Tiedemiehet olivat taas oikeassa, vai oliko ne vaan ikeassa?
Muistan ne hurjat ennustukset että menemme taas kohti uutta suurta jääkautta, ensin on edessä pienempiä jääkausijaksoja mutta isoa jääkautta kohti mennään. Missä nämä tiedemiehet on nyt?
Ei kovin paljoa ole viilentynyt.
Oikeassa olivat
9
329
Vastaukset
- Anonyymi
Välillä kylmenee, välillä lämpenee, se on ihan normaalia.Minkäänlaista ilmaston hätätilaahan meillä ei ole kun katsoo lämpötilojen kehitystä isolla mittakaavalla.Pelkoa lietsotaan ottamalla vain suppea otanta kuten esimerkiksi pari viimeistä vuosisataa ja se riittää siihen että osa kansasta panikoi, kahlitsee itsensä työmaakoneisiin, tehtaiden portteihin tai istuu ajotien tukkoina kun eivät muutakaan keksi.
- Anonyymi
Ilmaston muutos on hypeä. Faktat sovitetaan tarinaan tai toisinpäin.
- Anonyymi
Meillä on saunassa subtrooppinen ilmasto.
Jaa mutta eihän meillä ole saunaa. - Anonyymi
Ilmasto lämpenee koko ajan, voi mikä katastrohvi.
No syyskuussa viimeistään jäähtyy taas, koitetaan kestää.
Tammikuussa on jo kylmä. Voi mahoton tulleeko jääkausi ennen juhannusta vai vappusataset. - Anonyymi
Talvella te kiljuitte, että ei ole lämmennyt ja ilmastonmuutos on valetta.
No niin. Ilmastonmuutos tosiaan vahvistaa ääri-ilmiöitä ja nostaa maapallon keskilämpötilaa.- Anonyymi
No katsotaanpas muutaman vuoden päästä.
- Anonyymi
Ainakin kesällä ja iltapäivisin.
- Anonyymi
Venäjällä oli nyt toukokuussa pakkasia ja rankkoja lumisateita. Menettivät merkittävän osan viljasadostaan nyt jo.
Ei kovin lämmin toukokuu ollut, kylmin sataan vuoteen. - Anonyymi
Nyt tulee Venäjällä pula leivästä. Niiden on pakko saada Ukrainan viljavainiot itselleen, ja varmaan Suomenkin.
Pitää soittaa Tolttenperille että tullee rajalle seisomaan ja heiluttammaan naton viiriä, että vanjalle tullee kurat housuun. Niin paljon ne natoa pelkää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä201041- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875