Pääkirjaston vierestä oli kaadettu ne siinä olleet punalehtiset koivut.
Varmaankin ne koivut suhteellisen pienikokoisina olisi voitu siirtää siitä jonnekkin muualle viettämään luonnonoikun ihmeellistä elämää, vaan ei, eiku nurin vaan ja pätkiks saman tien.
Toivon mukaan yliopistolla olisi vielä resussit kloonata sinne kirjaston viereen tai seutuville uudet punalehtiset koivut, koska yliopistolla kloonattujahan ne nyt jonkun idiotin käskystä tai toimesta kaadetut koivut olivat.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaupungin työntekijöiltä on tullut virhearvio. Ohjeistus on ollut: "Kaikki vihreä pois!" Vahingossa myös "punainen" on saanut osansa.
Ei ollut virhearvio vaan ihan tarkoituksella tehty. Tervatoverille siinä vain (maksullista, tottakai) parkkipaikkaaä valmisteltiin. Ollaanhan niitä puita muutenkin hävittämässä ympäri kaupunkia ja slummia tilalle rakentamassa. Arvaapas, mikä puisto tuhottiin ihan keskellä kaupunkia ja tilalle penkit pultsareille ja kakaroille mekastuspaikat. Malliksi muutama pieni puu toistaiseksi, nekin kaadetaan pian pois.
Vaikka aate on punavihreä, niin vihreitä puita ja punaisia koivuja EI kaupungissa sallita! Ja sitten muka kaikki on demokratiaa, vaikka asukkailta ei mitään kysytä eikä asukkaat saa päättää yhtään mistään. Ainoastan gryndereitten antamat kirjekuoret ja ilmainen ravintolaelämä on se, mikä Oulussa kaupungin politiikasta päättää.
Oulussa tosiaan on kautta aikojen suhtuduttu negatiivisesti puihin, nurmikoihin, ja viheralueisiin.
Parinkymmenen viime vuoden aikana on vihdoin päästy kunnon vauhtiin kaiken vihreän hävittämisessä keskustan alueelta. Harmaa betoni ja kiveykset ovat niin kauniita, viihtyisiä, ja helppohoitoisia.
Kesän ajaksi voi tuoda muutaman kukkaistutuksen sinnetänne, mutta suurin osa vuodesta saa olla ihanan harmaata, kylmää, ja kaikuvaa.
Helsinkiä aikoinaan mollattiin kivikyläksi. Nyt sen kunnian saa Oulu!