Päivän Sana
21.07.23
Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. Kol. 2:15
Pahan valta näyttää vain kasvavan. Jumalattomuus lisääntyy, synnin tekemisestä ei välitetä, ja Jumala näyttää olevan ihmisille kuin kuollut. Kukaan ei ole vastuussa mistään kenellekään. Oma etu on kaiken tekemisen motiivi. Heikot jätetään oman onnensa nojaan, ja vahvat keräävät hyvän itselleen. Kristus kuulee kuitenkin heikkojen itkun. Herra kuulee ja auttaa. Pahan valta ei ylety heikoimpaankaan ihmiseen, joka huutaa Jeesuksen nimeä avukseen. Vahvinkaan ei ole turvassa omassa voimassaan. Jos Herra ei ihmisen huonetta rakenna, on vaivannäkö lopulta turhaa. Jeesuksen voima kätkeytyy tosin heikkouteen ja vähäisyyteen. Mutta kun Jeesus painoi päänsä ristillä ja antoi henkensä, koko maailman pahuus voitettiin. Jumalan ristinkuoleman hulluus on viisaampaa kuin kaikki maailman loisto ja voimakkaampaa kuin pahan rajattu valta.
Näin se on
Anonyymi-ap
2
336
Vastaukset
- Anonyymi
ONKO lapin Jätkän sutkuja
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848