Vasta huomasin tuon yleensä oireilemattoman patin, joka on noin 5 cm pitkä ja noin 3 cm leveä. Se on melko lihaksikkaan, kiinteän tuntuinen sitä painellessa. Se sijaitsee noin kämmenen leveyden verran navasta alaspäin ja vastaavan mitan napalinjasta oikealle lähellä nivustaivetta.
Ensin tuli mieleen umpisuolen sijainti, mutta on avoin kysymys mikä tuo voisi olla.
Joskus, yleensä nukkumaan mennessä makuulle asettuessa tuo patti on tuntunut hieman pullistelevan, paineeen tunnetta ulospäin tai hitaasti sykkyvältä / muljahtelevalta. Sitten kun sitä on refleksinkin omaisesti kevyesti painanaut, niin se on rauhoittunut. Muutoin sen olemassaolo on unohtunut ja vasta päivä pari sitten huomasin, että siinähän on selkeä patti.
En muista milloin se "elehti" ensi kerran, mutta siitä on varmaankin 6 kk tai reippaasti enempikin. Jalkeilla oleessa sen huomaa, mutta istuessa ei juurikaan. Nyt siinä on ollut vähän useammin paineen tunnetta.
ps. Noin muutoin vatsa toimii hyvin, varsinkin kun ruokavalio on melko kuitupitoista.
Patti alavatsassa oikealla, tyrän alku ?
Anonyymi-ap
2
1237
Vastaukset 2
- Anonyymi
Tuoltahan se vahvasti vaikuttaa, kuvaus on yksi yhteen. Pitänee se kuitenkin josakin vaiheessa käydä näyttämässä lekurille, vaikka saattaa päätyä pelkkään seurantaan.
Nivustyrä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00895
ps. Miten pitkään nivustyräleikkaus rajoittaa rasittamista, vaikkapa vain kauppakassien nostamista kaupan kärryyn, auton kontiin ja sitten kotiin kantamista.
ap- Anonyymi
Googlesta löytyy kyllä toipumisajat kun jaksaa vaan googlettaa nivustyräleikkaus. Voin toki kopioida mutta googlettamalla löytyy kyllä haluamasi tieto nopeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551