Peritäänkö liikaa maksettu eläke perikunnalta, jos perittävä löytyy kuolleena usean kuukauden jälkeen. Joutuuko perikunta maksamaan tuolta ajalta vuokran.
Eläkettä maksetaan sääntöjen mukaan kuolinkuukauden loppuun.
Joskun joku on löytynyt usean vuoden jälkeen. Kuka maksaa silloin vuokran?
Peritäänkö vuokranantajalta vuokra takaisin, jos vainajalla ei ole omaisuutta?
kuollut ei maksa vuokraa
23
1300
Vastaukset
- Anonyymi
Kuolinpesä vastaa vuokrasopimuksesta kuoleman jälkeen. Se voi irtisanoa vuokrasopimuksen päättymään kuten toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen, jos märääaikainen soppari jatkuisi pidempään.
Jos pesän varallisuus ei riitä vuokrien maksuun esimerkiksi juuri siitä syystä, että vainajalla ei ole säästöjä ja/tai kuolinhetkestä on ehtinyt kulua kauan aikaa ennen vainajan löytymistä, jää loppu vuokranantajan tappioksi. - Anonyymi
Sossu maksaa onneksi hautajaiskulut halvimman mukaan.
- Anonyymi
"Lähiajoilta parhaiten mieleen painunut tapaus lienee Helsingin Maunulasta maaliskuulta 2000. Kaupungin vuokratalossa asunut mies oli täysin muumioitunut, sillä hän oli lojunut kuolleena kuusi vuotta asunnossaan. Yksiöön pyrkinyt palovaroittimen asentaja teki karmean löydön, kun hän löysi miehen postikasan keskeltä."
https://www.kaleva.fi/viikkoja-kuolleena-ollut-mies-loytyi-asunnostaan/2041895
Siinä mahdollisesti kuuden vuoden ajalta peritään liikaa maksettu eläke vuokranantajalta.- Anonyymi
"mahdollisesti kuuden vuoden ajalta peritään liikaa maksettu eläke vuokranantajalta."
No höpö höpö. Vuokrasopimus on ollut voimassa, miten maksettu vuokra voitaisiin periä? - Anonyymi
Lienee vilpittömäm mielen saanti, joten ei varmaankaan peritä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lienee vilpittömäm mielen saanti, joten ei varmaankaan peritä.
Joo, asuntohan ollut käytössä ja varattuna.
Kukaan ei ole laiminlyönyt esim. ilmoitusvelvollisuutta eläkelaitokselle.
Ehkä perintöön ei pidä koskea jos sitä ei ole paljon.
Tai mahdollisesti eläkettä ei peritä takaisin?
Mielenkiintoinen tapaus mielestäni. En tosin tunnen lakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lienee vilpittömäm mielen saanti, joten ei varmaankaan peritä.
Eläkkeen maksaja perii kuoleman jälkeen maksetun eläkkeen takaisin, mikäli pesän varat siihen riittävät.
Vilpittömän mielen saanti koskee vain rikosta. Jos esine on joutunut vilpittömässä mielessä olevan haltuun varkauden, näpistyksen, ryöstön, tai kiristys alkurikoksen kautta, niin vilpittömässä mielessä ollut joutuu luovuttamaan sen takaisin ilman lunastusta oikealle omistajalle. Muissa rikoksissa, esim. petoksessa, tai kavalluksessa vain lunastusta vastaan.
Korvausta vilpittömässä mielessä ollut voi hakea joko saantomieheltään, tai siltä jonka rikoksen kautta esine on hänelle joutunut.
- Anonyymi
Sait jo oikean vastauksen eli vuokra kuuluu kuolinpesän maksettavaksi. Sopimus kannattanee irtisanoa ensimmäisenä sopivana hetkenä.
- Anonyymi
eli jää vuokranantajan tappioksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli jää vuokranantajan tappioksi
Ellei kuolinpesä maksa.
Vuokranantaja voi hakea tappioitaan käräjäoikeuden kautta, jolloin ulosottomies lähestyy kuolinpesää. Siinä vaiheessa katsotaan, onko varoja pesässä olemassa vaiko ei ole.
Kuolinpesä ei voi olla jakokunnossa, ennen kuin velat on maksettu eikä velvoitteita ole olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellei kuolinpesä maksa.
Vuokranantaja voi hakea tappioitaan käräjäoikeuden kautta, jolloin ulosottomies lähestyy kuolinpesää. Siinä vaiheessa katsotaan, onko varoja pesässä olemassa vaiko ei ole.
Kuolinpesä ei voi olla jakokunnossa, ennen kuin velat on maksettu eikä velvoitteita ole olemassa.Perinnöstä voi kieltäytyä jolloin vapautuu kaikista velvoitteista.
Se vaan pitää tehdä ensimmäiseksi.
Kuinkahan kadonneen henkilön tapauksessa. Kadonnut voidaan julistaa kuolleeksi ja eläke kait tulee siihen asti. Eli ruumiista tulee päästä eroon.
- Anonyymi
Olisitte pitäneet yhteyttä jottei olisi ollut niin kauaa kuolleena.
- Anonyymi
Vaikka perinnöstä kieltäytyy, kuolinpesä on olemassa. Vuokra kuuluu kuolinpesän maksettavaksi tarvittaessa käräjäoikeuden ja ulosoton kautta. Ellei kuolinpesällä ole varoja, tappio jää vuokranantajan kannettavaksi.
> Peritäänkö vuokranantajalta vuokra takaisin, jos vainajalla ei ole omaisuutta?
Ei peritä. Sopimusta, jolla luovutetaan toiselle asunnon tai vastaavan käyttöoikeus, kutsutaan vuokrasopimukseksi. Sopimus on kaksipuolisesti velvoittava, koska vuokranantaja luovuttaa käyttöoikeuden ja vuokralainen maksaa korvauksen saamastaan oikeudesta. Vuokrasopimus on usein voimassa toistaiseksi.
Sopimus lakkaa vasta sen irtisanomiseen (tai purkamiseen). Huoneenvuokralaki VOISI sisältää olettaman siitä, että vuokrasuhde päättyy tietyn ajanjakson jälkeen vuokralaisen kuolemasta, jos kuolinpesä ei erikseen määräajassa ilmoita halukkuuttaan jatkaa vuokrasuhdetta. Tuollaista olettamaa nykylaki ei kuitenkaan sisällä.- Anonyymi
Eiköhän tuollaisessa tapauksessa, jossa vainaja on ollut kuusi vuotta kuolleena vuokra-asunnossa ole vuokra maksettu automaattisesti tililtä vuokranantajalle. Mitään tappiota ei siis tule vuokranantajalle. Muutoinhan vuokranantaja olisi yrittänyt tavoittaa vuokralaista, jos vuokra olisi maksamatta.
Jos vainaja oli eläkeläinen, peritään perusteettomasti maksettu eläke kuolinpesältä takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuollaisessa tapauksessa, jossa vainaja on ollut kuusi vuotta kuolleena vuokra-asunnossa ole vuokra maksettu automaattisesti tililtä vuokranantajalle. Mitään tappiota ei siis tule vuokranantajalle. Muutoinhan vuokranantaja olisi yrittänyt tavoittaa vuokralaista, jos vuokra olisi maksamatta.
Jos vainaja oli eläkeläinen, peritään perusteettomasti maksettu eläke kuolinpesältä takaisin.Mikä kuusi vuotta? Ei avauksessa puhuta mistään kuudesta vuodesta. Ruumis voi silloin haista pahalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä kuusi vuotta? Ei avauksessa puhuta mistään kuudesta vuodesta. Ruumis voi silloin haista pahalle.
Kannattaa yleensä lukea koko ketju ennen omaa kontribuutiota. Ei tule antaneensa itsestään idioottia kuvaa niin helposti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa yleensä lukea koko ketju ennen omaa kontribuutiota. Ei tule antaneensa itsestään idioottia kuvaa niin helposti.
Sinä haiset pahalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä haiset pahalle.
Ps. Älä tule neuvomaan muita, että satakin muuta viestiä pitäisi lukea läpi. Idiootti olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps. Älä tule neuvomaan muita, että satakin muuta viestiä pitäisi lukea läpi. Idiootti olet.
Lopeta jo. Syvennät kuoppaasi.
Tässä ketjussa on parikymmentä viestiä, siis puolentoista minuutin luku-urakka hitaalta lukijalta. Mutta on aivan sama vaikka niitä olisi pari tuhatta, ne tulee ne lukea läpi, ennen kuin tulee sekoilemaan keskelle ketjua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo. Syvennät kuoppaasi.
Tässä ketjussa on parikymmentä viestiä, siis puolentoista minuutin luku-urakka hitaalta lukijalta. Mutta on aivan sama vaikka niitä olisi pari tuhatta, ne tulee ne lukea läpi, ennen kuin tulee sekoilemaan keskelle ketjua.Sinä haiset pahalle siellä omassa kuopassasi.
Avauksessa ei puhuta mitään haisevasta kuusi vuotta vanhasta ruumista eikä se edes kuulu asiaan. Lue itse kaikki avaukset, joissa on satoja kommentteja pohjalla, aluksi läpi. Tuskinpa vaan.
- Anonyymi
Voisi ajatella tilannetta että yksinäinen henkilö asuu omassa talossaan ja maksut menevät automaattisesti. Veroilmoitustakaan ei nykyisin tarvitse enää palauttaa.
Hän saattaisi kuolla ja ihmettelyä tulisi vasta kun hän täyttäisi esim. 130 vuotta.
Voi tuntua mahdottomalta. Mutta ainakin itse voisin olla kuolleena vuosia ilman että kukaan kyselisi. Asun kuitenkin vuokralla ja hyväksyn kaikki maksut käsin. Vuokranantaja tulee kyllä irtisanomaan sopimuksen :D- Anonyymi
Kyllä se vuokranantaja purkaa sopimuksen vuokrarästien kohdalla aika piankin. Ja sitten hoitaa ruumiisi tavaroineen pois seuraavan vuokralaisen tieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501