Sain uo-mieheltä kirjeen, jossa hän ilmoittaa, että määrän laskemiseen tulee muutos.
Mukaan otetaan myös Kelan maksama vajaa 600 euroa, joka on Työmarkkinatuki. Aikaisemmin tuota Työmarkkinatukea ei ole mukaan laskettu. Ilmeisesti niin olisi kuulunut tehdä.
Ei tässä mitään muuta ongelmaa ole, kuin että täytin 65 vuotta ja Työmarkkinatuen maksaminen loppui.
Mitä tulisi tehdä, ettei vanhuuseläkkeestä mene "ylimääräistä"?
Ulosoton määrän perusteiden muutos...
18
692
Vastaukset
- Anonyymi
Ulosmittauksen kokonaismäärään lasketaan työeläke ja kansaneläke. Ulosotto otetaan siis yhteissumman perusteella, mutta paperilla vain työeläkkeestä. Pienten tulojen kanssa koen epäreiluutta tuosta käytännöstä, koska itselläni on työläke hyvin pieni (alle 400) ja kansaneläkkeellä elän plus tarvittaessa Kelan toimenntulotuen lisällä. Joka tapauksessa se summa tulee olemaan pieni, joten en huolestuisi.
- Anonyymi
Minulla on sama juttu.
Saan pientä työeläkettä ja noin 90 euroa kansaneläkettä käteen.
Nämä molemmat lasketaan yhteen ulosoton tulopohjaan, mutta ulosotetaan työeläkkeestä.
Tätä tuskin voi välttää nyt tämä kysyjäkään. - Anonyymi
Olipas ulosottomieheltä melkoinen moka, kun ei ollut muistanut laskea työmarkkinatukea tulopohjaan.
- Anonyymi
Ei sinun tarvitse tehdä mitään. Uo-mies ei tietenkään laske tulopohjaan olemattomia rahoja.
- Anonyymi
Soitin uo-miehelle ja hän aikoi "perua" kirjeessä ilmoitetun tiedon. Ulosotto otetaan vaan summasta, joka koostuu työeläkkeestä. Toki nyt en muuta saakaan.
Eihän siinä mennyt kuin reilu kolme vuotta, kun sain työmarkkinatukea, jota ei huomioitu tulopohjassa!
Mitäs siinä säästikään: 600*36/3*2 = 14.400 euroa, laskinkohan oikein?- Anonyymi
kansaneläke,sairaseläke,työttömyysturva ei kuulu ulosoton piiriin. jos näitä "nauttien pystyy olla 10v lain mukaan vanhenee kaikki velat. ulosotto palauttelee välillä niitä varattomuus esteellä velkojille. sitten on ok. kannattaa kyllä aika ajoin tarkistella esim:perintätoimistot perii monta kertaa jo maksettuja tai uudelleen vanhentuneita. huom:rikoksella tehdyt vanhenee 20v. nämä kaikki tietenkin voi tarkistaa ihan lakimieheltä en suosittele ulosottohenkilöä koska et saa oikeaa vastausta. tv .20v asiakkaan nyt luottotiedot eikä enää rikolliselle tielle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mistä tuo 10 vuoden vanhenemisraja tulee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuo 10 vuoden vanhenemisraja tulee?
15 vuotta se vanhenemisaika on. Mut kyllä sekin nopeasti kuluu kylkeä käännellessä!
- Anonyymi
’Mitäs siinä säästikään: 600*36/3*2 = 14.400 euroa, laskinkohan oikein?”
Et kyllä laskenut oikein. Jos sait pelkkää työmarkkina- ja asumistukea, ne molemmat ovat ulosottokelvottomia, eikä ole mitään merkitystä lasketaanko ne mukaan tulopohjaan vai ei, koska niistä ei kuitenkaan saa ulosmitatata. (Asumistukea ei lasketa edes tulopohjaan.)
Sait kuitenkin ilmeisesti myös palkkatuloa, mutta mahdoton laskea ”voittojasi”, koska et ilmoittanut mitään summia. Palkka ja työttömyyskorvaus lasketaan yhteen ja kaksi kolmasosaa suojaosuuden ylittävästä määrästä menee ulosottomiehelle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
’Mitäs siinä säästikään: 600*36/3*2 = 14.400 euroa, laskinkohan oikein?”
Et kyllä laskenut oikein. Jos sait pelkkää työmarkkina- ja asumistukea, ne molemmat ovat ulosottokelvottomia, eikä ole mitään merkitystä lasketaanko ne mukaan tulopohjaan vai ei, koska niistä ei kuitenkaan saa ulosmitatata. (Asumistukea ei lasketa edes tulopohjaan.)
Sait kuitenkin ilmeisesti myös palkkatuloa, mutta mahdoton laskea ”voittojasi”, koska et ilmoittanut mitään summia. Palkka ja työttömyyskorvaus lasketaan yhteen ja kaksi kolmasosaa suojaosuuden ylittävästä määrästä menee ulosottomiehelleSain varmennettua osa-aikaeläkettä yli suojaosuuden ja siitä meni ulosottoon siivu.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain varmennettua osa-aikaeläkettä yli suojaosuuden ja siitä meni ulosottoon siivu.
APEli taisit laskea oikein. Ulosottomiehen huolimattomuus on aiheuttanut velkojille 14 400 euron tappion. Jos velkojat tietäisivät sen, heidän kannattaisi vaatia oikeudessa ulosttomieheltä korvausta tappioista. Mutta tuskin he tietävät asiasta mitään, luottavat virkamieheen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain varmennettua osa-aikaeläkettä yli suojaosuuden ja siitä meni ulosottoon siivu.
APSinun kannattaisi soittaa ulosottomiehen esimiehelle ja kertoa kuinka tyhmä ulosottomies heillä on. Samalla voisit nauraa hohottaa. Se kannustaisi esimiestä ryhtymään kurinpitotoimiin. Näin saisit kaksinkertaisen ilon, sillä sinun ei tarvitse heille tuota 14 400:aa euroa maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kannattaisi soittaa ulosottomiehen esimiehelle ja kertoa kuinka tyhmä ulosottomies heillä on. Samalla voisit nauraa hohottaa. Se kannustaisi esimiestä ryhtymään kurinpitotoimiin. Näin saisit kaksinkertaisen ilon, sillä sinun ei tarvitse heille tuota 14 400:aa euroa maksaa.
Voisit myös tehdä virallisen valituksen valtakunnanvoudille, että olet syvästi pahoittanut mielesi, koska velkojasi ovat kärsineet ulosottomiehen virkavirheen takia 14 400 euron tappion etkä enää tule koskaan pystymään maksamaan sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit myös tehdä virallisen valituksen valtakunnanvoudille, että olet syvästi pahoittanut mielesi, koska velkojasi ovat kärsineet ulosottomiehen virkavirheen takia 14 400 euron tappion etkä enää tule koskaan pystymään maksamaan sitä.
Tähän keissiin viittaamatta, mutta aina valitus on poikaa. Muutamat viranomaistahot, kuten Uo, Te ja Kela plus vakuutusyhtiöt luulevat olevansa kaiken lainluvun yläpuolella ja toimivat kuin eivät olisikaan koskaan itse syynäyksen kohteena. Kannustan valituksiin aina, ei tosin tässä aloittajan tapauksessa ei kannata.
Jokainen valitus eri valtion instansseihin maksaa veronmaksajille siinä 2500 euroa, alkaen. Ei lakimiehet tai asiantuntijat, valituksen käsittelijät yms. tee ilmaista työtä. Ei veikkoset, tuntityötä tekevät ja se maksaa. Valittavat julkisuuteen, etteä "oh, on niin paljon jonossa työtä", mutta todellisuudessa ovat valtion loiseläjiä.
Jos ylin johto ei olisi niin korruptioitunut, tähän puututtaisiin kovalla kädellä. Kuinka monia satoja tuhansia palaa "sun ja mun" euroja viranomaisen virheitten tähden! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän keissiin viittaamatta, mutta aina valitus on poikaa. Muutamat viranomaistahot, kuten Uo, Te ja Kela plus vakuutusyhtiöt luulevat olevansa kaiken lainluvun yläpuolella ja toimivat kuin eivät olisikaan koskaan itse syynäyksen kohteena. Kannustan valituksiin aina, ei tosin tässä aloittajan tapauksessa ei kannata.
Jokainen valitus eri valtion instansseihin maksaa veronmaksajille siinä 2500 euroa, alkaen. Ei lakimiehet tai asiantuntijat, valituksen käsittelijät yms. tee ilmaista työtä. Ei veikkoset, tuntityötä tekevät ja se maksaa. Valittavat julkisuuteen, etteä "oh, on niin paljon jonossa työtä", mutta todellisuudessa ovat valtion loiseläjiä.
Jos ylin johto ei olisi niin korruptioitunut, tähän puututtaisiin kovalla kädellä. Kuinka monia satoja tuhansia palaa "sun ja mun" euroja viranomaisen virheitten tähden!Asiallisesti tehty valitus (ei mikään 100-sivuinen sekava vuodatus) on ainoa tehokas keino. Suomi24:llä itkeminen ei edistä asiaa yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallisesti tehty valitus (ei mikään 100-sivuinen sekava vuodatus) on ainoa tehokas keino. Suomi24:llä itkeminen ei edistä asiaa yhtään.
Asiallisesti tietenkin. Monet eivät vain tiedä sellaisesta mahdollisuudesta ollenkaan.
Tässä maassa on opetettu pelkäämään viranomaisia ja se tie vie virheiden ja väärien päätösten yleiseen hyväksyntään.
Kun monet putoavat polvilleen vastoinkäymisissä, ylhäältä on silloin helppo kurmoottaa, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän keissiin viittaamatta, mutta aina valitus on poikaa. Muutamat viranomaistahot, kuten Uo, Te ja Kela plus vakuutusyhtiöt luulevat olevansa kaiken lainluvun yläpuolella ja toimivat kuin eivät olisikaan koskaan itse syynäyksen kohteena. Kannustan valituksiin aina, ei tosin tässä aloittajan tapauksessa ei kannata.
Jokainen valitus eri valtion instansseihin maksaa veronmaksajille siinä 2500 euroa, alkaen. Ei lakimiehet tai asiantuntijat, valituksen käsittelijät yms. tee ilmaista työtä. Ei veikkoset, tuntityötä tekevät ja se maksaa. Valittavat julkisuuteen, etteä "oh, on niin paljon jonossa työtä", mutta todellisuudessa ovat valtion loiseläjiä.
Jos ylin johto ei olisi niin korruptioitunut, tähän puututtaisiin kovalla kädellä. Kuinka monia satoja tuhansia palaa "sun ja mun" euroja viranomaisen virheitten tähden!Eikös esim Ulosottovalitus maksa hakijalle 270 euroa, mikäli käräjäoikeudelle valittaa ja valitus hylätään.
Toki jos on pitkäkestoinen Ulosotto niin yksi 270 euroa on gullinluigaus pitkässä juoksussa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös esim Ulosottovalitus maksa hakijalle 270 euroa, mikäli käräjäoikeudelle valittaa ja valitus hylätään.
Toki jos on pitkäkestoinen Ulosotto niin yksi 270 euroa on gullinluigaus pitkässä juoksussa...Näin se taitaa olla nykyisin. Uusi virkamiehen jippo.
Kyllästyivät, koska valituksia tuli kuitenkin, vaikka miten luulivat susien olevan ikuisia lampaita. Tällä pelottelukeinolla (häviät kuitenkin, hähä) vain tosi uskallikot jäivät.
Kun itse aikoinani valitin Kelan, työeläkeyhtiön ja TE:n vääristä päätöksistä koko valitusasteen, eli vakuutusoikeuteen saakka, koko show kesti 4 vuotta.
Ja hylkyä pukkasi. Kunnes viidennen kuritusvuoden alussa ilman eri hakemusta sain positiivisen päätöksen.
Kannattiko? Kyllä. Velkasaldo kasvoi 30 tuhanteen, mutta ei syrän märänny.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962