kotimaanapu on mukana organisoimassa myös inhimillisempää, sisätiloissa jaettavaa ruoka-apua ja yhteisöllisiä ruokahetkiä.

7

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moni työtön ei osaa tai viitsi laittaa ollenkaan ruokaa ja siksi ostaa kalliita eineksiä kuten pakastepitsaa. Osa jopa tilaa ravintolasta ruokaa ovelle. Tähän rahat sitten menevät.

      Perusruokatarpeet ovat nykyisinkin erittäin halpoja kaupassa, mutta minkäs teet jos ihminen ei niitä hyödynnä. Laittamalla itse halpaa ruokaa yhden annoksen hinta on alkaen vain joitakin kymmeniä senttejä.

      • Anonyymi

        Xtra kaurahiutaleet,banaanit, kananmunat. Siinä on ravintoa. Xtra appelsiinimehu ja k menu jauheliha.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Xtra kaurahiutaleet,banaanit, kananmunat. Siinä on ravintoa. Xtra appelsiinimehu ja k menu jauheliha.

        Perunoita unohtamatta.


    • Anonyymi

      Monilla ei jää rahaa noihin,kun kotona asuu mammanpoikanarsisti,joka ei maksa mistään ja vaatii toista ostamaan pakastepizzoja ym ja tupakalla ravaa.

    • Anonyymi

      Näin on,mutta ei kaikki voi auttaa toisia kun sitten jää itse pulaan.

    • Anonyymi

      Kuolema tulee jokaisen kohdalle ajallaan. Jumalan sana ei tule koskaan katoamaan vaikka sitä kuinka pyrittäisiin sammuttamaan. Piirtokaan siitä ei häviä, eivätkä sen lupaukset jää toteutumatta. Kun Jumalan sana elää keskellämme, elää hän itse sanassa meidän kanssamme. Sana kirkastaa meille Vapahtajan armolliset kasvot. Hänen oikeutensa voimasta syntiset saavat armahduksen ja langenneet löytävät uuden elämän. Armon valoa ikä- vöivät aina kaukaiset rannat. Sinnekin kuuluu hyvä uutinen: Jeesus on kuollut jokaisen syntisen puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe